Lasten toiveet toteutuivat
Aino Perälä Pyhän Annan lastenkirkossa vuonna 2004.

Aino Perälä Pyhän Annan lastenkirkossa vuonna 2004.

Lasten toiveet toteutuivat

Aino Perälä oli 10 vuotta sitten suunnittelemassa lastenkirkkoa.

Pyhän Annan lastenkirkon sisätiloja oli 10 vuotta sitten suunnittelemassa 10–12-vuotiaista tytöistä koottu ryhmä Lastenkirkon Mariat. Sen keksi koota Hakunilan seurakunnan lapsityönohjaaja Liisa Pietilä.

Yksi ryhmän tytöistä oli Aino Perälä, joka on nyt 20-vuotias. Hän tutkii 10 vuotta sitten Vantaan Laurissa julkaistua juttua.

– En yhtään muista, että olin valokuvassa vasara kädessä! Mutta hämärästi muistan sen, että kokoonnuimme Liisan kotona. Me teimme siellä rukoushelmet ja ne laitettiin säilöön pusseihin ja pussin päälle piti kirjoittaa ”rukoushelmet” ja minä kirjoitin vahingossa ”kuroushelmet”, Aino kertoo nauraen.

Aino muistaa, että Liisan luona keskusteltiin siitä, mitä lapset haluavat lastenkirkkoon.

– Puhuimme puisista pinnoista ja että siellä pitäisi olla kasveja ja paljon katseltavaa.

Lastenkirkon Mariat piirsivät kuvia ja ne laitettiin kirkon lattiaan pienten konttaajien iloksi.

– Minä piirsin lampaan. Sen pitäisi olla kirkon lattialaatassa. Piirsin myös linnun ja ristejä, Aino muistelee.

Tyttöjen tiet erkanivat

10-vuotiaana Aino Perälä oli tätä mieltä: ”Lastenkirkossa pitää olla lämmintä ja jotain mikä kiinnostaa lapsia. Siellä pitää olla sillä tavalla hyvin, ettei ala kesken jumalanpalveluksen huutaa tai pidä kännykkää auki. Lastenkirkossa on kiinnostavampaa, siellä ei ole niin pitkiä jumalanpalveluksia joka päivä, koska lapsi ei jaksa keskittyä. Jos minä saisin päättää niin, lastenkirkossa laulettaisiin, katseltaisiin kuvia ja veistoksia, piirrettäisiin, väritettäisiin, muovailtaisiin, kirjoitettaisiin ja pelattaisiin.”

– Olen kyllä edelleen samaa mieltä, Aino toteaa.

Lastenkirkon Mariat tapasivat isä Mitro Revon. Aino ei muista tapaamista, mutta hän muistaa, kuinka he olivat ihmetelleet papin jännää nimeä.

– Kävimme ortodoksisessa kirkossa. Ostimme siskoni kanssa sieltä smaragdinvihreän ristin, joka on tainnut hävitä. Se oli erikoinen, enkä ollut aiemmin nähnyt sen väristä ristiä. Omassa kirkossamme ristit ovat usein pelkistettyjä ja värittömiä.

Aino ei tiedä, mitä muille Lastenkirkon Marioille nykyään kuuluu. Ryhmä kokoontui vain silloin, kun lastenkirkkoa suunniteltiin, ja sen jälkeen tiet ovat vieneet kenet minnekin.

– Yläasteella olimme samassa koulussa ja luokillakin, mutta emme ole pitäneet yhteyttä.

Nimi herättää huomiota

Lastenkirkosta Aino Perälän tie on vienyt lasten pariin. Hän työskentelee Pakilan seurakunnassa lastenohjaajana. Ryhmässä on 7–9-vuotiaita lapsia. Aino haaveilee lastentarhanopettajan urasta. Työ on vain vahvistanut urasuunnitelmia.

– Minusta lapset ovat aina olleet ihania. Niin kauan kuin muistan, olen ihaillut söpöjä vauvoja ja pieniä lapsia.

Vaikka Itä-Hakkilassa oleva kirkko on nimetty lastenkirkoksi, saavat siellä aikuisetkin käydä.

– Minusta on hyvä, että kirkon nimi on lastenkirkko, sillä se herättää huomiota, Aino toteaa.

Kun Pyhän Annan lastenkirkko avattiin, Hakunilan seurakunnan silloinen kirkkoherra Reijo Liimatainen toivoi, että perheet löytäisivät tien kauppakeskusten lisäksi lastenkirkkoon hiljentymään. Ainosta se on hyvä ajatus.

– Ihan hyvin perheet voisivat vaan mennä lastenkirkkoon olemaan ja katselemaan. Siellä on myös esimerkiksi rukouskivet, eli lapset voisivat tehdä siellä jotakin ja saada tekemisen kautta yhteyden hengelliseen maailmaan.

Visuaalisesti vangitseva

Aino Perälän mielestä Pyhän Annan lastenkirkko on tunnelmallinen, eikä se ole kovin kirkkomainen. Siellä kokoontuu muun muassa perhekahvila ja -kerho sekä alakouluikäisten kuoro.

– Lastenkirkossa on paljon kaunista katseltavaa. Kirkko on pieni ja siellä on intiimi tunnelma. Se on kyllä ihan erilainen kuin kaikki muut kirkot, jotka ovat isoja ja kaikuvia. Eivätkä tavalliset kirkot ole visuaalisesti niin vangitsevia kuin Pyhän Annan lastenkirkko.

Aino kokee, että heitä lapsia kuultiin oikeasti, kun lastenkirkkoa suunniteltiin.

– Olisihan se voinut mennä niinkin, että lapsilta olisi mukamas kysytty, mitä me kirkkoon haluaisimme, mutta niitä toiveita ei kuitenkaan olisi otettu huomioon. Toiveet paljosta katseltavasta, puupinnoista ja kasveista toteutuivat.

Rippikouluiässä Ainon kirkko vaihtui toiseen.

– Kävin nuorten illoissa Vaaralan kirkolla, mutta ne siirtyivät Hakunilan kirkkoon, ja nykyään käyn siellä.

Pyhän Annan lastenkirkossa Aino käy lähinnä konserteissa. Mutta on hän ollut siellä hemmoteltavanakin naisten voimaantumispäivässä. Siellä oli tarjolla ihanaa ruokaa ja erilaisia hoitoja, muun muassa intialaista päähierontaa, kokovartalohierontaa sekä ripsien että kulmien laittoa.

Mitä 20-vuotiaan Ainon mielestä lastenkirkossa pitäisi olla?

– Lastenkirkossa pitää olla nähtävää lapsille ja paljon yksityiskohtia. Siellä pitää olla pehmoleluja, joita saa ottaa messuun mukaan. Lasten messu pitää olla huomattavasti lyhyempi kuin aikuisten. Saarna voisi olla selkeä, niin että pappi kertoisi vaikka siitä, mitä ajatteli uskosta, kun itse oli lapsi.


Juhlamessu su 7.12. klo 15 Pyhän Annan lastenkirkossa. Messun jälkeen tarjolla joulupuuroa. Joulupolku kirkon pihalla klo 14.15–15 ja 16–16.45.

Jaa tämä artikkeli: