Tikkurilan seurakunnan pappi Jaakko Hyttinen kiinnittää linnunpönttöä puuhun vuonna 2013.
Pyhän Laurin kirkolla autetaan pikkulintuja asuntopulassa
Kirkon pihamaalla järjestetään lauantaina 25.2. linnunpönttötalkoot. Tempaus on osa Miljoona linnunpönttöä -kampanjaa.
Vantaan Pyhän Laurin kirkon pihamaalla järjestetään lauantaina 24.2. pönttötalkoot. Tarkoituksena on sekä kunnostaa alueen vanhoja linnunpönttöjä että ripustaa uusia.
– Pyhän Laurin kirkon ympäristö on loistava puutarha ja Vantaan kauneimpia paikkoja. Luomakunta on siellä läsnä monella tavalla, kertoo tapahtumaa järjestävä pappi Jaakko Hyttinen Tikkurilan seurakunnasta.
Seurakunnan asiaan kuuluu myös pitää huolta luomakunnasta.
– Tikkurilan seurakunnan pappi Jaakko Hyttinen
Pyhän Laurin kirkon pihalla on pidetty linnunpönttöjä monta vuotta. Tämänkertaiset pönttötalkoot ovat osa maanlaajuista Miljoona linnunpönttöä -kampanjaa, jossa ihmisiä kannustetaan järjestämään pönttöjä koloissa pesiville linnuille. Pikkulintujen pesimäpaikoista on pula.
– Seurakunnan asiaan kuuluu myös pitää huolta luomakunnasta, Hyttinen sanoo.
Tikkurilan seurakunta on muillakin tavoin pyrkinyt pitämään ympäristöasioita esillä. Seurakunta on esimerkiksi järjestänyt retkiä, joilla on menty katselemaan Vantaanjoen taimenia, lepakoita ja lintuja.
– Olisi ollut hauskaa myös nikkaroida uusia linnunpönttöjä, mutta meillä ei ole sopivaa verstastilaa, Hyttinen kertoo.
Linnunpönttötalkoot Pyhän Laurin kirkolla lauantaina 25.2. kello 13. Tapaaminen huoltorakennuksen luona kappelin takana. Aiempi pönttö- tai lintukokemus ei ole tarpeen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Luomakunnan puolella
Keskustelusarjassa puntaroidaan kristityn suhdetta luontoon.