Hannes Sjöblom (tummassa asussa edessä keskellä) ja Erland Sihvonen (vaaleassa asussa keskellä) työskentelivät Suomen Lähetysseuran alkuaikoina Kiinassa.
Lähetystyö remontin tarpeessa
Tekeekö lähetystyötä liian moni järjestö?
Lähetysjärjestöjen asemasta ja rahoituksesta käytiin viime vuoden lopulla ärhäkkää keskustelua. Erityisesti Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymien tekemät päätökset olla rahoittamatta joitakin lähetysjärjestöjä saivat aikaan kannanottoja siitä, mikä on kirkon suhde lähetysjärjestöihin. Lapuan piispa Simo Peura paheksui Helsingin ja Vantaan päätöstä leikata tukia ja vaati kirkkoa tarkentamaan lähetysstrategiaansa.
Suurinta osaa kirkon jäsenistä moinen nokittelu kummastuttaa. Miksi teologiset erimielisyydet tulivat yhteistyön tielle juuri nyt? Miksi lähetysjärjestöjä on niin monta? Ja ennen kaikkea, jos lähetysjärjestöjen tekemä työ ei kaikille seurakunnille kelpaa, miksei kirkko tee lähetystyötä itse?
Jakautuneisuuden pitkä historia
Suomalaiset lähetystyöntekijät eivät ole koskaan olleet kirkon vaan yksittäisten järjestöjen palveluksessa. Niitä ovat muun muassa Suomen Lähetysseura ja herätysliiketaustaiset järjestöt kuten Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys. Lähetystyön jättäminen siihen erikoistuneille järjestöille juontaa juurensa historiaan.
Ensimmäisenä nykyään lähetystyötä tekevistä järjestöistä perustettiin Suomen Pipliaseura vuonna 1812. Suomen Lähetysseura aloitti toimintansa vuonna 1859.
Lähetystyön tekeminen on jakautunut monen järjestön vastuulle siksi, että Suomessa on monia kirkon sisällä toimivia herätysliikkeitä, joilla on omat lähetysjärjestönsä.
Muutoksella kiire
Nykyään kirkko tekee lähetystyötä seitsemän eri järjestön kautta. Jokaisella järjestöllä on omat kohdemaansa, tapansa ja työntekijänsä. Suomen luterilaisen kirkon tukemien lähetysjärjestöjen työntekijöitä on ulkomailla noin 350 yli 30 maassa.
Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko näkee nykytilanteessa hyviä ja huonoja puolia.
— On myönteistä, jos kukin järjestö löytää juuri sille omimman tavan toteuttaa kirkon lähetystehtävää ja erikoistuu johonkin lähetystyön osa-alueeseen. Niin vältetään päällekkäisyyksiä. Kielteistä on, jos nykytilanne johtaa toisen järjestön vähättelyyn tai kilpailuun seurakuntien talousarviomäärärahoista ja piittaamattomuuteen yhteisestä suunnittelusta ja toiminnasta.
Nykymalli on Risto Jukon mielestä kirkolle haasteellinen. Kun järjestöjä on paljon, työtä on vaikea ohjata ja koordinoida, mikä on Kirkon Lähetystyön Keskuksen tehtävä.
Järjestöistä vankin asema on Suomen Lähetysseuralla. Sitä pidetään yleiskirkollisena lähetysjärjestönä ja kaikki luterilaiset seurakunnat ovat sen yhteisöjäseniä. Lähetysseuran johtaja Seppo Rissasen toivoo, että lähetystyön uudelleen järjestelystä alettaisiin pian keskustella.
— Nykyinen järjestelmä aiheuttaa monenlaista hämmennystä seurakunnissamme, muissa kirkoissa ja ekumeenisissa järjestöissä. Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymien tekemät ratkaisut osoittavat, että asialla on jo kiire.
Rissanen näkee järjestöt toistensa kilpailijoina.
— Kilpailu synnyttää ristiriitoja seurakunnissa. Koordinointiin ja hallinnolliseen päällekkäisyyteen kuluu liikaa varoja, jotta järjestelmää voitaisiin pitää oikeutettuna.
Kirkolta vahvempaa roolia
Suomen Lähetysneuvosto hoitaa muun muassa yhteyksiä jäsenjärjestöjen kesken, kokoaa Suomessa toimivien kirkkojen lähetystyön tilastoja ja hoitaa järjestöjen yhteisiä asioita. Neuvoston puheenjohtaja Timo Reuhkala toimii Sanansaattajien ulkomaisen työn johtajana. Hän näkee nykytilanteessa ongelmia, joista yksi on kilpailu, joka ei koske vain kirkon tukemia järjestöjä. Reuhkala toivookin kirkon ottavan vahvemman roolin lähetystyössä.
— Kirkon pitäisi olla vahvemmin sitouttamassa lähetystyöntekijät kirkon läheteiksi ja järjestöt kirkon järjestöiksi. Kirkon pitäisi panostaa enemmän koordinointiin.
Reuhkala ei sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, että kirkko ottaisi lähetystyön vastuulleen, mutta se vaatisi paljon aikaa ja resursseja.
Toisaalta hän näkee nykytilanteessa hyviäkin puolia. Kun järjestöt ovat kilpailutilanteessa toisiinsa nähden, ne ovat joutuneet kehittymään ja tarkkailemaan talouttaan enemmän. Toinen etu on ollut nopea mukautuminen uusiin tilanteisiin, mihin kirkko ei välttämättä pysty.
Muuttaako perussopimus mitään?
Ongelmista huolimatta vaikuttaa siltä, ettei lähetystyön organisointiin ole luvassa vielä muutoksia.
— Kirkkohallituksen täysistunto vahvisti marraskuussa 2010 periaatteen, että lähetysjärjestöjen moninaisuus säilyy. Toisenlainen ratkaisu olisi edellyttänyt suuria hallinnollis-taloudellisia muutoksia lähetystyön organisoinnissa. Kirkko siis toteuttaa jatkossakin lähetystehtäväänsä lähetysjärjestöjen kanssa ja kautta, Risto Jukko arvioi.
Jokin saattaa kuitenkin muuttua, sillä kirkko aikoo tehdä lähetysjärjestöjen kanssa perussopimuksen, joka määrittelee järjestöjen oikeudet ja velvollisuudet. Sen jälkeen vain allekirjoittaneet voivat toimia kirkon tukemina lähetysjärjestöinä. Suomen Lähetysseuran Seppo Rissanen on kuitenkin epäileväinen.
— Valitettavasti kyseinen suunnitelma vain vakiinnuttaisi nykyisen tilanteen, mutta tekisi siitä samalla entistä sekavamman, epävarmemman ja kalliimman.
Hänen mielestään suunnitelmassa on monia puutteita ja esimerkiksi ajatus siitä, että jatkossa lähetysjärjestöt maksaisivat kirkon palveluksessa olevien hiippakuntasihteerien palkat, on mahdoton.
Rissanen uskoo kuitenkin muutokseen ja on varma, että teologiset, taloudelliset ja ekumeeniset syyt pakottavat kirkon järjestämään lähetystyön ja kansainvälisen avustustoiminnan uudestaan kymmenen vuoden kuluessa. Monissa muissakin maissa luterilaisen kirkon lähetystyötä tekee vain yksi toimija, joten sen ei pitäisi olla mahdotonta Suomessakaan.
Timo Reuhkala ei usko yhtä nopeisiin muutoksiin.
— Kymmenen vuoden päästä joku järjestö on saattanut menettää asemansa kirkon lähetysjärjestönä. Lähetystyötä tehdään paremmin ja järjestöjä rankataan yhteistyökyvyn ja raportoinnin tehokkuuden perusteella, hän ennustaa.
Jaa tämä artikkeli: