Löysin itsestäni ystävän
Kaapista ulos. ”Mitä avoimempi olen, sitä paremmin voin. En häpeä vaiheitani enää”, sanoo Kaisa Lehtonen, joka sairasti aiemmin syömishäiriötä.

Kaapista ulos. ”Mitä avoimempi olen, sitä paremmin voin. En häpeä vaiheitani enää”, sanoo Kaisa Lehtonen, joka sairasti aiemmin syömishäiriötä.

Löysin itsestäni ystävän

Tie tervehtymiseen on ollut pitkä mutta palkitseva. Syömishäiriöstä toipunut Kaisa Lehtonen on Essen uusi kolumnisti.

Kaisa, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?” Näin terapeutti kysyi istunnon lopuksi. Kaisa Lehtonen oli jo ovensuussa, jäi miettimään kysymystä ja lupasi palata asiaan.
Hän oli puhunut terapeutille epäonnistumisen pelosta. Hän oli puhunut syömishäiriöstä ja masennuksesta, joka oli puhjennut noin vuotta aiemmin.

Samoihin aikoihin Lehtonen oli valmistunut yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi, mutta ei ollut löytänyt töitä.
”Pelkäsin mennä rekry-messuille, pelkäsin mennä työvoimatoimistoon. Pelkäsin, että joku pitää minua naurettavana, ja niin jätin pelon vuoksi elämättä.”

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Lehtonen jäi miettimään terapeutin kysymystä ja syntyi oivallus.
”Kukaan ei kuole siihen, jos mokaan. Jokainen tekee virheitä joskus, se on inhimillistä. Ja niin jännittäminen alkoi laueta ja tilalle syntyä armollisuus itseä kohtaan”, hän kertoo.
Kun Kaisa Lehtonen nyt istuu edessäni kahvilla, ei voisi uskoa, että tämä nauravainen kolmikymppinen on aiemmin ollut itseään kohtaan säälimätön ja ankara. Jopa niin huonosti voiva, että hän sairastui syömishäiriöön lukion viimeisellä luokalla.

Ankaraksi käynyt elämänkulku hämmästyttää Lehtosta itseäänkin nyt jälkikäteen.
”Olen aina ollut minä: iloinen, ihana, innostuva, syvästi tunteva ja herkkä Kaisa, mutta tämä käsitys itsestä hukkui moneksi vuodeksi.”

Terapiassa alkoi syntyä oivalluksia toisensa perään. Hän alkoi käsitellä tunteita, joita oli turruttanut: häpeän ja riittämättömyyden tunteita, pelkoa ja vihaa.
Hän oli peitonnut tunteita syömishäiriöön. Joku muu pakenee pelottavien tunteiden tuntemista esimerkiksi liikaan työntekoon, alkoholiin tai huumeisiin.

Kaisa Lehtonen oli taannoin kuuntelemassa luentoa, jonka pitäjä puhui näin:
”Sinulla on ollut syömishäiriö. Se on todennäköisesti ollut sinulle selviytymiskeino jossain vaikeassa elämäntilanteessasi. Ajattelet, että olet hukannut sen myötä monta vuotta elämästäsi. Nyt syytät itseäsi. Mutta se on turhaa!”

Luennoitsijan viesti vahvisti Lehtosen omaa ajatuskulkua. Elämä on nyt, ja se on edessä päin.
”Myönnän, että uuden oivaltaminen olisi voinut mennä helpomman kautta, mutta en antaisi kokemaani pois. Se on tuonut elämään syvyyttä. Tajuan, mikä on tärkeää ja mikä ei.”
Ilman vaikeita vaiheita Kaisa Lehtonen tuskin olisi nykyisessä työssään. Hän työskentelee toiminnanohjaajana Etelän–SYLI ry:ssä, joka on Syömishäiriöliiton Uudenmaan alueella toimiva jäsenyhdistys. Lehtonen aloitti työt helmikuussa.

Hän organisoi vertaistukitoimintaa, jossa tärkeintä on toisen kohtaaminen ja kuunteleminen.
”Syyt syömishäiriön puhkeamiseen ovat hyvin yksilöllisiä. Kenenkään tie ei ole samanlainen. Syömishäiriö on yleensä oire jostain – sen taustalla on usein mitä moninaisimpia asioita."

Lehtonen painottaa oikeanlaista termien käyttöä. On tärkeää, ettei leimata ihmistä, joka sairastaa syömishäiriötä. Sairaus voi puhjeta, mutta se voi yhtä hyvin parantua.
Juuri näin hänelle itselleen kävi. Onneksi.
”Tällä hetkellä olen onnellinen. Elämä ei ole täydellistä, mutta se on aitoa. Minulla on ihana perhe, ystäviä ja työ.”
Hän on löytänyt jälleen elämänilon ja motivaation elää elämää, joka on tässä ja nyt.
”Yksinkertainen, mutta ehkä tärkein ja syvin tunne on löytynyt: olla hyvä juuri sellaisena kuin on. Olen löytänyt itseni uudelleen, olen löytänyt itsestäni ystävän.”
Yliopisto-opinnot lisäsivät Lehtosen kykyä analyyttiseen ajatteluun. Mutta kun ihminen kylpee syvissä vesissä, hakeutuu ilmaisu runon muotoon. Kaisa Lehtonen jakaa otteen muistiinpanoistaan.

Ikkunan takana elämä,
iltapäiväruuhka.
Verhon takaa voi kurkistaa,
kasvonsa paljastaa,
pikkuhiljaa opetella
 elämään.
Olla alasti sen edessä
ja hymyillä.


Lue Kaisa Lehtosen kolumni kannanotot-osiosta.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city