Löysin itsestäni ystävän
 – Mitä avoimempi olen, sitä paremmin voin. En häpeä vaiheitani, Kaisa Lehtonen sanoo.

– Mitä avoimempi olen, sitä paremmin voin. En häpeä vaiheitani, Kaisa Lehtonen sanoo.

Löysin itsestäni ystävän

Kaisa Lehtosen tie syömishäiriöstä tervehtymiseen on ollut pitkä mutta palkitseva.

”Kaisa, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?” Näin terapeutti kysyi istunnon lopuksi. Kaisa Lehtonen oli jo ovensuussa, jäi miettimään kysymystä ja lupasi palata asiaan.

Hän oli puhunut terapeutille epäonnistumisen pelosta. Hän oli puhunut syömishäiriöstä ja masennuksesta, joka oli puhjennut noin vuotta aiemmin.

Samoihin aikoihin Kaisa oli valmistunut yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi, mutta ei ollut löytänyt töitä.

– Pelkäsin mennä rekry-messuille ja työvoimatoimistoon. Pelkäsin, että joku pitää minua naurettavana.

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Kaisa jäi miettimään terapeutin kysymystä, ja syntyi oivallus.

– Kukaan ei kuole siihen, jos mokaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Se on inhimillistä. Ja niin jännittäminen alkoi laueta ja tilalle syntyä armollisuus itseä kohtaan, hän kertoo.

Aiemmin Kaisa oli itseään kohtaan säälimätön ja ankara. Hän voi niin huonosti, että sairastui syömishäiriöön lukion viimeisellä luokalla.

Ankaraksi käynyt elämänkulku hämmästyttää Kaisaa itseäänkin nyt jälkikäteen.

– Olen aina ollut iloinen, innostuva, syvästi tunteva ja herkkä, mutta nämä puolet itsestä hukkuivat minulta moneksi vuodeksi.

Terapiassa alkoi syntyä oivalluksia toisensa perään. Kaisa alkoi käsitellä turruttamiaan tunteita: häpeän ja riittämättömyyden tunteita, pelkoa ja vihaa. Hän oli peitonnut tunteita syömishäiriöön. Joku muu pakenee pelottavien tunteita esimerkiksi liikaan työntekoon, alkoholiin tai huumeisiin.

– Myönnän, että uuden oivaltaminen olisi voinut mennä helpommankin kautta, mutta en antaisi kokemaani pois. Se on tuonut elämääni syvyyttä. Tajuan nyt paremmin, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Ilman vaikeita vaiheita Kaisa Lehtonen tuskin olisi nykyisessä työssään. Hän työskentelee toiminnanohjaajana ja organisoi vertaistukitoimintaa Etelän–SYLI ry:ssä, joka on Syömishäiriöliiton Uudenmaan alueella toimiva jäsenyhdistys.

– Syyt syömishäiriön puhkeamiseen ovat hyvin yksilöllisiä. Kenenkään tie ei ole samanlainen. Syömishäiriö on yleensä oire jostain. Sen taustalla on usein mitä moninaisimpia asioita.

Kaisan mielestä on tärkeää, ettei leimata ihmistä, joka sairastaa syömishäiriötä. Sairaus voi puhjeta, mutta se voi yhtä hyvin parantua.

Juuri niin hänelle kävi. Onneksi.

– Tällä hetkellä olen onnellinen. Elämä ei ole täydellistä, mutta se on aitoa. Minulla on ihana perhe, ystäviä ja työ.

Hän on löytänyt jälleen elämänilon ja motivaation elää elämää, joka on tässä ja nyt.

– Yksinkertainen, mutta ehkä tärkein tunne on löytynyt: olen hyvä juuri sellaisena kuin olen. Olen löytänyt itseni uudelleen. Olen löytänyt itsestäni ystävän.

Jaa tämä artikkeli: