Lena Huldén kasvattaa kotonaan jauhomatoja ja valmistaa niistä muun muassa risottoa. Hän uskoo, että hyönteissyönti yleistyy nopeasti.
Lena Huldén tutkii ja syö hyönteisiä
Kiinnostuksen hyönteisiin synnytti museosta löytynyt mies ja pihalta löytynyt äkämä.
https://www.youtube.com/watch?v=8WwplRiL6x4Luonnontieteilijöillä on tapana tehdä lajimäärityksiä, mutta mihin ihmeen lokeroon tämä ihminen sopisi? Se tulee väkisinkin mieleen, kun istuu Lena Huldénin keittiössä ja kuuntelee hänen juttujaan.
Huldén on väitellyt tohtoriksi historiasta ja metsäekologiasta ja tutkinut muun muassa Kastelholman linnaa ja malarian leviämistä. Hän on tehnyt tietokirjoja ja työskennellyt kansallisarkistossa. Nyt hän myös opettaa yliopistossa soveltavaa eläintiedettä.
Sen lisäksi Huldén on hyönteistutkija ja koiraihminen. Hänen keittiössään makoilee kaksi suurta berninpaimenkoiraa ja terraarioissa mönkivät kummitussirkat ja sauvasirkat. Muovivadissa työtasolla on jauhomatoja, joita Huldén kasvattaa ruuaksi.
– Minulla on sellainen luonne, että tarvitsen uusia juttuja. Olin jo lapsena kiinnostunut monenlaisista asioista.
– Viimeksi innostuin fytoplasmasta. Se on bakteeriryhmä, jolla ei ole kunnollista soluseinämää. Tutkimme mieheni kanssa, miten hyönteiset levittävät sitä voikukasta voikukkaan. Mutta se on vain sellaista sunnuntaitutkimusta, Huldén toteaa.
Jos hyönteisiä ei olisi, hukkuisimme kirjaimellisesti paskaan.
Punaisena lankana hänen elämässään tuntuu kulkevan tiedonjano. Kaikesta akateemisuudestaan huolimatta Huldén sanoo olevansa käytännönläheinen ihminen, mutta myös idealisti. Päällä oleva Tiedonantaja-huppari paljastaa, että Huldén on kommunistisen puolueen jäsen.
– Loogisesti ajateltuna maailmalla ei ole varaa kapitalismiin eikä nationalismiin, hän arvioi.
Salamarakkaus ja käänteentekevä äkämä
Hyönteisistä Lena Huldén kiinnostui aviomiehensä Larry Huldénin kautta, joka työskentelee luonnontieteellisen museon intendenttinä. Pari tapasi keväällä 1996.
– Se meni juuri niin kuin ei pitäisi mennä. Menin luonnontieteelliseen museoon katsomaan jotakin arkistokamaa ja päädyimme yhdessä lounaalle. Vappuna teimme retken Nuuksioon ja juhannuksena muutimme yhteen. Mutta se oli käytännöllistä!
Kerran kun Larry oli työmatkalla, Lena löysi koiria ulkoiluttaessaan äkämän eli kasvissa olevan pahkuran, jonka oli aiheuttanut jokin hyönteinen.
– Kävi ilmi, että kyseessä oli uusi laji Suomessa. Ajattelin, että tämähän on jännä juttu, tehdään tästä julkaisu.
Siitä lähtien hyönteisissä on riittänyt tutkittavaa. Ensinnäkin niitä on paljon, sillä ainakin 3/4 maailman eläimistöstä on hyönteisiä. Lisäksi niiden elinkierto on nopea, joten muutoksia sukupolvien välillä pääsee tarkastelemaan helposti. Tieteelle uusia lajejakin löytyy jatkuvasti, eikä kiinnostavia hyönteisiä löytääkseen tarvitse poistua kotipihaa pidemmälle.
– Usein kun uusi laji löytyy, kyse on siitä, ettei kukaan ole aikaisemmin katsonut tarpeeksi tarkkaan.
Huldénin erityisalaa ovat verta imevät hyönteiset, joiden parissa hän on päässyt hyödyntämään myös historiantuntemustaan. Ihmisten tai kotieläinten verta imevät hyönteiset ovat levittäneet tauteja, ja se taas on vaikuttanut historian kulkuun.
– Suomessakin oli malariaa vielä 1700-luvulla. Viimeinen kotoperäinen malariatapaus on vuodelta 1754, Huldén muistuttaa.
Malariatutkija viihtyy tundralla
Hyönteisistä puhutaan usein vain negatiiviseen sävyyn. Osin siihen on aihetta, sillä osa hyönteisistä tosiaan levittää tauteja ja on vaarallisia, mutta on hyönteisistä hyötyäkin.
– Niistä on hyötyä ensinnäkin pölyttäjinä. Ja jos niitä ei olisi, hukkuisimme kirjaimellisesti paskaan, Lena Huldén sanoo.
Hyönteisten herättämien inhoreaktioiden hän uskoo olevan pitkälti opittuja. Lapset ovat yleensä kiinnostuneita hyönteisistä ennen kuin joku aikuinen opettaa, että ne ovat kamalia.
Huldén arvioi suhtautuneensa hyönteisiin aina neutraalisti. Hyttysiä hän sentään huitoo siinä missä muutkin.
– Jos näen hyttysen, niin tapan sen, paitsi jos se on jokin uusi laji. No, silloinkin varmaan tappaisin sen ja ottaisin tutkittavaksi.
Yllättävää kyllä, Huldén ei ole matkustellut tropiikissa eli siellä, missä malaria on yhä jokapäiväinen ongelma ja hyönteisten kirjo suurempi kuin Suomessa.
– Viihdyn parhaiten pohjoisella pallonpuoliskolla. Tundra on minun juttuni. Siellä saa olla rauhassa ja on tilaa.
Jauhomadoista syntyy arkiruokaa
Kymmenen vuotta sitten Lena Huldén alkoi perehtyä hyönteissyöntiin. Nyt itse kasvatetuista jauhomadoista ja sirkoista valmistuu tavallista arkiruokaa. Huldén on yhä kaikkiruokainen, mutta hän on miettinyt paljon ruoan ekologisuutta ja sitä, miten sitä riittää kaikille.
Hänelle ekologisuuden mittareita ovat ennen kaikkea tilan ja veden käyttö. Siksi hän uskoo enemmän hyönteissyöntiin kuin vaikka luomuviljelyyn, jossa joudutaan raivaamaan alkuperäisluontoa peltojen tieltä.
– Minua ärsyttää kasvinsyöjien ylimielisyys hyönteissyöntiä kohtaan, koska syöväthän hekin hyönteisiä tietämättään koko ajan.
Hyönteisiä ei saa vielä Suomessa myydä ihmisravinnoksi, mutta kiinnostus hyönteissyöntiin kasvaa. Huldén uskoo, että sillä saralla maailma muuttuu nopeasti.
– Ensin pitäisi saada lainsäädäntömme kuntoon. Sitten pitäisi saada puolivalmisteita kauppoihin, sillä harva alkaa itse kasvattaa hyönteisiä. Isot ruokatehtaat ja kunnanisät pitäisi saada mukaan. Bulkkituotanto on se, mikä ratkaisee, Huldén visioi.
Kuka?
Lena Huldén, 59, hyönteistieteilijä, historioitsija ja soveltavan eläinlääketieteen dosentti Helsingin yliopistolla. Asuu Vantaan Vapaalassa puolisonsa kanssa.
Mitä?
Tunnetaan muun muassa malariatutkijana ja hyönteissyönnin puolestapuhujana. Viimeisin kirja on Minikarjaa – hyönteiset ruokana (Like 2015).
Motto?
"Luulo ei ole tiedon väärti."
Jaa tämä artikkeli: