null Lahjaksi saatu

Lahjaksi saatu

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. Jaak 1:17

Miettiessäni millainen taivas on ja millaista siellä on elää, mieleeni tulee kuva, jossa kaikki toimivat vilpittömästi ja pyyteettömästi toistensa hyväksi, jokainen omalla tavallaan ja taidoillaan. Yksi osaa laulaa, toinen kuunnella, kolmas innostaa. Jokainen taito, kyky ja lahja on käytössä ilman kilpailunhalua, näyttämisentarvetta tai vallanhimoa. Paikka, jonne on helppo tuntea kaipuuta seuratessaan maailman menoa.

Toki meille on annettu myös tänne paljon hyvää. Kaikki täällä saatu on lahjaa Isältä ja vain esimakua siitä, mikä taivaassa odottaa. Uskon, että taivaan kansalaisina maailmassa meillä on velvollisuus jakaa sitä hyvää, jota olemme saaneet sekä laittaa itsemme ja taitomme likoon. Mikä voikaan olla se lahja, jota Jumala käyttää työssään? Oli kyseessä sitten musikaalisuus, taito ymmärtää tai kyky järjestelmällisyyteen, kaikille kyvyille löytyy käyttötarkoitus Jumalan suunnitelmassa — onhan Hän ne itse jokaiselle antanut. Haasteeksi meille jää se, että uskallamme antaa Isän johdattaa meidät sinne, missä voimme tehdä hyvää.

Sitä on taivaan kansalaisuus minulle. Ei vain sitä, että ikävöimme taivasta maan päällä, vaan myös sitä, että yritämme tuoda siitä palasen jo maan päälle. Rakastamalla. Välittämällä. Antamalla taidot ja lahjat Jumalan käyttöön. Jakamalla Häneltä saatua hyvää.

Ensi sunnuntai on 4. sunnuntai pääsiäisestä. Sen aihe on Taivaan kansalaisena maailmassa. Alttarilla on valkoinen liina ja neljä kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 98:2–9, Jes. 63:7–9, Jaak. 1:17–21 ja Joh. 16:5–15.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.