Kuivuus koettelee Namibiaa. Kuva: Laura Meriläinen-Amaumo
Lähetysseura lähettää lisää apua Namibiaan
Suomen Lähetysseuran katastrofityö osoittaa 12 972 euroa Namibian ruokakriisin hoitoon. Namibia kärsii pahimmasta kuivuudesta yli 30 vuoteen.
Tuella autetaan vaikeimmassa asemassa olevia kotitalouksia selviytymään toukokuun sadonkorjuuseen saakka. Perinteisestä ruoka-avusta poiketen apu perustuu käteisen rahan jakamiseen. Avun piirissä on runsaat 3000 henkeä ruokakriisistä erityisesti kärsivillä Amperbon, Ongongon, Onangholon ja Ncauten alueilla.
– Tammikuun lupaavista sateista huolimatta Namibian kuivuustilanne jatkuu edelleen vaikeana monin paikoin. Alkuvuosi on ollut raskas etenkin maan eteläosissa sekä pohjoisessa Ohangwenan, Omusatin, Oshanan ja Kunenen seuduilla, Namibiassa alkuvuodesta vieraillut Lähetysseuran katastrofityön koordinaattori Timo Frilander sanoo.
Namibiassa myös karjan kunto on edelleen heikko, ja maatalouselinkeinojen taantumisesta seurannut korkea työttömyys jatkuu. Lähetysseura ja sen yhteistyökumppanit seuraavat tiiviisti eteläisen Afrikan kuivuustilanteen kehittymistä.
Jaa tämä artikkeli: