Luomakunnan puolella
Kasvien keskellä. - Kirkko voi hengellisenä ja eettisenä toimijana tuoda merkittäviä äänenpainoja ympäristökeskusteluun, sanoo opiskelija Mikko Kurenlahti. Hän isännöi keskustelusarjaa kristinuskosta ja luonnosta.

Luomakunnan puolella

Keskustelusarjassa puntaroidaan kristityn suhdetta luontoon.

Teksti Anu Heikkinen
Kuva Sirpa Päivinen

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Etelänapamantereen yllä otsonikerroksessa oleva aukko osoittaa merkkejä pienenemisestä. Tämä ei kuitenkaan vähennä sitä tosiasiaa, että maapallon yllä leijuvat edelleen valtavat uhat, kuten ilmastonmuutos.

Syksyn aikana pohditaan Malmin ja Pakilan seurakuntien Taivaassa on reikä -tilaisuussarjassa, mitä annettavaa kristillisellä näkökulmalla on keskusteluun ympäristön tilasta. Avoimet keskustelutilaisuudet järjestetään Viikin kirkolla ja Pakilan seurakunnan VälKe-kerhotilassa.

– Kutsumme ihmisiä arvioimaan suhdettaan luontoon ja pohtimaan, mikä on arvokasta ja minkä puolesta kannattaa toimia, sanoo iltoja isännöivä Mikko Kurenlahti.

Teologiaa opiskeleva Kurenlahti on mukana Malmin seurakunnan ympäristötyöryhmässä ja A Rocha – kristityt luonnon puolesta -järjestön hallituksessa. Häneltä on kysytty monesti, miten kristinusko ja luonto liittyvät yhteen.

– Toivoisin, että kirkko puhuisi paljon rohkeammin ympäristöasioista. Hengellisenä ja eettisenä toimijana se voi tuoda merkittäviä äänenpainoja ympäristökeskusteluun.

Tähän mennessä on pidetty kaksi keskusteluiltaa, joissa pohdittiin, onko luonto pyhä. Kurenlahden mielestä luonnon pyhyys nousee uskosta siihen, että luonto on Jumalan luomistyön tulosta. Siten myös luonnosta huolehtiminen on Jumalan palvelemista.

– Kyse ei ole luonnon palvomisesta. Luterilaisessa ajattelussa Jumala on läsnä kaikkialla luomakunnassa. Luomakunta ei ole tarvikevarasto vaan se heijastaa Jumalan kunniaa. Tämä antaa luonnolle syvän itseisarvon, hän sanoo.

Kurenlahden mukaan luomiskertomuksen kuva maailmasta on kokonaisvaltainen. Kaikki on luotu yhteyteen ja toisten luotujen varaan, myös ihminen.

– Näen luomakunnan elämän verkkona. Ihminen yrittää riuhtoa itseään irti siitä ja nousta luonnon yläpuolelle. Niin ei voi tehdä rikkomatta verkkoa. Meille on annettu vastuu.

Ympäristökysymykset ovat Kurenlahdelle myös kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta. Ilmastonmuutos tuottaa kärsimystä paitsi luonnolle, myös ihmisille. Ruuasta, vedestä ja viljelysmaasta on pulaa. Usein uhreiksi joutuvat taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevat.

– Jos ympäristö voi huonosti, myös siinä elävät ihmiset voivat huonosti. Tässä kirkolla on myös selkeä diakoninen ulottuvuus.

Seuraavassa keskusteluillassa ensi viikon torstaina kysytään, tekeekö kirkko mitään luonnon hyväksi. Alustajana on Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen.

Kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmässä mukana olevan Niemisen mukaan luonto on noussut kirkossa koko ajan tärkeämmäksi.

– Organisaatiotasolla kirkon ympäristötyö on hyvässä vauhdissa ja sitä tehdään monin tavoin. Hyviä esimerkkejä siitä ovat kirkon ympäristödiplomi ja ilmasto-ohjelma, hän sanoo.

Niemisen mielestä on tärkeää nähdä kirkko kaikkien jäsentensä yhteisönä. Hän toivoo keskusteluiltaan yhteistä pohdintaa siitä, mitä kukin kristittynä kirkon jäsenenä voi tehdä luonnon hyväksi.

– Ongelmat eivät ratkea vain yhteisillä päätöksillä, vaan ratkaisu on jokaisessa yksilössä. Seurakuntalaisilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kirkon toimintaan.

Ympäristökysymyksissä kirkko puhuu kerrankin samaa kieltä muun yhteiskunnan kanssa. Ilmastonmuutos, biodiversiteetin hupeneminen ja muut suuret uhat ovat kaikille yhteisiä.

– Oleellista on, mitä globaalien ympäristökysymysten hyväksi tehdään paikallis- ja yksilötasolla ja mistä ihmiset saavat voimaa siihen. Kirkko voi tarjota ympäristötyöhön voimavaroja, jotka nousevat toivon näkökulmasta, Nieminen pohtii.

Jaa tämä artikkeli: