Ulla Tapaninen tarvitsee näyttelijänä huomiota, mutta samalla siitä tulee nolo olo.
Lavalla kuin kotonaan
Ulla Tapaninen ajautui ammattiinsa, eikä paremmin olisi voinut käydä.
Ulla Tapaninen on työskennellyt näyttelijänä 30 vuotta. Se, miten hän ammattiin päätyi, on hänen mielestään sattumaa.
– Minusta tuntuu, että elämässäni muut ovat päättäneet suunnan. En ole oikein koskaan hakeutunut minnekään, hän toteaa.
Tutustuminen teatterimaailmaan alkoi harrastajateatterissa Kuhmossa, jossa Ulla Tapaninen asui nuoruusvuosinaan.
– Ei sekään ollut sellaista tietoista harrastamista. Levoton lapsi vaan ajautui sinne teatteriin.
Nuoren naisen kyvyt huomattiin pian. Paikallislehdessä kirjoitettiin, että ”Ulla Tapaninen on niin lahjakas, että näyttelee vaikka katiskaa”. Kun hän sitten pääsi harjoittelijanäyttelijäksi Kajaanin teatteriin, häntä alettiin patistella hakemaan Teatterikorkeakouluun.
– Hain, kun pyydettiin. No, sinne hain ihan intohimoisesti kolme kertaa, ennen kuin pääsin.
Valmistuttuaan Ulla Tapaninen näytteli ensin pari vuotta lastenteatterissa ja heittäytyi sitten freelanceriksi. Se on tehnyt hänen elämästään vaihtelevaa ja hauskaa, mutta myös sellaista, että on pakko elää hetkessä.
– En ole koskaan miettinyt elämääni kovin pitkälle tai tiennyt, mitä teen tulevaisuudessa. Olen suhtautunut töihinkin niin, että tulloo jos tulloo.
Uralle on mahtunut rooleja televisiossa, elokuvissa ja näyttämöllä sekä musiikkia ja äänirooleja. Tapaninen tunnetaan myös monologinäytelmistä, joita hän on kirjoittanut yhdessä Raila Leppäkosken kanssa. Niiden kanssa Tapaninen on kiertänyt pitkin maakuntia.
– Jos pyssyllä uhattaisiin ja pitäisi sanoa, mikä on minulle mieluisin esitysmuoto, niin vastaisin että juuri monologi. Niissä saa yksin kiitoksen ja aplodit – tai sitten haukut.
Monologinäytelmissä on paljon Tapanista itseään, mutta ei hän silti ole yksi yhteen roolihahmojensa kanssa.
– Roolihenkilönä voi sanoa suoremmin ja kärjistäen, Tapaninen kuvailee.
Se, että hänet tunnetaan juuri komiikan tekijänä, johtuu Tapanisen mukaan hänen tavastaan tarkastella maailmaa.
– Olen luonteeltani sellainen, että katson asioita komiikan vinkkelistä. Koko elämä on oikein komiikan aarrearkku. Moni asia on oikeasti aika naurettava.
Näyttelijät ovat Ulla Tapanisen mielestä pikkuisen narsisteja, sillä he haluavat olla katseen kohteena.
– Ei sinne lavalle kannata mennä, jos ei nauti esillä olosta. Se on paljastava paikka. Siellä ollaan suurennuslasin alla.
Näyttelijän saamaan huomioon Tapanisella on kaksijakoinen suhde. Työssä hän nauttii siitä, muuten se tuntuu kiusalliselta.
– Vapaalla olen sillä lailla, että kun ei vaan kukaan huomaisi. Mekastavassa seurueessa olen se, joka ei mekasta. Olen sosiaalinen, mutta matalalla profiililla.
Kehuista Tapaniselle tulee vähän nolo olo, mutta aplodit tuntuvat vuodesta toiseen yhtä hyviltä, samoin kuin esityksen jälkeiset fiilikset.
– Kun täysillä täräyttää pari tuntia yksin lavalla, olo on sellainen, ettei ihan heti kannata lähteä nukkumaan.
Ulla Tapanisen Hämmennystä-näytelmä 7.–25.11. Teatteri Vantaassa.
Jaa tämä artikkeli: