null Lentävä Jeesus

Lentävä Jeesus

Lapsityövoiman käyttö saa minut yleensä voimaan pahoin. Tosin saarnankirjoitusprosessissa lasten aivojen hyödyntäminen kannattaa. Ilman kuusivuotiaan harmaita aivosoluja monet hengellisen elämän oivallukset olisivat jäänet minulta tekemättä. Ei Jeesus turhaan kutsunut taivasten valtakuntaa lasten kaltaiseksi.

Erityisesti helatorstain teksti on viisasta kierrättää lasten aivojen läpi. Teksti vilisee sen verran kummallisia juonenkäänteitä, että suomentajaa tarvitaan.

Ensinnäkin helatorstaina Jeesus astui ylös taivaisiin. Tässä kohtaa oma tyttäreni esitti hyvän kriittisen havainnon: ”Eihän taivaaseen voi mitenkään astua. Eikö Jeesus pikemminkin lentänyt taivaaseen?” Totta. Niinhän se tietenkin oli.

Lisäksi tyttäreni oli kovinkin huolissaan Jeesuksen viihtymisestä. Hän kyseli otsa rypistyneenä: ”Miksei Jeesus enää halunnut leikkiä meidän ihmisten kanssa, kun se lensi taivaaseen?” Niin, siinä pastori-isälläkin oli selittelemistä. Vastasin vain, että Jeesuksellakin oli ikävä isää ja hän meni taivaaseen iskän luo.

”Ei kai se Jeesus tule vielä vähän aikaan hakemaan meitä taivaaseen?” tytär huolehti. ”Ai miksi ei?” sopersin. ”No, kun mä haluaisin vielä leikkiä vähän aikaa oman isin kanssa.”

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.