Laulunopettaja Ava Numminen sanoo, että laulamisen harjoitteluun tarvitaan turvallinen ympäristö.
Laula ja leikittele äänellä
Ava Numminen otti laulutaidottomat sydämelleen.
Olemme tottuneet mustavalkoiseen jaotteluun, että joku meistä osaa laulaa ja joku ei. Läänintaiteilija, musiikin tohtori, laulunopettaja, psykologian maisteri Ava Numminen on toista mieltä.
— Jos on huonoja koulukokemuksia laulamisesta ja kotona toistettuja suvun uskomuksia siitä, miten "isäsi sukuun olet tullut, eli et osaa laulaa", nämä alkavat toteuttaa itseään, eivätkä ihmiset uskalla enää edes kokeilla laulamista. Ihan kuin se, että on joskus epäonnistunut, olisi pysyvä ominaisuus.
— Totta kai meillä kaikilla on omat lahjakkuutemme, mutta laulutaitoa voi kehittää miltä tasolta tahansa, vakuuttaa Numminen.
Jo opiskeluaikoinaan Ava Numminen koki Sibelius-Akatemian laulupedagogiikan olevan kovin yksiulotteista. Hän pohti, voisiko laulunopetus olla rohkaisevampaa ja monipuolisempaa. Vaikutti siltä, että opetus keskittyi vain lahjakkuuteen.
— Olin valmistunut laulunopettajaksi, ja tunnilleni tuli kaksi laulutaidotonta naista. Tajusin, että koulutuksessamme ei ollut edes sivuttu sitä, mitä opettaja tekee oppilaan kanssa, joka ei osaa ollenkaan laulaa.
Aiheesta tuli Nummisen sydämen asia, ja siitä syntyi väitöskirja Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi.
— Tutkimuksen mukaan laulutaito on moniulotteinen ilmiö ja sitä voi harjoittelun avulla kehittää myös aikuisiällä. Ihmistä, jolla on vaikeuksia laulaa nuotilleen, ei pitäisi kutsua laulutaidottomaksi, vaan kehittyväksi yksilöksi, Numminen selventää.
Musiikintutkijat ovat havainneet, että suurin osa ihmisistä, jotka eivät osaa laulaa nuotilleen, pystyvät kuulemaan, laulaako tai soittaako joku toinen väärin vai oikein. Ongelma on useimmiten vaikeudessa kuulla omasta laulamisesta, meneekö se kohdalleen vai ei.
— Ja jos jännittää kovasti laulamista, on aika tavallista, että korkeat äänet häviävät. Mutta sekä oman laulamisen kuulemista että korkeita ääniä voi harjoitella.
Ava Nummisen mielestä kannattaisi huomioida, että lapset kehittyvät eri tahtiin.
— Nykyään suorituspaineet alkavat yhä varhaisemmin. Vähennetäänkö päiväkodeissakin vapaata leikkiä ja painotetaan osaamista ja suorittamista? Lapsen laulutaito kehittyy, jos hän saa vapaasti jatkaa leikinomaista lauleskelua, jota ei arvostella.
— Laulutaito kehittyy aivan niin kuin muutkin taidot. Esimerkiksi jollakin lapsella on hyvä koordinaatio jo syntyessä, kun joku toinen taas on kömpelö. Mutta eikö erityisesti tämä kömpelö hyödy liikkeiden harjoittelemisesta?
Numminen kertoo äitien usein kysyvän, pilaavatko he lapsensa sävelkorvan, jos he laulavat lapsilleen nuotinvierestä.
— Minä vastaan heille, että eivät he pysty sävelkorvaa pilaamaan. On tärkeää, että äiti ja isä laulavat lapselle.
Aivotutkimuksissa on käynyt ilmi, että jo äitien raskausaikainen laulaminen vaikuttaa lapseen. Äidin laulaessa rauhallisia lauluja sikiö tietää, että nyt on rauhoittumisen aika. Jos taas äiti innostuu vetämään jonkun repäisevän laulun, sikiö havaitsee, että nyt on tällaista kivaa.
— Äidin reaktiot menevät napanuoraa pitkin lapselle ja tunteethan ovat fysiologisia reaktioita. Noin kuuden kuukauden ikäisenä sikiö alkaa reagoida äidin ja lähiympäristön ääniin.
Mitä laulamisella ylipäätään tarkoitetaan? Ava Numminen toteaa, että eipä esimerkiksi Juice Leskinen niin puhtaasti laulanut, mutta hänestä pidetään, koska laulujen sanoma on vahva.
— Laulaminen on tunnevaltainen asia. Laulaessa me energisoidumme, hengitämme vahvasti ja saamme ilmaista itseämme — ja se tuntuu hyvältä.
— Laulaminen liittää meidät tunnekokemusten kautta muistoihin, kulttuuriin, oman maan historiaan, hengellisyyteen. Laulaminen panee itkemään ja nauramaan, laittaa liikkeelle isoja tunteita.
Numminen muistuttaa, että laulaminen on myös yhdessäolon muoto, joka pitää meitä hengissä. Yhteenkuuluvuuden tunne on perustarpeitamme.
— Ajatellaanpa vaikka urheilukilpailuja. Katsomosta kuuluvat huudot ja laulu ovat vahva yhteinen kokemus. Jos taas laulaa kuorossa, saa uusia ystäviä, joiden kanssa lauletaan ja joiden kanssa voi myös vaihtaa kuulumisia.
— Mutta eihän laulaminen tietenkään ole kaikille ihmisille tärkeää, joillekin paras yhdessäolon muoto voi olla tanssiminen, petankin pelaaminen tai sauvakävely. Laulamisessa on kuitenkin se erityisen hyvä puoli, että sitä voivat harrastaa myös liikuntakyvyttömät ihmiset.
Oman äänensä kanssa epävarman ei ehkä kannata suinpäin rynnätä ensimmäiseen kuoroon, jonka löytää. Kokemus saattaa olla entistä vahvistava eli negatiivinen. Laulaessaan täydestä sydämestään ihminen on auki ja paljaana.
— Uudestaan laulamisen aloittavan kannattaa hakeutua sellaiseen kuoroon, jossa ei ole pääsykokeita ja jossa lauletaan yksiäänisesti. Laulamisen harjoitteluun tarvitaan turvallinen ympäristö, jossa ei tarvitse pelätä kasvojen menetystä, toteaa Ava Numminen.
Kun haluaisi laulaa, mutta ei ole aikoihin sitä tehnyt, on hyvä aloittaa esimerkiksi laulamalla radiosta tai levyltä kuuluvan kappaleen mukana.
— Alkaa vain käyttää ääntä, eikä ole kauhean kriittinen itselleen. Laulaa ja leikittelee äänellä. Suhtautuu omaan ääneen kiinnostuneen uteliaasti. Ja jos itsestä lähtee omasta mielestä rumia ääniä, ei välitä, vaan ajattelee, että kiinnostavaa. Kokeilenpa uudelleen!
Karaoke-laulaminen on Nummisen mielestä tosi hieno juttu, kunhan siihen ei liitetä yletöntä viinan juomista. Karaoke-laitteet voi hankkia kotiin, jos baarit eivät innosta. Myös virsiä lauletaan karaokena.
— Jokaisella on yksilölliset tarpeet ja toiveet, jollakin on vahva esiintymisvietti ja joku toinen taas ei halua esiintyä julkisesti tai haluaa positiivisesti piiloutua kuoroon. Karaokessakin voi olla tietynlaista yhteisöllisyyttä, kun "meidän porukka käy tässä baarissa laulamassa".
Ava Nummisen sydämen asiasta ei tullut ainoastaan väitöskirja, vaan hän perusti Lauluavain-laulukoulun laulutaidottomille. Mukaan tuli kollega, ja sittemmin toiminta on laajentunut.
— Meillä on kursseja kaiken ikäisille, jotka kokevat, etteivät oikein osaa laulaa tai että laulaminen on latistettu aikoinaan koulussa, Numminen kertoo.
Läänintaiteilijan työssä Nummisen vastuulla on hoitolaitosten kulttuuritoiminnan edistäminen. Vanhustyön keskusliiton kanssa yhteistyössä Numminen on käynnistänyt hoitohenkilöstön hoitolaulukouluttamisen.
Syksyn aikana järjestetään hoitolaulukurssi pitkäaikaissairaiden, muistihäi-riöisten potilaiden hoitajille Simonkodissa Vantaalla.
— Ihmisen musiikilliset kyvyt säilyvät, vaikka muisti tai puhe häiriintyisivät. Laulaminenhan on fysiologista toimintaa, joka virkistää, ylläpitää muistitoimintoja ja voi helpottaa liikkumista. Tarkoitus olisi, että hoitajat käyttäisivät laulamista työkaluna ja rohkaistuisivat laulamaan.
Numminen toivoo, ettei potilaiden kanssa laulaminen olisi ulkopuolisen vetämä tietyn ajan kestävä projekti, vaan hoitajat käyttäisivät laulamista jatkuvasti työssään. Hänen mukaansa myös koulujen ja päiväkotien henkilöstö hyötyisi laulamisesta työaikana.
— Tarkkaavaisuushäiriöisille lapsille ja nuorille musiikilla olisi paljon annettavaa. Tai jos oppilaat ovat väsyneitä, opettaja voisi ehdottaa, että nyt lauletaan piristyslaulu. Levottoman luokan voi rauhoittaa rauhoittumislaululla. Kurahousutkin sujahtavat huomaamatta jalkaan, kun opettaja lasta pukiessaan laulaa laulun.
Musiikki ei ole lainkaan yhdentekevää taustahälyä. Ava Nummisen mielestä musiikin pakkosyöttö pitäisi kieltää lailla. Tutkimusten mukaan oma mielimusiikkimme aktivoi tunnekeskuksiamme ja mielihyväjärjestelmäämme yhtä vahvasti kuin alkoholi tai seksi. Se on sitä, kun ihokarvat nousevat pystyyn.
Kuorolaulusta flow-tila
Oli kiirastorstai-ilta kaksitoista vuotta sitten, kun Antti Kinnunen, 33, istui kirkon penkissä ystäviensä kanssa. Kirkossa lauloi Leppävaaran kirkon kamarikuoro. Messun jälkeen Kinnunen jäi juttelemaan kuorolaisten kanssa.
— Jotkut heistä tiesivät lauluharrastuksestani ja pyysivät minua tuuraamaan kuoroon. Sillä tiellä olen, kertoo Kinnunen.
Vuosia myöhemmin kanttori Hannu Lehtikangas kysyi Kinnusta Hämeenkylän kamarikuoroon ja mieskuoro Kantoon, joissa hän nykyisin laulaa.
— Hämeenkylän kamarikuoro on sekakuoro ja siinä on noin viitisentoista laulajaa. Kanto on tuplakvartetti eli siinä laulaa kahdeksan miestä. Joukossamme on sekä musiikin aktiiviharrastajia että ammattilaisia.
Harjoituksia Kinnusella on kerran kahdessa viikossa, mutta kun esiintyminen lähestyy, harjoitustahti tiivistyy.
— Laulamme kirkkomusiikkia ja avustamme jumalanpalveluksissa. Mieskuoromme esittää myös serenadeja ja muun muassa kansallisromanttisia sävelmiä.
Kuorolaulajan korkeakoulu
Kinnusen lapsuudenperheessä soitettiin ja laulettiin paljon. Isä ohjasi Antti-poikaa pianon soittamiseen.
— Pienenä minun oli vaikea ilmaista tunteitani ja pianonsoitto oli tosi hyvä keino siihen. Esimerkiksi, jos olin vihainen, varmasti soittonikin kuulosti siltä.
Kuorolaulu toimii Kinnusen mielestä samalla tavalla tunteiden kanavana. Kun kuorolaulu soi hyvin, se tuo nautintoa.
— Laulaminen yksin ja etenkin yhdessä on tilanne, jossa tulee hyvin herkästi flow-tila: tehdään yhdessä jotain kaunista ja ihmistä suurempaa.
Kuorolauluharrastuksen alkutaipaleella Kinnuselle riitti se, että sai olla kuorossa mukana. Vuosien myötä halu tavoitella haastavampia tehtäviä on kasvanut. Hänen äänialansa on tenori.
— Kuorossa kehittyy laulajana, kun on hyviä laulajakavereita ja hyviä kuoronjohtajia. Kuorolaulajan korkeakoulu on tekeminen, eli laulamisen harjoitteleminen.
— Ihminen pystyy laulamaan kuorossa ja pysymään nuotissa, vaikka ei olisikaan erityisen voimakas- tai kaunisääninen laulaja. Taito kehittyy pikkuhiljaa ja itselle tulee lisää varmuutta ja uskallusta. Vaikka kyllä laulaminen on herkkä laji. Jos joku menee pieleen, se tuntuu isommalta kuin jonkun muun asian pieleen meno. Mutta jos onnistuu, se on tosi palkitsevaa.
Sosiaalinen aspekti
Lauluharjoitusten myötä alkaa tuntea omaa kehoaan. Kinnusen mielestä ihmisen on oltava laulaessaan auki.
— Mitä enemmän laulaa, sitä enemmän sitä tekee koko kropalla. Kropassa pitää olla rentoutta ja pitää pystyä olemaan jännittämättä vääriä paikkoja. Laulaminen on kokonaisvaltainen ruumiillinen kokemus, joka aktivoi.
Kuorossa laulaminen voi olla myös terapeuttista ja ennen kaikkea sosiaalista.
— Ei voi laulaa kauhean muurin takaa, jos haluaa välittää kuulijoille jotakin. Kuorossa laulaessa pystyy jäyhempikin ihminen antamaan itsestään helpommin jotakin toisille. Siksiköhän muuten Suomessa on paljon kuoroja?
— Jos ei koe sosiaalista synkkaa muiden kuorolaisten kanssa, ei sitä kauan jaksa. Harjoituksissa onkin hyvä olla vaikka kahvitauko, että pääsee juttelemaan. Toisinaan taas, jos on jotain vaikeaa harjoiteltavaa ja huomaa, että toinen vaan vetää, niin tulee tunne, että kyllä minäkin!
Seurakuntien kuoroja ja musiikkiryhmiä osoitteesta www.vantaanseurakunnat.fi.
Jaa tämä artikkeli: