Lapsi pärjää jos pärjää
Paras koulupäivä on lyhyt koulupäivä. Näin ainakin lapsena ajattelin. Vaikka koulussa oli muistaakseni ihan mukavaa, viikon kruunasi se päivä, jolloin pääsi aikaisin kotiin.
Vantaan kaupunki tuntuu olevan samoilla linjoilla. Vuodenvaihteessa kaupunki nipsaisi pienimmiltä koululaisilta pois yhden viikkotunnin. Kaupunkimme ykkös- ja kakkosluokkalaisille opetetaan nyt niin vähän kuin laki sallii. Pienokaisemme hurraavat!
Minä sen sijaan en hurraa. Aikuisena oppii katsomaan maailmaa eri näkökulmasta. Koulun perimmäinen tarkoitus ei ehkä olekaan se, että pääsee koulupäivän päätteeksi aikaisin kotiin.
Olen aikuistuttuani saanut päähäni outoja ajatuksia: Koulutus on aika hyödyllistä. Koulussa oppii monenlaisia taitoja ja päähän jää vähän tietoakin. Olisin toivonut, että kaupungin päättäjät olisivat ajatelleet samoin.
Maalaisjärki myös sanoo, että tuntien väheneminen tarkoittaa oppimisen vähenemistä. Tällä kertaa leikkuri osui kuvaamataitoon ja musiikkiin, joissa opitaan paitsi piirtämään ja laulamaan myös sosiaalisen kanssakäymisen taitoja ilman tietoaineiden oppimispaineita.
No, kyä viksup pärjää. Ja varmasti enemmistö pärjää, mutta on myös niitä, joille koulunkäynti ei ole helppoa. Jos Pikku-Jaakolla ja Pikku-Liisalla on vaikeuksia oppia koulun ja oppimisen tavoille, oppituntien vähentäminen tuskin heitä auttaa.
Säästötoimien takana onkin ajatus, että apua tarjotaan kotona. Kaikkien kotiväellä ei kuitenkaan ole siihen mahdollisuutta. Milläs opastat jälkikasvuasi kirjoitustehtävissä, jos et itse osaa kunnolla suomea? Entä jos et ylipäänsä ole siinä kunnossa, että auttaminen onnistuisi?
Säästöt tuppaavat osumaan jo valmiiksi huonompiosaisiin. Viimevuotinen taistelu koulunkäyntiavustajista sentään päättyi voittoon, mutta sama riski piilee tuntien vähentämisessä. Kouluja koskevat leikkaukset johtavat eriarvoistumiseen. Sillä tiellä ollaan nyt Vantaalla.
Jaa tämä artikkeli: