null Lintukirjauutuudet tuovat esiin uusia puolia tutuista siivekkäistä

Linnut kaupungissa. Kuva: Kustantajan kuva

Linnut kaupungissa. Kuva: Kustantajan kuva

Lintukirjauutuudet tuovat esiin uusia puolia tutuista siivekkäistä

Lukija saattaa huomata kiinnostuvansa esimerkiksi riekon ja kiirunan elämästä.

"Sinisorsa on luonnossa arin sorsamme, mutta kaupungissa kesy. Koiras ja naaras elävät yhdessä syksystä kevääseen. Sorsilla vain naaras huolehtii poikasista."

Talitiainen siirtyy talveksi kaupunkiin, koska metsästä ei löydy tarpeeksi ruokaa. Ravinto on monelle muullekin siivekkäälle tärkeä syy elää lähellä ihmistä. Harmaalokki on kelpuuttanut pesimäpaikoikseen luonnonkallioiden lisäksi rakennusten katot. Tervapääsky ja naakka taas hakevat mielellään kodikseen talojen koloja ja onkaloita, kun taas kyhmyjoutsen uskaltaa rakentaa ison pesäkekonsa lähelle venesatamia.

 

Lintututkija, tietokirjailija Pertti Koskimiehen pahvilehtinen kirja Linnut kaupungissa esittelee satakunta ihmisasutuksen tienoilla viihtyvää lintua kuvin ja parin lauseen mittaisin tekstein. 30 lintua antaa kirjassa myös ääninäytteen, joka usein riittää tunnistukseen, mutta valitettavasti esimerkiksi satakielen kohdalla näyte on liian lyhyt, jotta laulusta saisi käsityksen.

Kirja on mukava matalan kynnyksen opas koko perheen lintuharrastuksen aloittamiseen. Pienikin lapsi pitää nappien painamisesta linnunäänien kuuntelemiseksi.

Pertti Koskimies: Linnut kaupungissa. AZ Books, kids.fi. 2015.

Lintujen laulukoulu alkaa jo munassa

"On vankkoja viitteitä siitä, että linnuilla on ollut suuri merkitys musiikin alkuvaiheisiin ja kehitykseen."

Kun mustarastaskoiras viheltelee huilumaisesti lehtometsän kuulaassa kevätillassa, se pullistelee linnunkielellä lajitovereilleen ja houkuttelee naaraita luokseen.

Laulu on lintujen kommunikointia, jolla on lukuisia tarkoituksia kuten ihmisten puheellakin. Linnut esimerkiksi kiinnittävät toistensa huomion vaaraan, pitävät parven kasassa lentäessään ja pyytävät ruokaa vanhemmiltaan tai puolisoltaan.

 

Toisaalta kaikki linnut eivät juuri laula. Tikat puolustavat reviiriään rummuttamalla puuta tai muuta kovaa, kaikuvaa materiaalia.

Lauluopinnot alkavat varhain. Lintu ja ääni -kirjassa kerrotaan, että uusien tutkimustietojen mukaan lintuemot voivat jutella tuleville poikasilleen jo munia hautoessaan. Linnunsikiöt oppivat munien suojissa emon yhteys-, kutsu- ja lauluääniä.

Kirja esittelee yli 70 suomalaista lintulajia kuvin, sanoin ja äänin. Mukaan on valittu erityisesti parhaat laulajat, jotka antavat 30–90 sekunnin mittaiset ääninäytteet mukaan kuuluvalla cd-levyllä. Linnunlaulua on rentouttavaa kuunnella silloinkin, kun ei opettele lajeja.

Maamme parhaaksi laulajaksi valitun mustarastaan huiluääntä alkaa jo kuulua ulkona. Ja pian, maaliskuun puolivälissä, alkaa luonnon paras konserttikausi.

Riku Cajander, äänitteet Lauri Hallikainen: Lintu ja ääni – Kotoiset lintumme solisteina. Moreeni 2016.

 

Metson selviytyjäsuku on kaunis ja taitava

"Metsäkanan ydin on nöyryys, vaatimattomuus, tyytyminen vähään, toista ääripäätä kuin ihmisen ahneus. Kun ei kodillaan koreile eikä ruoasta nirsoile, pärjää köyhässä pohjoisessa."

 

Suomessa elää viisi kaunista ja taitavaa metsäkanalintua. Teeri, metso ja pyy asuttavat lähes koko maata, riekko ja kiiruna lähinnä pohjoista. Kaunis ja taitavasti koottu on myös Markku Varesvuon ja Pertti Koskimiehen teos Metson suku.

Kirja käy läpi suomalaisten kanalintujen historiaa, rakennetta ja tapoja. Metsäkanalintujen kintuissa, höyhenissä ja ruoansulatusjärjestelmässä riittää ihmettelemistä. Kiirunoiden ja riekkojen sydän sykkii lähes sata astetta lämpimämpänä kuin pohjoisen kovimmat pakkaset, ja eristyksenä on vain muutama milli nahkaa ja höyheniä. "Mutta ne höyhenet ovatkin sitten eri maata kuin etelänlintujen."

Koskimiehen teksti on runollista ja velmuilevaa, ja Varessuon kuvat upeita. Kirjaa lukee kuin taideteosta. Toisaalta teoksen maalaileva ja ote voi hankaloittaa tiedonsaantia ja olla tietokirjalle myös puute.

Markku Varesvuo ja Pertti Koskimies: Metson suku – Suomen kanalinnut. Docendo 2015.

Jaa tämä artikkeli: