Satu Tonttila, 30, ja hänen nuorimmaisensa, 3-vuotias Veeti ja 1,5-vuotias Aava, käyvät maanantaisin Korson kirkolla kokoontuvassa perhekerhossa.

– On ihanaa, kun voi puhua jonkun kanssa esimerkiksi siitä, kuinka ärsyttävää on pukea lapsille talvivaatteita, Satu toteaa.

Samassa kerhossa käy myös Katja Sepponen, 36, vajaan kahden vuoden ikäisen Toivo-poikansa kanssa.

– Perhekerho on yksi meidän viikon kohokohdista. Siellä voi rauhassa vaihtaa kuulumisia toisten äitien kanssa samaan aikaan, kun lapset leikkivät keskenään, Katja kertoo.

Heidän kerhotuttujaan ovat myös Lauri Wirtanen, 29, ja hänen reilun vuoden ikäinen tyttärensä Mimosa.

Perhekerhossa käymiseen Sadulla, Katjalla ja Laurilla on sama syy. Se tarjoaa toimintaa ja tekemistä kotihoidossa oleville lapsille ja heidän vanhemmilleen.

”Mitä minä täällä teen?”

Katjalle oli jo Toivoa odottaessa selvää, että hän hoitaa lasta kotona tämän kolme ensimmäistä ikävuotta. Selvää oli myös, että Katja ei jäisi lapsen kanssa neljän seinän sisälle. Perhekerhoon he menivät ensimmäisen kerran samalla reissulla, kun kävivät kirkolla sopimassa Toivon kastetoimituksesta.

– Toivon kummitäti kävi aikoinaan omien lastensa kanssa samassa perhekerhossa, joten tiesin toiminnasta. Silti mukaan meneminen jännitti. Mietin, että mitä minä täällä teen. Sain kuitenkin nopeasti juttuseuraa ohjaajista ja muista kerhon äideistä, Katja kertoo.

Satu käy perhekerhossa jo viidettä vuotta. Hän meni sinne ensimmäisen kerran kaksospoikiensa Leevin ja Roopen ollessa viisikuisia.

Nyt 4,5-vuotiaat pojat käyvät kaupungin järjestämässä päiväkerhossa ja välillä äidin ja pikkusisarusten kanssa myös perhekerhossa.

Aluksi Satua arvelutti se, että kerho on seurakunnan järjestämä.

– Mietin, miten suuressa roolissa uskonto on kerhossa. En koe olevani kovin hengellinen ihminen. Joskus osallistumme hartaushetkeen, joskus emme.

Lauri arvelee, että hartaushetki on palvellut ehkä enemmän häntä kuin pientä Mimosaa. Katjan Toivo-poika on osallistunut niihin mielellään.

– Kun triangeli soi hartaushetken alkamisen merkiksi, Toivo tietää, minne juosta, hänen äitinsä kertoo.

Kotona kolmevuotiaaksi

Kolmatta lastaan odottavalla Katjalla on laskettu aika kesäkuun alussa. Hänen kotonaoloaikansa siis pitenee, sillä hän aikoo olla kotiäitinä siihen saakka, kun perheen uusin tulokas on ainakin kaksi- tai mieluiten kolmevuotias. Sitten Katjan on tarkoitus palata töihin Arabian tehtaalle.

– Nyt 14-vuotias esikoiseni meni päiväkotiin alle vuoden ikäisenä. Näin jälkeenpäin se harmittaa. Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä. Silloin minulla ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia jäädä kotiin. Yhteinen aika lapsen kanssa jäi vähäiseksi, kun vein hänet päiväkotiin vartin yli kuusi ja hain puoli viideltä.

Toisaalta päiväkodissa huomattiin, ettei Katjan esikoinen kehittynyt normaalisti. Poika oli kömpelö, hän törmäili päin seiniä, hänen puheensa ei kehittynyt normaalisti eikä omatoiminen pukeminen onnistunut.

– Olen kiitollinen, että päiväkodin henkilökunta osasi puuttua asiaan. Äitinä ajattelin, että kaikki lapset kehittyvät eri tahdissa. Pojallani todettiin kuitenkin älyllinen kehitysvamma.

Mimosan vanhemmat ovat työskennelleet päiväkodissa. Lauri tietää, että Suomessa päivähoito on hyvää ja laadukasta.

– Silti tuntuu, että kaikkein pienimmät jäävät päiväkodissa muiden jalkoihin. Pyrimme hoitamaan Mimosaa kotona kolmevuotiaaksi saakka. Jos se ei ole mahdollista, toivottavasti hän pääsee perhepäivähoitoon tai järjestyy jokin hoitorinkisysteemi, Lauri miettii.

Kaikki lapset kotihoidossa

Kaksosia odottaessaan Satu ajatteli palaavansa töihin lasten ollessa vuoden ikäisiä. Toisin kävi. Hänen kaikki neljä lastaan ovat olleet tähän asti kotihoidossa. Nuorimmaistaan odottaessaan Satu irtisanoutui työstään. Vuosi sitten hän perusti oman tilitoimiston.

– Aava ja Veeti aloittavat päiväkodissa aikaisintaan siinä vaiheessa, kun isoveljet Leevi ja Roope menevät esikouluun, hän suunnittelee.

– Olisihan minulla helpompaa, jos lapset olisivat päiväkodissa ja tekisin töitä heidän ollessaan hoidossa. Aava on kuitenkin vielä niin pieni, etten voi ajatella laittavani häntä päiväkotiin, ja jos olen yhden lapsen kanssa kotona, miksi veisin muitakaan lapsia päivähoitoon.

Tällä hetkellä Lauri opiskelee päätoimisesti ja hänen vaimonsa käy töissä kahtena päivänä viikossa. Mimosa on silti kotihoidossa. Kotihoidontuen lisäksi maksettavaa Vantaa-lisää maksetaan helmikuun alusta alkaen vain alle puolitoistavuotiaalle perheen nuorimmalle lapselle. Aiemmin lisää on maksettu alle kaksivuotiaalle perheen nuorimmaiselle.

– Meidän perheelle parinsadan euron suuruinen Vantaa-lisä on ollut merkittävä summa. Jos tarve vaatii, yritän hankkia keikkatöitä, sanoo teologiaa ja psykologiaa opiskeleva Lauri.

Äitiporukalla syömään

Satu ja Katja ovat käyneet perhekerhossa viikoittain, Lauri silloin tällöin. Kerhoon voi mennä ja sieltä voi lähteä joustavasti omien aikataulujen mukaan. Esimerkiksi Lauri ja Mimosa ovat tulleet suunnilleen tunnin alkamisajan jälkeen, jotta Mimosa on saanut nukkua päiväunet rauhassa tavalliseen tapaan.

Lauri kehuu kerhonohjaajien ammattitaitoa.

– He ottavat kaikki vanhemmat ja lapset hienosti huomioon.

Satu antaa kiitosta toimivista ja avarista tiloista, joissa lasten on hyvä leikkiä. Itse hän on saanut perhekerhosta monta ystävää. Osa heistä on jo palannut työelämään, mutta yhteys ei ole katkennut. He ovat muun muassa käyneet äitiporukalla ulkona syömässä ilman lapsia.

Katja painottaa, että perhekerhossa puhutaan muustakin kuin vaipoista, vauvaperheen valvomisista ja talvivaatteiden pukemisen ärsyttävyydestä.

– Ja jos on murheita, niistä voi puhua myös ohjaajien kanssa henkilökohtaisesti, hän sanoo.

– Uskon, että perhekerho tuo monille pienten lasten vanhemmille kaivatun hengähdyshetken arkeen. Mieheni sanoi minulle kerran, että olen aina perhekerhon jälkeen tavallista paremmalla tuulella. Se on varmasti totta. Siellä huolet unohtuvat.

Seurakuntien perhekerhoja www.vantaanseurakunnat.fi.

Suurin osa päivähoidossa