Liian moni kärsii yksinäisyydestä
Sanotaan, että yksinäisyys tappaa eniten. Se on varmasti totta, sillä siihen liittyy niin paljon. Ihminen syntyy sosiaaliseen ympäristöön ja kasvaa vuorovaikutuksessa toisiin. Ilman toista ihmistä emme voi peilata itseämme, tunteitamme ja ajatuksiamme. Toisen kanssa on hyvä jakaa ilot ja surut, keskustella ja pohtia elämää. Jakaa yhteisiä muistoja ja suunnitella tulevaa.
Joskus kuitenkin jäämme yksin. Ystävät ovat menneet rajan taakse tai muuten vaan hävinneet ympäriltä. Usein emme ole voineet vaikuttaa siihen, miksi jäimme yksin. Toki on myös valittua yksinäisyyttä. Saamme joskus lehdistä lukea, kuinka joku on löydetty asunnosta kuolleena. Se saa ajattelemaan, miksi näin on käynyt ja miettimään tämän ihmisen elämänkaarta.
Ihminen, joka ei itse ole valinnut yksinäisyyttä, kärsii usein masennuksesta ja ikävästä. Odottaa, että edes joku tulisi käymään ja kysyisi, mitä kuuluu. Meillä on useita tuhansia yksinäisiä ympärillä, niin nuoria kuin vanhoja. Lapsikin voi tuntea itsensä yksinäiseksi esimerkiksi silloin, jos on kiusattu. Vanhusten päihde- tai peliriippuvaisuus ja vanhustenhoito sekä kotihoidon tuen väheneminen ovat olleet tärkeitä aiheita mediassa viime aikoina. Monien ongelmien taustalla on yksinäisyys.
Tässä ajassa tuntuu olevan jotain sellaista, että ihmisyys on kateissa. Puhutaan markkina-arvoista ja kannattavuus mitataan rahassa. On ollut pitkään kovien arvojen aika.
Olisiko sittenkin tärkeämpää kuunnella ja huomioida lähimmäistä? Nostaa yhteiskunnan arvoiksi toisen kunnioittaminen ja läsnäolemisen taito? Voisiko näillä arvoilla rakentaa parempaa yhteiskuntaa ja vähentää yksinäisyyttä? Uskon, että se olisi mahdollista, jos katsoisimme ympärille ja ojentaisimme auttavan käden sekä kysyisimme, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Istuisimme viereen, pysähtyisimme kuuntelemaan, sillä juuri nyt sinä olet minulle tärkeä.
Raija Heikkonen
psykoterapeutti, perheterapeutti
Jaa tämä artikkeli: