null Laura Honkasaloa kiehtoo vanhan ajan iloton uskonnollisuus

Taistolaiskodin kasvatti. Laura Honkasalo oppi lapsena, että on selkeä hyvä ja selkeä paha. Samankaltaisia kokemuksia on hänen lestadiolaisperheissä kasvaneilla ystävillään.

Taistolaiskodin kasvatti. Laura Honkasalo oppi lapsena, että on selkeä hyvä ja selkeä paha. Samankaltaisia kokemuksia on hänen lestadiolaisperheissä kasvaneilla ystävillään. "Nykyään maailma on monimutkaisempi," Honkasalo sanoo. Kuva: Esko Jämsä.

Laura Honkasaloa kiehtoo vanhan ajan iloton uskonnollisuus

Ennenvanhainen ankea uskonnollisuus kiinnostaa kirjailija Laura Honkasaloa. Rypemisessä on jotain rauhoittavaa.

Kun isomummo kuunteli sunnuntaisin radiosta jumalanpalvelusta, lapset eivät saaneet leikkiä. Rakkaudeton ja depressiivinen uskonnollisuus kiinnostaa myös isomummon lapsenlapsenlasta, kirjailija Laura Honkasaloa.

– Monilla ikäisilläni on ollut ilottomia uskovaisia sukulaistätejä. Kirjallisuudessa heitä kuvataan usein ulkopuolelta. Minä aloin miettiä, miten sellaisen ihmisen sisäistä elämää voisi kuvata.

Honkasalon pohdinnat ottivat hahmon hänen uusimmassa romaanissaan Perillä kello kuusi (Otava 2015). Yksi kirjan päähenkilöistä on vanhapiika Aune, joka on kasvanut ankaran kristillisessä kodissa. Tiukan uskonnollisuuden varaan elämänsä rakentaneen naisen sisintä kalvaa. ”Tyydyttämätön elämä johtaa sielullisiin ristiriitoihin”, Aune muistelee lukeneensa lapsena lääkärikirjasta. Sisällä on tyhjä olo.

Kylmän sodan turvallisuus

Laura Honkasalo kattaa kahvit mökillään vanhaan navettarakennukseen. Poika käy välillä kännykän kanssa kyselemässä äidiltä neuvoa.

Honkasalon oma lapsuudenkoti ei ollut uskonnollinen. Vanhemmat olivat taistolaisia, ja uskovaisiin suhtauduttiin pilkallisesti.

– Kaikki aikuiset ajattelivat, että uskovaiset ovat täysin höyrähtäneitä. Minua uskovaiset pelottivat.

Tyttö pelkäsi esimerkiksi, että joku hänen tuttunsa tapaisi kadulla helluntailaisen saarnaajan Niilo Yli-Vainion, kaatuisi kaatuisi maahan ja alkaisi puhua sekavia. Kohusaarnaajista kertovat iltapäivälehtien otsikot lisäsivät hämmennystä.

Tuntui paradoksaalisesti turvalliselta, että oli kylmä sota ja ydinpommin uhka. Tiesi, mikä on pahaa.

Taistolaiskodin maailma oli selkeä. Oli hyvä ja paha, ja niiden välillä oli selvä raja.

– Tuntui paradoksaalisesti turvalliselta, että oli kylmä sota ja ydinpommin uhka. Tiesi, mikä on pahaa, Honkasalo miettii.

– Nykyään maailma on paljon sekavampi ja monimutkaisempi.

Samanlaisia kokemuksia Honkasalo on kuullut jutellessaan lestadiolaisissa perheissä kasvaneiden kanssa. On yksi totuus ja tiedetään tarkkaan, ketkä ovat väärässä ja ketkä oikeassa. Nykyään Honkasalo ihmettelee ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä asiat varmasti.

– Eräs ystäväni kertoi, ettei halua erota kirkosta, koska ei tiedä onko Jumalaa olemassa, muttei myöskään, että Jumalaa ei ole.

Lapsuudenmaailma ei kuitenkaan ollut täysin mustavalkoinen. Laura Honkasalon isosetä oli aatteellisesti lähellä IKL:ää, mutta suostui aina keskustelemaan suvun taistolaisnuorten kanssa. Merkittävää oli myös, että Honkasalon paras lapsuudenystävä oli uskovaisesta perheestä.

– Kun lukee vanhoja virsikirjoja, tulee huojentunut olo. Ei tarvitse olla väkisin pirteä.

Ankeudessa rypevässä uskonnollisuudessa on myös jotain, mikä koskettaa.

– On hassua, että jotkut ajattelevat, ettei ihminen voi olla vasemmistolainen ja uskonnollinen samaan aikaan, Laura Honkasalo sanoo.

– On hassua, että jotkut ajattelevat, ettei ihminen voi olla vasemmistolainen ja uskonnollinen samaan aikaan, Laura Honkasalo sanoo.

Uskonto on kuin kihlasormus

Laura Honkasalo ei irtautunut taistolaisesta maailmasta kertarysäyksellä, vaan pikkuhiljaa. Vanhetessa asioita alkoi nähdä useammasta näkökulmasta.

1990-luvulla Honkasalo opiskeli Helsingin yliopistossa. Pääaine oli ensin englannin kieli, mutta se vaihtui pian taidehistoriaan. Vaihto-oppilasvuosi Irlannissa avarsi maailmaa.

– Irlannissa ei ollut uskovaisia ja ei-uskovaisia, vaan tavalliset opiskelijat kävivät sunnuntaisin messussa. Ei se ollut mikään juttu. Tajusin, ettei uskonnollisuuden tarvitse olla mitään virallista. Uskonto oli läsnä historiassa, nykyisyydessä, arjessa ja kirjallisuudessa, Honkasalo kertoo.

Kun lukee vanhoja virsikirjoja, tulee huojentunut olo. Ei tarvitse olla väkisin pirteä.

Opiskeluaikana Honkasalo tutustui erääseen nykyisistä lähimmistä ystävistään, joka on körttiperheestä. Honkasalon sisko taas opiskeli uskontotiedettä ja asui lestadiolaisten ylioppilaskodilla. Myös Englannin kirjallisuushistoriaa lukiessa tutuksi tullut John Miltonin Kadotettu paratiisi teki vaikutuksen.

Laura Honkasalo kirjoitti blogitekstissään elokuussa 2014 vanhojen virsien pesevän Paulo Coelhon ja Lorna Byrnen pinnallisen positiivisuuden. Virkistävää pessimismiä on myös Friedrich Nietzschen ajattelussa, vaikka siinä on paljon vastenmielistäkin.

Depressiivisyys ei kuitenkaan ole Honkasalolle uskon lähtökohta.

– Kristinuskossa tuntuu hyvältä mielenrauha, tai jokin sellainen. Tietynlainen depressiivisyys on kyllä huojentavaa, mutta liittyy siihen ilokin, Honkasalo miettii.

– Uskonnosta tulee samalla tavalla turvallinen olo kuin kihlasormuksesta. Joku hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja on turvana.

Ei kärjistymistä, vaan pinnallisuutta

Taistolaisuudessa ja kristinuskossa on Laura Honkasalon mukaan samanlaisia piirteitä.

– On hassua, että jotkut ajattelevat, ettei ihminen voi olla vasemmistolainen ja uskonnollinen samaan aikaan. Esimerkiksi vasemmistolaisten halussa auttaa köyhiä ja kehitysmaita on paljon samaa kuin kristillisessä lähimmäisenrakkaudessa. Kummassakaan motiivit eivät tietenkään aina ole puhtaan epäitsekkäitä.

Nykykulttuurissa Honkasalo ei näe samanlaista aatteellista kärjistymistä kuin 1970-luvulla. Ennemminkin silmään pistää pinnallisuus.

– Monilla ihmisillä ei tunnu olevan mitään käsitystä, että mitä on moraali tai filosofia. Joukkoliikkeisiin mennään yksisilmäisesti oman fiiliksen mukaan.

Yhdeksi syyksi putkiajatteluun Honkasalo näkee nykyajan yksilöllisyyden. Kukin ajattelee tietävänsä itse parhaiten, miten asiat ovat.

– On tärkeää kyseenalaistaa omia näkemyksiä. Itse katson esimerkiksi YouTubesta uskonnonvastaisia dokumentteja, viimeksi Bertrand Russelista.

Jotkut ovat myös sitä mieltä, ettei lapsille saisi opettaa uskontoa. Siitä Honkasalo on eri mieltä. Hänen lapsensa käyvät koulussa uskonnontunneilla.

– Olen puhunut lapsille näistä asioista. Haluan, että heillä on joku maailmankatsomus, josta lähteä liikkeelle.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: