Lampaat tekevät kaiken yhdessä. Laumanjohtaja on vanha uuhi.
Lampolasta lähtee lankoja, taljoja ja paisteja
Lampuri voi kulkea omia polkujaan, mutta lammas on laumasielu.
Vihtiläinen Jaakko Jussila sai esimakua lampaanhoidosta jo yläasteikäisenä. Silloin vielä sukunsa tilalla Salon kupeessa asunut Jussila otti hoiviinsa isoveljen ylioppilaslahjaksi saaman ihkaelävän pässin ja hankki sille kaveriksi uuhen.
Katras kasvoi ja pian lampaita oli jo kahdeksan. Tuon lammaslauman jälkeen kului vuosia, ettei Jussila ollut lampaitten kanssa missään tekemisissä. Sitten syntyi ajatus omasta lampolasta, josta tuli nopeasti totta.
Jokaisella lampaalla on nimi
Jaakko Jussilalla ja hänen avovaimollaan Sari Jaakolalla on lampolassaan 130 uuhta. Oikeasti lampaita on noin 270, mutta lampureitten maailmassa lauman koko ilmoitetaan uuhien määrän perusteella.
— Jokaisella lampaalla on nimi ja jokaisesta yksilöstä on tarkat kirjanpidot. Lampaita seurataan koko niiden eliniän, niitä punnitaan ja mitataan. Pitäähän meidän tietää, missä oma katras menee, Jussila kertoo.
Tila on nimeltään Herrakunnan lammas. Se on lammastilaksi tuore, sillä ensimmäiset 15 uuhta muuttivat tilalle noin kaksi vuotta sitten.
Jaakko ja Sari ovat valmistuneet maa- ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta Helsingistä. Nyt he asuvat Vihdissä opiskelukavereittensa Mika ja Eliisa Malinin naapurissa. Malineilla on muun muassa valkosipulia ja jauhoja tuottava Vierelän luomutila.
Muutettuaan Vihtiin Sari ja Jaakko kävivät aluksi muualla päivätöissä, mutta miettivät maatalousyrittäjiksi ryhtymistä. Lampaitten kasvatus alkoi kiinnostaa ja ajatus siitä, että tilalla yhdistyisivät kasvinviljely ja eläintenpito, tuntui luontevalta.
— Ajattelimme, että lampaitten kasvatus on tulevaisuuden ala. Kun kerroimme suunnitelmistamme naapureille, Malinit sanoivat, että he ovat ajatelleet ihan samaa. Lampaat sopisivat Vierelän Luomutilan yhteyteen, ja heillä olisi tarjota rehua omasta takaa. Niinpä me perustimme osakeyhtiön, jossa on neljä osakasta.
Alkuperäisrodun säilyttäjiä
Ennen kuin ensimmäiset lampaat ostettiin, kumppanukset kiersivät lammastiloja ja hankkivat tietoa lampaiden kasvattamisesta. Pääroduksi he valitsivat kainuunharmaksen, suomalaisen alkuperäisrodun, jota on jäljellä enää tuhatkunta yksilöä.
Väriltään kainuunharmas voi olla lähes mitä tahansa mustan ja valkoisen väliltä, monessa lampaassa on useampaakin eri sävyä. Lampolassa on myös muutama ruskea suomenlammas, jotta taljoja saadaan useammissa väreissä.
— Halusimme suomalaisia lammasrotuja ja tuottaa lihan lisäksi taljoja ja villaa, Jaakko Jussila perustelee valintaa.
Kainuunharmaksen villa on pitkää ja pehmeää. Se jalostetaan langoiksi ja taljoiksi muualla ja myydään tilan yhteydessä sijaitsevassa myymälässä.
Hyvän ja värikkään villan lisäksi kainuunharmas tunnetaan hedelmällisyydestään. Kun muut lammasrodut saavat kerralla yhden karitsan, kainuunharmakset saavat kaksosia, kolmosia, jopa nelosia. Herrakunnan lammas -tilalla karitsoja syntyy kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.
— Synnytys sujuu yleensä ihan itsestään, näillä ei ole ongelmia toisin kuin lihantuotantoon jalostetuilla lampailla, jotka ovat jo syntyessään isompia. Toki uuhia seurataan ja valvotaan karitsointiaikaan tavallista enemmän ja katsotaan, että karitsat saavat heti ternimaitoa ja ettei niillä ole mitään ongelmia, Jussila selostaa.
Avovaimo Sari käy vielä töissä tilan ulkopuolella, mutta Jaakolle lampaitten hoito on ollut täysipäiväistä työtä noin puolen vuoden ajan. Lampaat ruokitaan kahdesti päivässä, jonka lisäksi lampaat teettävät paljon muutakin työtä.
— Lampaita hoidetaan laumana, ei samalla tavalla yksilöllisesti kuin vaikkapa lehmiä. Joitakin töitä tehdään kuitenkin yksilökohtaisesti kuten kerintä kaksi kertaa vuodessa sekä sorkkahoidot.
— Keritseminen tehdään osittain itse, mutta meillä on käynyt myös ammattikeritsijä, joka keritsee lampaan parissa minuutissa.
Jaakko Jussila on ollut päätoiminen lampuri puoli vuotta.
Huolenpitoa loppuun asti
Keväällä, kun säät sallivat, lampaat pääsevät laitumelle syömään ja hoitamaan maisemaa. Seuranaan niillä on vasikoita, joita tilalle otetaan kesäksi. Myös niistä hyödynnetään sekä nahat että lihat. Lampaat ja vasikat sopivat hyvin samalle laitumelle, sillä ne syövät erikorkuista kasvustoa.
Lampaat laiduntavat ainakin syyskuuhun, joskus pidempäänkin. Laidun toimii samalla tilan mainoksena ja näyttää ohikulkijoille, millainen on lampaan luonto.
— Lammas on luonteeltaan lempeä laumasielu, Jaakko Jussila sanoo.
— Laumaa johtaa vanha uuhi. Se vie laumaa ja päättää milloin syödään ja milloin maataan. Lampaat tekevät aina samaa asiaa yhtä aikaa, Syksyllä, 6–8 kuukauden iässä osa lampaista viedään teurastettavaksi Kouvolan seudulla sijaitsevalle tilateurastamolle.
— Vien ne itse teuraaksi. Minulle on tärkeää, että matka sinne ei ole pitkä ja kaikki tapahtuu mahdollisimman lammasmaisessa ympäristössä.
— Ei siinä vaiheessa tule yhtään surku, koska tiedän, että kaikki on tehty niin hyvin kuin voitu, Jussila kuvailee.
Liha myydään suoraan tilalta
Lampaanlihan kysyntä on hyvä, ja se on kasvanut viime vuosina. Tuotannon määrä ei tällä hetkellä vastaa kysyntää, sillä Suomessa myytävästä lampaanlihasta kotimaista on vain noin 25 prosenttia.
Herrakunnan lammas -tila saa kaiken tuottamansa lihan myytyä. Liha myydään suoraan tilalta ja suurin osa hakijoista tulee lähialueilta, joten he voivat sanoa saavansa pöytäänsä todellista lähiruokaa.
Eniten lampaanlihaa kuluu Suomessa pääsiäisenä, mutta koska Herrakunnan lammas -tilalla lampaita karitsoitetaan useamman kerran vuodessa, lihaa on saatavilla ja sitä myydään melko tasaisesti ympäri vuoden.
— Lampaanlihan tuotanto on erilaista kuin muu lihantuotanto. Jos tuottaa naudan- tai sianlihaa, verkosto on valmiina ja se määrittää, miten lihaa tuotetaan ja myydään. Lammastaloudessa sellaista ei ole eikä kukaan hoida tuotantoketjua tuottajan puolesta, Jaakko Jussila sanoo.
Hänen mielestään verkoston ja valmiin kaavan puuttuminen on kuitenkin positiivinen asia. Lampaankasvatuksesta pystyy tekemään omannäköistään toimintaa, eikä kukaan sanele, miten asiat pitäisi tehdä. Myös lampaankasvattajien keskinäinen yhteishenki saa kiitosta.
— Kaikki uudet lampurit toivotetaan tervetulleiksi. Me emme ole toistemme kilpailijoita, vaan kaikille kasvattajille on tilaa.
Lähteet:
Anni Pesonen ja Kirsi Valkama: Arkielämää Raamatun aikaan. Juudan kylistä roomalaisiin kaupunkeihin. Kirjapaja 2010.
Miriam Feinberg Vamosh: Jeesuksen ajan arkipäivä. Suomen Pipliaseura 2003.
Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli. Vertauskuvat uskossa ja elämässä. WSOY 2002.
Tarina kadonneesta lampaasta
Raamatun tapahtumien aikaan yleisimmin kasvatettuja eläimiä olivat lampaat, vuohet ja naudat. Muiden lajien kasvatus vaihteli alueittain. Joillakin alueilla kasvatettiin aaseja, jossakin nautoja ja erityisesti rannikkoalueilla sikoja. Luulöytöjen perusteella on ollut vaikea sanoa, olivatko yleisempiä vuohet vai lampaat, sillä niiden luut muistuttavat paljon toisiaan.
Vuohien ja lampaiden kasvatuksen etuna tuohon aikaankin oli se, että ne tuottivat jo eläessään villaa ja maitoa. Sen vuoksi ne saivat elää pidempään kuin muut kotieläimet. Teuraaksi ne joutuivat usein vasta kaksivuotiaina.
Lampaat pystyttiin käyttämään lähes kokonaan. Jänteistä ja suolista saatiin lankaa. Luista valmistettiin neuloja ja muita pieniä esineitä. Nahkaa käytettiin vaatteisiin, voikirnuihin, vedenkantosäkkeihin ja pyhien kirjoitusten kääröihin.
Lampaiden teurastus suoritettiin useimmiten ennen jotakin juhlaa, sillä vain harvoilla oli varaa syödä lihaa useammin. Juutalaisille lammas oli uhrieläin ja pääsiäisenä uhrilihaa syötiin muistona Egyptin orjuudesta vapautumisesta. Siitä on peräisin Jeesuksen nimitys Jumalan karitsa.
Lampaita ja vuohia pidettiin usein kylien ulkopuolisilla laitumilla, muut kotieläimet olivat pihapiirissä tai talon yhteydessä olleessa eläinsuojassa. Laitumella lampaita vartioivat usein perheen lapset. Lisäksi oli paimenten ammattikunta, mutta paimenia usein halveksittiin, sillä he tekivät työtään syrjässä muista ihmisistä kaupunkien ja kylien ulkopuolella.
Eläimet olivat omistajilleen hyvin arvokkaita ja monesti ainoa omaisuus, jota saattoi myydä. Viljan myyminen ei tuottanut läheskään samanlaisia voittoja. Toisaalta lampaan arvo ei ollut niin suuri kuin muiden kotieläinten. Vasikka maksoi 20 denaaria, vuohi kahdeksan denaaria mutta lammas vain neljä.
Kristillisessä symboliikassa lampaat, karitsat ja paimenet ovat keskeisiä. Jeesus puhui vertauksissaan lampaista ja paimenista ja opetti näin ihmisen ja Jumalan suhteesta. Vertauksessa hyvästä paimenesta Jeesus sanoo, että jos lampaista yksikin katoaa autiomaahan, paimen etsii sitä, kunnes löytää.
Jeesus myös puhui itsestään hyvänä paimenena, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Samoin hän kutsui itseään sielujen paimeneksi. Jeesuksen paimenvertauksille löytyy esikuva Vanhasta testamentista, jossa Jumala kuvataan kansan paimenena.
Paimensauva on perinteinen Pietarin symboli, sillä Jeesus asetti hänet ”lampaiden kaitsijaksi”. Samaa symboliikkaa on liitetty myös pappeihin: heitä on kutsuttu sielujen ja seurakuntien paimeniksi.
Jaa tämä artikkeli: