null Laivakuraattori tukee merimiehiä heidän arjessaan

Laivakuraattori tukee merimiehiä heidän arjessaan

Suomen Merimieskirkon laivakuraattorityön alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Laivakuraattorit seilaavat mukana suomalaisilla laivoilla, pääosin Itämeren ja Pohjanmeren rahti- ja matkustaja-aluksilla sekä jäänsärkijöillä. He elävät laivan arkea yhdessä merimiesten kanssa heitä kuunnellen ja heidän kanssaan keskustellen.

Merenkulkijan työstä on tänä päivänä romantiikka kaukana. Työtahti on tiukka, ja miehistön määrä on minimissä. Merimies on pitkän ajan poissa kotoa ja läheistensä luota. Ikävä ja huoli voivat olla kovat.

Merimieskirkot eri puolilla maailmaa ovat monelle paikka, jonne voi tulla hetkeksi hengähtämään. Monet eivät kuitenkaan ehdi tai jaksa lähteä pois laivalta – sen tähden kirkko menee laivalle.

Suomen Merimieskirkon laivakuraattori seilaa ja toimii aluksella varustamon suostumuksella, mutta on sekä työnantaja- että työntekijäosapuolesta riippumaton ja vaitiolovelvollinen ulkopuolinen auttaja. Laivakuraattorit tuovat alukselle kuulumisia maista ja kotoa, mutta toimivat ennen kaikkea juttuseurana. Usein riittää pelkkä voinnin kysyminen.

Työmuodon tarkoitus on onnettomuuksien ennaltaehkäisy. Kun mieli on hyvä, keskittyminen työhön on parempi ja siten inhimillisen virheen mahdollisuus on pienempi.

Merimieskirkon päätoimisten laivakuraattorien lisäksi seilaajina ovat koulutetut nimikkolaivakuraattorit, jotka ovat nimikkoaluksellaan kerran keväällä ja kerran syksyllä noin viikon kerrallaan sekä suorittavat seilausten välillä laivakäyntejä. Nimikkolaivakuraattorit ovat pääosin seurakuntien nykyisiä tai eläkkeelle jääneitä työntekijöitä.

Merimieskirkon laivapappityö käynnistyi 1975, jolloin ensimmäiset papit lähtivät joksikin aikaa laivojen mukana merille. Toiminta vakiinnutettiin vuonna 1983. Työmuoto on laajuudessaan ainutlaatuinen koko maailmassa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.