null Alpakat vierailevat joulumyyjäisissä Tikkurilassa – Mäkilän pariskunta on auttanut myyjäisissä yli kymmenen vuotta

Pirkko ja Reijo Mäkilä ovat olleet Tikkurilan lähetysmyyjäisissä vapaaehtoisina yli kymmenen vuoden ajan.

Pirkko ja Reijo Mäkilä ovat olleet Tikkurilan lähetysmyyjäisissä vapaaehtoisina yli kymmenen vuoden ajan.

Ajankohtaista

Alpakat vierailevat joulumyyjäisissä Tikkurilassa – Mäkilän pariskunta on auttanut myyjäisissä yli kymmenen vuotta

Lähetysmyyjäisissä 8. joulukuuta yhdistyvät talkoilu ja toisten auttaminen.

Pirkko ja Reijo Mäkilä ovat muuttaneet Tikkurilan joulunajan lähetysmyyjäisten mukana jo kolme kertaa.

– Aluksi myyjäiset olivat kirkon alakerrassa ja sitten siirryttiin nuorisokahvilaan, muistelee Reijo.

– Nyt ollaan ensimmäistä kertaa uusissa tiloissa Vernissakadulla. Toivottavasti ihmiset löytävät myös sinne, jatkaa Pirkko.

Tikkurilan lähetysmyyjäisissä on perinteistä myyjäistarjontaa. Myyntipöydillä tarjotaan muun muassa leivonnaisia ja lahjatavaroita. Paikalla voi osallistua arpajaisiin ja lapsille on tonttuongintaa.

Lapsiperheiden vetonaulaksi veikataan HyvänMielen alpakoita, jotka vierailevat pihalla.

Roudausta ja perunankuorintaa

Mäkilät ovat olleet Tikkurilan lähetysmyyjäisten vakitekijöitä yli kymmenen vuoden ajan. Aluksi he kävivät myyjäisissä vain piipahtamassa ja sitten he huomasivat olevansa aina paikalla. Ensin mukaan päätyi Reijo.

– Monet ihmiset olivat jo kasvotuttuja. Sitten seurakunnan lähetyssihteeri soitti aina ja kysyi mukaan, Reijo kertoo.

Ennen kuin myyjäiset ovat valmiit asiakkaiden tulla, taustalla on moni ihminen ehtinyt tehdä paljon töitä. Reijon hommaksi on valikoitunut paikkojen järjesteleminen myyjäisroudarina.

– Olen ollut pöytienkantajana vahtimestareiden kanssa. Tavaroita on kannettu monta kuormallista myyjäistilaan, hän kertoo.

Pirkon toimenkuva on ollut vaihteleva.

– Olen ollut kirpputoripisteessä, myyntipöytien takana ja lasten onginnassa kiinnittämässä lahjoja onkiin. Se olikin vilkasta toimintaa. Perunankuorimatalkoissa olen valmistanut lohikeittoa. Joskus olen leiponutkin myytävää, taatelikakkuja ainakin, hän muistelee.

Mäkilöitä ovat innostaneet mukaan tutut ihmiset, henkilökohtainen kutsu ja talkoilu.

– Yhdessä tekeminen on tullut tutuksi lapsuudesta asti. Olen maalta kotoisin, ja siellä oli aktiivinen Martta-kerho, jossa äitinikin oli mukana. Leivottiin ja tehtiin erilaisia tapahtumia. Se on ikään kuin verissä, että tykkään olla mukana, kertoo Pirkko.

– Talkoissa tapaa ihmisiä. Myyjäisten tekijöissä on paljon tuttuja, ja kävijöiden kanssa tulee juteltua.

Myyjäisten varsinainen tarkoitus

Myyjäisten menestykselle Pirkko ja Reijo Mäkilältä löytyy ainakin muutama selitys.

– Kahvio on suosittu, ja arpajaiset vetävät aina. Myyjäisistä ostaminen on myös helppo tapa auttaa ja lahjoittaa. Jos ei itse leivo, myyjäisistä saa kotitekoisia leivontatuotteita, toteaa Pirkko.

– Osa tulee myyjäisiin periaatteen vuoksi, koska tämä on kirkon touhua, sanoo Reijo.

Pirkko muistuttaa myös lähetysmyyjäisten varsinaisesta merkityksestä. Lähetystyö auttaa ihmisiä eri puolilla maailmaa akuutissa hädässä. Myös koulutusta tuetaan.

– Muistan lapsuudestani lähetyspiirin, jossa kävi lähetystyöntekijä näyttämässä kuvia työstään. Silloin ne olivat uusia ja ihmeellisiä asioita. Ei lapsena niin tarkkaan asioita ajatellut, mutta jokin siemen siitä jäi mieleen itämään. Onhan lähetystyö yksi kirkon perustehtävistä, Pirkko tiivistää.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.