Levollisuus on prosessi
Myrskyn mentyä. Carita Hellsten on käynyt läpi surun, masennuksen, vihan ja loppuun palamisen. Vaikeille tunteille avautuminen on tuonut lopulta levollisuuden.

Myrskyn mentyä. Carita Hellsten on käynyt läpi surun, masennuksen, vihan ja loppuun palamisen. Vaikeille tunteille avautuminen on tuonut lopulta levollisuuden.

Levollisuus on prosessi

Carita Hellsten kirjoitti miehensä kanssa kirjan hyväksymisestä, kun parin elämässä oli suuria haasteita. Kirja viitoittaa tietä kaaoksesta luottamukseen.

 Mitä sanoa läsnäolosta, kun on stressaantuneimmillaan? Kustantaja ehdotti terapeuttipari Carita ja Tommy Hellstenille uuden kirjan teemaksi levollisuutta, kun nämä kamppailivat valmennusyrityksensä epäonnistuneen yrityskaupan myötä konkurssiuhan alla ja pelkäsivät menettävänsä työnsä ja kotinsa. Vuoropuhelumuotoinen Levollisuuden kirja syntyi aikana, jolloin Hellstenien yritys kohtasi odottamattomia vaikeuksia. Kolmen vuoden kuluttua kaupasta olivat jäljellä enää velat ja kaksi työntekijää.

Hellstenit eivät tienneet puoleentoista vuoteen, saavatko he pitää kotinsa, ja käsittelivät pitkään ajatusta siitä luopumisesta.

– Lopulta kykenimme suostumaan tilanteeseen ja olemaan kiitollisia siitä, että meillä on talo, jonka voimme myydä. Onneksi niin ei tarvinnut tehdä, Carita Hellsten kertoo.

Hellstenien kirja ei niinkään kerro levollisuudesta kuin siitä prosessista, jossa levollisuuteen siirrytään kaaoksen keskellä.

– Koen, että kun haasteet kasvavat suuriksi, on pakko todeta, ettei voi kontrolloida asioita. Teen kaiken minkä pystyn, mutta antaudun suuremmalle voimalle. Tämä ei tarkoita luovuttamista vaan luottamista, Carita Hellsten sanoo.


Kun yrityksen alamäki jatkui ja Hellstenit olivat tulevaisuudesta peloissaan, he palasivat yhä uudelleen ajatukseen siitä, että jos yrityksen oli tarkoitus olla maailmassa, niin tapahtuisi. Jos asiat eivät järjestyisi, sitten kuuluisi olla niin.

Carita Hellsten uskoo, että olemassaolollamme ja kaikella, mitä elämässä kohtaamme, on syvempi merkitys. Tämä on hänen mukaansa prosessiajattelua: kun koemme, että meillä on oma paikkamme universumissa, meidän on helpompi suostua elämälle sellaisena kuin se on.

Ihminen tarvitsee armoa itseään kohtaan, jotta hän voi ajatella olevansa arvokas osa kokonaisuudessa, johon myös kärsimys kuuluu. Carita Hellstenin mukaan armollisuus on sitä, että antaa itselleen oikeuden keskeneräisyyteen ja oppimiseen eikä käytä energiaansa itsesyytöksiin.

– Vaikka tunteet ja olosuhteet muuttuvat, levollinen pysyy omassa itsessään, yhteydessä kehoonsa ja aisteihinsa. Elämä kuitenkin väistämättä ravistelee, ja harva pysyy itsessään koko ajan. Harjoituksen myötä tie takaisin läsnäoloon kuitenkin lyhenee.


Hetki olohuoneessa television ääressä vuonna 1995 herätti Carita Hellstenissä tunnelman, johon hän on halunnut palata yhä uudelleen.

– Seurasimme perheeni kanssa Euroviisuja, kun norjalainen Secret Garden esitti valtavan kauniin Nocturne-kappaleen. Koin itsessäni avautumisen ja yhteyden tunteen. Nousin seisomaan ja nautin muun perheen ihmetellessä, mitä tuo nyt tekee. Sen jälkeen aloin tietoisesti hakeutua tuohon läsnäolon kokemukseen, ensin joogan ja meditaation kautta.

Aiemmin rukous oli Carita Hellstenille tapa etsiä levollisuutta. Hän pyysi asioita ja antoi itse vastineeksi lupauksia. Pikku hiljaa rukouksen merkitys muuttui.

– Aloin tuntea, että ollessani yhteydessä itseeni olen yhteydessä myös korkeampaan voimaan, Jumalaan. Kun avaudun läsnäoloon ja voin hyvin, koko elämä on rukousta.


Carita Hellsten on tuntenut elämässään syvää surua lasten menetysten kautta. Hän on kokenut masennusta ja uupumusta. Ennen viimeisimmän kirjan kirjoittamista ja vaikeaa aikaa yrityksen kanssa hän kävi läpi loppuun palamisen.

Ensimmäiset kaksi viikkoa hän joko istui keinutuolissa tai nukkui. Ainoa tavoite oli laittaa ruokaa kerran päivässä.

– Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun voin huonosti, joten tiesin, mitä minun pitää tehdä hoitaakseni itseäni. Hyväntahtoisuus ja armollisuus, siis itsensä rakastaminen, on äärettömän tärkeää, kun toipuu uupumusmasennuksesta, Hellsten sanoo.

– Me tahdomme aina voida hyvin ja päästä ikävistä tunteista mahdollisimman nopeasti eroon. Mutta jos vaikeille tunteille avautuu silloin, kun niitä on, ne ensin voimistuvat ja lopulta laantuvat, hän uskoo.

Carita Hellsten kävi työhuoneellaan tekemässä vihatyötä, huusi ja raivosi. Hän tiesi, että tämä on se kokemus, jonka hän nyt tarvitsee ja josta hän selviää. Tervehdyttyään hän on saanut kiinni valtavasta luovuudesta ja rohkeudesta, jota hänellä ei aiemmin ollut.


Juuri nyt Hellstenien liiketoiminta alkaa näyttää valoisammalta. Carita Hellsten ilahtuu huomatessaan ehtivänsä itseksensä kävelylle ennen seuraavaa työtehtävää.

– Armo on myös sitä, että hyväksyy omat tarpeensa ja ottaa niistä vastuun. Minä olen aina tarvinnut paljon yksin-oloa, hän sanoo. – Haasteeni on, että pidän levollisuuteni mukana myös ihmisjoukossa.

– Levollisuudesta seuraa onnellisuutta, Hellsten pohtii.

Onnen ydin on hänen mielestään suhtautumisessa elämän tapahtumiin pikemminkin kuin tapahtumissa itsessään.

– Kun olen itsessäni, onni on siinä. Muuta ei tarvita.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi