null Leffatähtenä Jeesus - klassikot nyt nähtävillä

Hyvä elämä

Leffatähtenä Jeesus - klassikot nyt nähtävillä

Harvasta historian henkilöstä on tehty yhtä paljon elokuvia kuin Jeesus Nasaretilaisesta.

Laulava Jeesus

Jesus Christ Superstar on vuonna 1971 tehdyn hippihenkisen rock-oopperan elokuvaversio. Norman Jewison vei monikansallisen nuoren näyttelijäjoukon Israeliin ja ohjasi siellä elokuvan, jossa nykyaika ja Raamatun maailma sekoittuvat mielenkiintoisella tavalla.

Vuonna 1973 valmistuneen elokuvan juju oli siinä, että se kertoo Jeesuksen elämän viimeisistä päivistä Juudaksen näkökulmasta. Lisäksi siinä Jeesus laulaa läpi tarinan. Andrew Lloyd Webberin musiikki ja Tim Ricen sanat tehoavat. Ei ihme että teoksesta tehdään jatkuvasti uusia näyttämöversioita.

Veri virtaa

Martin Scorsesen vuonna 1988 ohjaama Kristuksen viimeinen kiusaus herätti aikoinaan valtaisan keskustelun muun muassa väkivaltaisuutensa takia. Elokuvassa veri virtaa ja ruoskan metalliväkäset uppoavat lihaan tavalla, jota ei ollut ennen nähty.

Uskovaiset liikuttuivat: näin paljon kärsimystä meidän syntiemme tähden. Toiset vaikuttuivat elokuvan visuaalisista komeuksista, mutta tunsivat vastenmielisyyttä sen raakuutta kohtaan. Elokuvan Jeesus (Willem Dafoe) ei ole eteerinen jumalolento vaan näkyjensä kanssa kamppaileva moderni ihminen. Lihan ja hengen välillä käy kova taistelu, eikä happy endiä ole luvassa.

Yksinkertaista ja syvällistä

Pier Paolo Passolinin Matteuksen evankeliumi otettiin aikoinaan vastaan innostuneesti. Se oli Hollywoodin suurieleisten raamattuelokuvien jälkeen jotakin erilaista. Vuonna 1964 valmistuneen elokuvan näyttelijät eivät olleet ammattilaisia, kuvaukset tehtiin karussa Etelä-Italiassa ja elokuvan ohjaaja oli marxilainen ateisti.

Tuloksena oli yksinkertainen ja syvällinen hengellisen etsinnän kuvaus. Monet pitävät sitä yhtenä parhaista uskonnollisista elokuvista. Elokuva välttää kaikkea ihmettä, silti sitä katsoessaan moni on tuntenut pyhän kosketuksen.

Fyysinen Matteus-passio

Matteus-passio on pääsiäisen klassikko. Peter Sellarsin elokuvassa vuodelta 2010 soittavat Berliinin filharmonikot sir Simon Rattlen johdolla ja laulaa Berliinin radiokuoro.

Kriitikot ylistivät amerikkalaisen tähtiohjaaja näyttämätoteutusta. Ihmisillä ja valkoisilla kuutioilla saa ihmeen paljon aikaan. Sellars puolestaan on ylistänyt Bachin musiikin fyysisyyttä.

Jeesus-elokuvat esitetään Bio Manalassa, Myyrmäen kirkon alakerran nuorisotilassa.

- Jesus Christ Superstar la 28.3. klo 14

- Kristuksen viimeinen kiusaus su 29.3. klo 14

- Matteuksen evankeliumi ti 31.3. klo 18

- Matteus-passio dramatisoituna la 4.4. klo 14

Myynnissä on pientä leffaevästä sekä väliajalla kahvia ja teetä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.