null Lampaat määkivät Haltialan kotieläintilan joulukuvaelmassa

Lampailla on tärkeä osa Haltialan kotieläintilan joulukuvaelmassa. Puheroolia niillä ei kuitenkaan ole. Kuva: Esko Jämsä

Lampailla on tärkeä osa Haltialan kotieläintilan joulukuvaelmassa. Puheroolia niillä ei kuitenkaan ole. Kuva: Esko Jämsä

Hyvä elämä

Lampaat määkivät Haltialan kotieläintilan joulukuvaelmassa

Haltialan joulunäytelmä muistuttaa, että Vapahtaja syntyy epätäydellisyyden keskelle.

Ensimmäinen ääni, jonka vastasyntynyt Jeesus-vauva kuuli, saattoi hyvinkin olla lampaiden määkiminen. Perinteisesti on ajateltu, että betlehemiläisessä karjasuojassa oli ainakin härkä ja aasi. Viimeistään paimenten mukana seimelle saapuivat myös lampaat.

Siksi onkin luontevaa, että joulukuvaelma esitetään lampolassa. Haltialan kotieläintilan lampaat ovat jo monen vuoden ajan näytelleet Pakilan seurakunnan joulukuvaelmassa.

Mikä on lampaiden rooli?

– Lampaat luovat ennen kaikkea tallitunnelmaa. Usein ne myös ryhtyvät vetämään omaa show'taan, näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Mirka Räsänen sanoo.

Siksi lampaiden vieressä on koko ajan paimenia vahtimassa, ettei tilanne riistäydy käsistä. Siitä huolimatta sattuu ja tapahtuu.

– Kerran lammas juoksi syömään Jeesus-lasta.
 

Näyttelijät monenikäisiä

Haltialan joulukuvaelma on aina kuulunut Mirka Räsäsen jouluun. Perheen kanssa käytiin katsomassa sitä joka vuosi, kunnes Räsänen ryhtyi itse näyttelemään. Sitten hän perusti yläasteikäisenä seurakunnan näytelmäkerhon, ja vuonna 2008 käsikirjoitti joulukuvaelman uusiksi. Siitä lähtien Räsänen on ohjannut Haltialan joulukuvaelman.

Kuvaelman näyttelijät ovat monenikäisiä: alakoululaisista parikymppisiin opiskelijoihin.
 

Epäluulo kuiskuttelee koko ajan ja yrittää purkaa sitä, mitä Maria rakentaa. Epäluulo on läsnä meissä jokaisessa, ja siksi halusimme antaa sille kasvot."
–  Kallion seurakunnan joulunäytelmän ohjaaja Mari Mattsson
 

– Yksi eläkkeellä oleva seurakuntalainen tekee joka vuosi majatalon emännän tai isännän roolin, Räsänen kertoo.

Käsikirjoitukseen on yhdistelty eri evankeliumien tekstejä. Kuvaelman kohtaukset on pidetty tiiviinä ja näytelmä kestää puolisen tuntia, jotta pienimmätkin jaksaisivat keskittyä. Yleisö saa osallistua yhteislauluihin.

Kuvaelma on lähtemätön osa teologiaa opiskelevan Räsäsen joulutraditiota.

– Niin kauan kuin asun Helsingissä olen tässä mukana.
 

Mikä on joulun ydin?

Joosef, Maria ja Enkeli ovat tuttuja joulun hahmoja, mutta Epäluulon henkilö harvoin esiintyy joulunäytelmissä. Kallion seurakunnan Muukalaisina maailmassa -näytelmässä kuitenkin nähdään myös Epäluulo.

– Epäluulo kuiskuttelee koko ajan ja yrittää purkaa sitä, mitä Maria rakentaa. Epäluulo on läsnä meissä jokaisessa, ja siksi halusimme antaa sille kasvot, sanoo näytelmän toinen käsikirjoittaja ja ohjaaja Mari Mattsson.
 

Lampaat luovat ennen kaikkea tallitunnelmaa. Usein ne myös ryhtyvät vetämään omaa show'taan."
– Pakilan seurakunnan joulukuvaelman ohjaaja Mirka Räsänen
 

Mattssonin kanssa tarinaa ja sen syntyä on rakentanut Ari-Pekka Miettinen. Neljä näyttelijää, nuoria aikuisia kaikki, tekevät Joosefin, Marian, Enkelin ja Epäluulon roolit.

Näytelmä kysyy, mikä on joulun ydin.

– Onko se ydin puhtoinen lapsi seimessä vai sitä, että kaikki on hyvällä tavalla ihan sekaisin? Näytelmässä mietitään, onko toivolle tilaa.
 

Muukalaisuuden ajatus

Muukalaisuus ei näytelmässä niinkään tarkoita pakolaisuutta tai siirtolaisuutta vaan sitä, että me kaikki olemme itsellemme muukalaisia.

– Jos elämäntilanne muuttuu, emme yhtäkkiä tunnekaan itseämme. Haluamme lokeroida itsemme, että tällainen minä olen, Mari Mattsson pohtii.

Niin halusivat Maria ja Joosefkin tehdä, mutta elämä yllätti. Tuli yllätysraskaus ja kauhea häpeä. Silti se kaikki kääntyi hyväksi.

– Ei muukalaisuutta tarvitse pelätä.

Näytelmän taustalla kulkee hyväksymisen ajatus: hyväksynkö sen, että tänä jouluna olen tässä tilanteessa, vaikka se ei olisikaan täydellinen?

– Joulu tulee joka tapauksessa, olivat laatikot valmiina ja lusikkalaatikot siivottu tai ei. Tuo on vain pintaa.

Etsi oma kuvaelmasi

Jouluinen nukketeatteri lapsille torstaina 8.12. ja perjantaina 9.12. kello 9.30 ja 10.15 Huopalahden kirkossa, Vespertie 12.

Haltialan joulukuvaelma sunnuntaina 11.12. kello 11–18 Haltialan kotieläintilalla, Laamannintie 17. Joulukuvaelmat lampolassa tasatunnein.

Kannelkellot-kuoron Tiernapojat esiintyvät keskiviikkona 14.12. kello 18 kauppakeskus Kaaren keskusaukiolla.

Muukalaisina maailmassa -joulunäytelmä keskiviikkona 14.12., torstaina 15.12. ja perjantaina 16.12. kello 19 Kallion kirkossa, Itäinen papinkatu 2.

Betlehemin majatalolla – jouluinen ilta keskiviikkona 14.12. kello 18 Kannelmäen kirkossa, Vanhaistentie 6.

Perheiden joulukuvaelma päiväkerholaisten esittämänä lauantaina 17.12. kello 16 Pitäjänmäen kirkossa, Turkismiehenkuja 4.

Joulumysteerio maanantaina 19.12. kello 19 Mikael Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23. Vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Koko perheen joulutapahtumissa Helsingissä voi nähdä aasin, hevosen tai lampaita

Ajankohtaista

Ilmaisiin joulutapahtumiin pääsee esimerkiksi Seurasaareen, Kontulaan ja Haltialan kotieläintilalle. Eläinten jouluhartaus pidetään Viikissä.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.