Lempivirsi
Tähän päivään ei käy se tavallinen virsi, jossa ollaan rähmällään ja anellaan armoa. Tämän päivän virressä pitää päivän olla niin kirkas, että häikäisee. Leuto tuuli heiluttaa sen nuottiviivaa etelästä, ja takapihoille paistava valo pakottaa sen sanat siristämään silmiään.
Jos jalkoja kuumottaisi, olisi siinä virressä virta tai soikko, johon ne voisi työntää. Elämä olisi kuin kaukaisen kaupungin kapealla kadulla, pyykit korkealla kadun päällä kuivumassa, pelargonit ruukussa kiireettä istuvan kissan vieressä.
Pyhä olisi lempivirressäni kuin särmäinen kivi, ei sellainen, joka repii, vaan sellainen, joka muistuttaa: tässä minä olen. Jos työntäisin sen taskuun, se tuntuisi koko ajan. Hetkeksikään en voisi unohtaa, että vieläkin se katsoo minua hymyssä suin, innostuneena. Vetäisimme yhdessä syvään Henkeä.
Paikka siinä virressä olisi aukea. Mihin katsoisinkin, näkisin kauas. Pelko, synti ja selän kääntäminen olisivat kaapissa eivätkä uskaltaisi tulla ulos, ne hämärän veikot.
Jumala olisi rantaan viettävä niitty ja kasvaisi villinä kaikenlaista. Pelastus olisi kuin hartaasti rakennettu ateria, maukas ja pitkä ja voimakkaalla viinillä viimeistelty. Maistelisin sitä kaikessa rauhassa, en hevin kyllästyisi.
Taivaasta se virsi ei puhuisi sanan sanaa. Se olisi itse taivas. Jo sen hyräileminen tekisi autuaaksi.
Jaa tämä artikkeli: