Vammaisten lasten asema oli keskiajalla luultua parempi. Halvaantunut poika ja hänen äitinsä on kuvattu teoksessa Les Miracles de Saint Louis.
Lapsia rakastettiin ennenkin
Sari Katajala-Peltomaa ja Ville Vuolanto: Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla. Gaudeamus 2013.
Keskiajan ihmisen elämä vaikuttaa monien elokuvien ja televisiosarjojen perusteella Hei tonttu-ukot, hyppikää -laulun kuvaamalta: lyhyeltä ja vähän synkältä ja ikävältä. Erityisen murheelliseksi maalataan lasten maailma. Ville Vuolanto ja Sari Katajala-Peltomaa tuovat kuvaan uusia sävyjä kirjassaan Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla.
Sukupuoli oli keskeinen antiikin ja keskiajan lasten elämää muovannut tekijä. Se näkyi muun muassa koulutuksessa: korkeampi oppi ja tietyt ammatit varattiin pojille. Toisaalta vain tytöistä saattoi tulla tärkeän roomalaisen Vestan kultin vaalijoita.
Lasten tekemä työ hämmentää nykyihmistä. Antiikissa ja keskiajalla moni lapsi ja nuori oppi ammattinsa eräänlaisen oppisopimusjärjestelmän kautta. Leikille jäi vähän aikaa, sillä työstä vapaa lapsuus loppui varhain. Silti leluja tunnettiin jo antiikin Roomassa ja keppihevosia tehtiin keskiajan Lontoossa massatuotantona.
Ei kirjassa lapsiin liittyviä ongelmia kielletä, mutta ne asetetaan mittasuhteisiin. Monet antiikin ja keskiajan epäkohdista, kuten ruumiillinen kuritus, aliravitsemus ja korkea lapsikuolleisuus, ovat nykyisinkin arkea kehittyvissä maissa.
Kirjan aikajänne on laaja. Kirjoittajat joutuvatkin välillä pikakelaamaan. Silti keskeisin ajatus on kirkas: antiikin ja keskiajan lapset olivat lähtökohtaisesti rakastettuja ja arvostettuja yhteisönsä jäseniä – aivan kuten nykylapsetkin.
Näin lapsen hoivaaja käytti valtaa: ”Hän päätti esimerkiksi siitä, mihin hoitokeinoon sairaudessa tuli turvautua: jumalten tai pyhimyksen apuun, loitsuihin, taikuuteen, yrtteihin tai koulutuksen saaneisiin lääkäreihin.”
Jaa tämä artikkeli: