Lasta ei ole tullut
Peetu-koiran kanssa harrastaminen on tärkeää Hanna Kalliolle.

Peetu-koiran kanssa harrastaminen on tärkeää Hanna Kalliolle.

Lasta ei ole tullut

Lapsettomuus vei Hanna Kallion perimmäisten kysymysten äärelle.

Nelilapsisen perheen kuopuksen Hanna Kallion, 33, suunnitelmat olivat selviä jo pienestä pitäen.

– Ajattelin aina, että isona minusta tulee äiti. Työ tai ura oli aika lailla sivuasia.

Ajatukseen sopi, että meni nuorena naimisiin. Pari vuotta häiden jälkeen, noin kymmenen vuotta sitten, pariskunta alkoi miettiä ja toivoa lasta.

– Jos olisi heti tärpännyt, olisi raskaus mennyt opintojeni kanssa päällekkäin. Ikinä ei ole oikea aika. Mutta toisaalta ei ollut syytä, miksi ei.

Hanna Kallio valmistui sosionomiksi. Työkokemusta alkoi karttua ensin kehitysvammaisten parissa ja kolmen vuoden jälkeen lastentarhanopettajana päiväkodissa.

Lasta ei ole tullut. Takana on kaksi keskenmenoa sekä lapsettomuustutkimuksia ja -hoitoja.

– Hoidot olivat minulle rankempia henkisesti kuin fyysisesti. Minulla ei ollut enää voimavaroja, eikä kyllä rahaakaan jatkaa niitä, Kallio toteaa.

Molemmat raskaudet alkoivat luomuina.

Pariskunta oli jo alkanut opetella kaksistaan elämistä, kun toinen raskaus yllätti.

– Toinen keskenmeno oli ensimmäistä monella tavoin rankempi. Raskaus jatkui pitempään. Se oli rankkaa myös siksi, että juuri kun olimme alkaneet luopua toivosta, toivo taas heräsi, Kallio kertoo.

Vuosien mittaan lapsettomuutta on mietitty monelta puolin. Adoptio ei ole tuntunut sopivalta ratkaisulta.

– Kun en olekaan äiti, olen joutunut miettimään uudelleen, mitä varten oikein olen olemassa ja mitä teen elämälläni.

– Lapsettomuus on tiivistänyt parisuhdettamme. Puolisoni on tukenut minua vaikeissa vaiheissa. Vasta myöhemmin olemme puhuneet siitä, mitä tunteita hänellä oli vaikkapa keskenmenon aikaan.

Vähitellen Kallio on alkanut nähdä elämässään mahdollisuuksia. Tavallaan niitä symboloi hänen seurakseen hankittu koira, jota voi hoitaa ja paijata. Myös käsityöt tuovat iloa elämään. Tätä nykyä hän tekee keikkatöitä ja aloittaa trade­nomiopinnot tammikuussa.

Lapsettomuus liittyy moniin sosiaalisiin suhteisiin. Joskus Hanna Kallio on kieltänyt työtoveriaan kertomasta jostain pariskunnasta, joka sai lopulta lapsen.

– Niitä tarinoita jokainen lapseton on kuullut monia. Toisen lottovoitto ei auta. Olisi parempi, että toinen vain kuuntelisi ja myötäeläisi kokemustani.

Hannan sisaruksilla on lapsia, ja hänen vanhemmillaan siis lastenlapsia. Puolison vanhemmilla ei ole lastenlapsia. Ystäväpiirissään Kalliot ovat ainoa lapseton pariskunta. Läheiset tietävät heidän tilanteestaan.

– Pikkulasten äitien on usein vaikea järjestää aikaa ystävilleen, mutta joskus se onnistuu. Pidin vasta kaveri-illan. Onneksi yksi ystävistäni soitti ja kertoi etukäteen raskaudestaan. Ilman sitä iltani olisi voinut olla pilalla. Raskausuutiset ja raskaana olevat naiset nostavat vieläkin surun pintaan.

Silti Hanna Kallio sanoo olevansa onnellinen siitä, ettei ole katkera, vaan alkaa olla sinut lapsettomuutensa kanssa. Keskustelukumppaneita löytyy myös lapsettomien yhdistyksen Simpukan yksin ja kaksin elä­vien Facebook-ryhmästä.

Jaa tämä artikkeli: