null Lähetyskumppanikirkot kaipaisivat tiiviimpää yhteistyötä

Aarre Kuukauppi Inkeristä, Alice Ranjeeta Dungdung Intiasta ja Cosmos Moenga Botswanasta arvioivat paneelikeskustelussa yhteistyötään Suomen kirkon kanssa. Kuva: Hans von Schantz

Aarre Kuukauppi Inkeristä, Alice Ranjeeta Dungdung Intiasta ja Cosmos Moenga Botswanasta arvioivat paneelikeskustelussa yhteistyötään Suomen kirkon kanssa. Kuva: Hans von Schantz

Lähetyskumppanikirkot kaipaisivat tiiviimpää yhteistyötä

Edustajat yli 30 kirkosta eri puolilta maailmaa kokoontuivat maalis–huhtikuun vaihteessa Järvenpäähän lähestyskumppanuusneuvotteluihin. Suomen evankelisluterilainen kirkko järjesti neuvottelut nyt ensimmäistä kertaa ja mukaan oli kutsuttu edustajia kaikista niistä ulkomaisista kirkoista, joiden kanssa kirkon lähetysjärjestöillä on yhteistyötä.

Arkkipiispa Kari Mäkinen arvioi neuvottelujen vahvistaneen näkemystä, että ulkomaisten kirkkojen kumppaneita eivät ole vain niiden kanssa työtä tekevät lähetysjärjestöt, vaan koko kirkko. Vieraat toivoivatkin läheisempää yhteistyötä kirkon – ei vain sen lähetysjärjestöjen – kanssa.

Lapuan piispa Simo Peura muistutti, että neuvotteluissa ei ollut kyse vain Suomen luterilaisen kirkon suhteesta muihin kirkkoihin, vaan myös siitä, että muut kirkot löysivät toisistaan uusia kumppaneita. Suomalaisille tapaaminen oli hänen mielestään rohkaiseva myös siksi, että se näytti seitsemän lähetysjärjestön ja kirkon lähetystyön keskuksen pystyvän yhteistyöhön keskenään.

Suomessa jännitteitä aiheuttavat kysymykset seksuaalivähemmistöjen asemasta ja naispappeudesta tulivat esille myös neuvotteluissa. Arkkipiispa Mäkinen sanoi, että Suomen kirkon on itse käsiteltävä omat erimielisyytensä ja elettävä niiden kanssa.

– Emme voi viedä omia heikkouksiamme ja ristiriitojamme toisiin kirkkoihin, mutta meidän on oltava rehellisiä, hän totesi.

Esimerkiksi Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi huomautti, että Suomen kirkko on kehittynyt suuntaan, joka on ollut heille yllätys.

– Ongelmia ovat aiheuttaneet esimerkiksi naisten pappisvihkimys ja monet eettiset kysymykset, Kuukauppi mainitsi.

Hän toivoi, että Suomesta tulevat lähetystyöntekijät tuntisivat venäläistä kulttuuria ja yhteiskuntaa eivätkä tuputtaisi omia näkemyksiään.

Botswanan luterilaisen kirkon piispa Cosmos Moenga piti tärkeänä varsinkin yhteistyötä koulutuksessa. Afrikassa luterilaiset kirkot joutuvat kilpailemaan jäsenistä niin karismaattisten herätyssaarnaajien kuin islaminkin kanssa, joten hyvät työntekijät ovat välttämättömiä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.