Lähetystyön nimissä ei saa vainota
Hämmästyneinä luimme Rekolan seurakuntaneuvoston jäsenen Werner Janhosen käsityksiä Tulkaa kaikki -liikkeestä, Sari Roman-Lagerspetzistä sekä lähetystyöstä (VL 8.9.). Hän pitää meitä kirkon uudistajia ”vapaamatkustajina, jotka eivät itse käy kentällä työssä” mutta ”luulevat voivansa päättää kaikesta lähetystuesta”. Hän pitää meitä ”teoreetikkoina ja Pride-kulkueiden boheemiväkenä” ja henkilöinä, joille lähetystyön ydin on levittää sanaa ”suomalaisen naisen asemasta ja häkellyttävästä ylivertaisuudesta”.
Janhosen näkemys on sekä omituinen että perusteeton. Monilla meistä on huomattavan laajaa omaa kokemusta toisissa kulttuureissa elämisestä ja toimimisesta. Tuemme sellaista lähetystyötä, joka sivutuotteenaan ei levitä syrjiviä ihmiskäsityksiä tai aiheuta muuta haittaa kohdemaissa.
Meitä huolestuttaa se, että lähetystyön nimissä oikeutetaan naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää maissa, joissa näiden asema muutenkin on heikko.
Pahimmillaan syrjivä lähetystyö saattaa jo ennestäänkin syrjityt ihmiset hengenvaaraan. Ugandassa homoseksuaaleja on tapettu viime ja tänä vuonna sen jälkeen, kun kristityt amerikkalaiset lähetystyöntekijät olivat käyneet kiihottamassa väkeä entistä pahempaan homovastaisuuteen.
Joka maassa on omat ihmisoikeustaistelijansa, jotka työllään edistävät ihmisten yhdenvertaisuutta. Näemme kirkkomme lähetystyöntekijät mieluummin heidän rinnallaan kuin vainoamassa heitä.
Kirkon lähetystyörahojen entistä tarkemmalla kohdentamisella pyrimme juuri siihen, että yhteiset varamme käytetään hyvän edistämiseen. Samalla autamme järjestöjä uudistamaan toimintaansa ja tarvittaessa korjaamaan kurssiaan.
Pirkko Kotila
Tikkurilan seurakunta
Eija Harju
Rekolan seurakunta
Jaa tämä artikkeli: