Laulujen uusi sisältö
Hanna Ekola on valmistellut levyä ja rakennuttanut taloa surunsa keskellä.
Viime syksynä tuli kaksikymmentä vuotta siitä, kun laulaja Hanna Ekola nousi julkisuuteen Villihevosia-levytyksellään ja aloitti lava- ja ravintolakeikat.
— Siellä minua vastaan tuli uusi maailma. Muistelen, että menin elämäni ensimmäistä kertaa tanssilavalle esiintyäkseni siellä laulajana.
Mutta jotain tuttuakin keikkailussa oli.
— Villihevosia ja muutkin alkuajan kappaleeni ovat veljeni Martti Heikkilän tekemiä, ja varmaankin sen takia ne ovat jotenkin niin minua.
Myöhemmin Ekola on myös itse tehnyt laulujaan. Viitisen vuotta myöhemmin, kun ensimmäisen levyn hittikaari alkoi laskea, hän alkoi pitää kirkkokonsertteja.
— Niissäkin konserteissa esitin itselleni tärkeitä lauluja. En tehnyt mitään selvää päätöstä, että alkaisin esiintyä vain kirkoissa, mutta niin vain kävi muutamassa vuodessa.
Keikkapaikoiksi tulivat kirkot
Ei ole kummallista, että kirkko tuntuu Hanna Ekolasta kotoiselta esiintymispaikalta. Ennen laulajaksi ryhtymistään hän kouluttautui teologiksi.
— Lapsena haaveilin, että minusta tulee lähetystyöntekijä Japaniin. Leirillä oli ollut ohjaajana Hildur, joka oli ollut työssä Japanissa. Ensimmäisen nimikirjoituksen pyysin japanilaiselta papilta.
Vaikka Japaniin lähtemisen ajatus ei olekaan toteutunut, on Ekola halunnut kotinsa seinälle tapetin, jossa on kimonokankaan kuviota. Kodin pintojen ja rakenteiden miettiminen on kuulunut laulajan arkipäivään parin vuoden ajan.
Kesällä 2008 Ekolan puoliso, muusikko ja valokuvaaja Juha, Lido, Salonen sai tehtäväkseen kuvata kotikuntaan Pusulaan suunnitellun uuden asuinalueen tonttimaisemia. Kuvaaja innostui alueesta niin, että sieltä hankittiin omallekin perheelle tontti.
Kuolema yllätti
Talon perustus valettiin samana syksynä, ja Juha Salonen kuoli yllättäen ennen joulua. Pariskunta oli asunut Pusulassa toistakymmentä vuotta. Joskus nuorempana Hanna Ekolan mielessä oli häivähtänyt ajatus, että jos hän jäisi yksin, hän ei haluaisi asua niin pienellä paikkakunnalla. Silti hän asuu yhä Pusulassa.
— Oli tarve säilyttää jotain tuttua niin, ettei kaikki muuttuisi kerralla. Olen saanut Pusulassa nykyisin 12-vuotiaan poikani, kasvanut äidinrooliini ja käynyt myös perhekerhoissa.
— Vaikka suru on hyvin henkilökohtainen tunne, täällä menetys on ollut myös kylän yhteinen asia. Kauppareissuilla on aina joku ihminen pysäyttänyt minut. Tein surutyötäni kaupassa.
Poika kysyi äidiltään, rakennetaanko talo valmiiksi. Niinpä Ekola päätti, että omakotitalon rakentaminen olisi tärkeysjärjestyksessä ykköstilalla ennen puolison ja toisen edesmenneen muusikon, basisti Pekka Pohjolan kanssa valmisteltua, ”yhtä vaille valmiiksi” jäänyttä levyä. Se tosin ilmestyy helmikuussa.
Matkalla taivaaseen
Hanna Ekola sanoo, että Juhan ja Pekan kuolemien takia monet laulut ovat saaneet uuden sisällön.
— On entistä selvempää, että helmi syntyy kivusta, niin kuin Helmi-kappaleessa sanotaan. Koti-ikkuna-laulussa vakuutetaan, että jokainen hautausmaalle sytytetty kynttilä on pieni koti-ikkuna, joka muistuttaa taivaan todellisuudesta.
Ekola kertoo aina luottaneensa siihen, että elämänsä ja asiansa voi jättää Jumalan hoidettaviksi. Myös varmuus siitä, että tuonpuoleinen elämä ja taivas on, on vanhaa perua. Joskus lapsena Ekola muistaa olleensa äitinsä ystävän, Laina-tädin, hoidossa ja käyneensä tämän kanssa itselleen ratkaisevan tärkeän keskustelun.
— Täti korosti, että taivaassa murheet ovat poissa ja kaikki on hyvin. Tädin mielestä ei kuitenkaan ollut väliä sillä, millaista taivaassa on. Tärkeämpää on tietää, että on matkalla taivaaseen. Lapsenmielessäni ymmärsin, että se liittyy Jeesukseen uskomiseen.
Menetysten yhteydessä Ekola on huomannut taivaskeskustelun palautuvan aina uudelleen mieleensä. Se tuo lohtua ja toivoa.
Hanna Ekolan Valoa ja voimaa -konsertti su 30.1. klo 18 Hakunilan kirkossa. Ohjelma 10 euroa.
Jaa tämä artikkeli: