Luonto ja hiljaisuus ovat Simo Ellilälle energian lähteitä.

Luonto auttaa keskittymään

Jos Simo Ellilää ei tapaa työaikana toimistosta, hän todennäköisesti istuu nuotion ääressä metsässä.

• 30.03.2011 09:17
• Nina Riutta
• Jani Laukkanen

On mukava tavata ihminen, joka sanoo löytäneensä olemisen tarkoituksen. Simo Ellilä, 44, uskaltaa tehdä asioita niin, että niissä on mielekkyys mukana.

— Nautin hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä, sanoo asianajaja parinkymmenen vuoden työkokemuksella.

Ellilää ei aina tapaa hänen työpaikallaan Helsingin keskustassa, vaikka hän tekee töitä lähes koko ajan. Puhelin piippaa povitaskussa. Ellilä osaa käyttää teknologiaa hyödyksi. Ei ole pakko istua paikoillaan työhuoneessa, sillä puhelin ja sähköposti toimivat melkein missä tahansa — vain Venäjän puolella puhelin on mykistynyt.

— Päivätyöni on paljolti sen miettimistä, miten joku asia perustellaan tai ongelma ratkaistaan. Miettimistyötä teen usein luonnossa, Sipoonkorvessa tai Nuuksiossa reittien ulkopuolella. Sytytän tulet, keittelen kahvit ja istun nuotion ääressä. Luonnon keskellä säilyttää kyvyn ymmärtää ongelmat.

Töiden tekemisestä huolimatta Ellilä rauhoittuu luonnossa.

— Hyvin moni ihminen voisi tehdä töitä muualla kuin työpaikalla, se on vain järjestelykysymys.

Simo Ellilä on toiminut oppaana Vantaan seurakuntien järjestämillä vaellusreissuilla Lapissa 1980-luvun loppupuolelta lähtien kerran tai pari vuodessa. Hän on vetänyt myös Suomen Ladun järjestämiä eräretkiä.

— Vaellusreissuilla ollaan, katsellaan ja kuunnellaan luontoa. Tietenkin kävellään, mutta tärkeintä on luonnossa oleminen.

Eräopas on suunnitellut kuljettavan reitin, mutta luonnossa eteen voi tulla yllätyksiä ja matkaa tehdään silloin tilanteen ja intuition mukaan.

— Minulla on mukanani tarkat kartat ja kompassi. Tärkeää on kartanluku, se että vertaa maastoa ja karttaa reaaliaikaisesti.

Erämaassa ruoan tekeminen nuotiolla, teltoissa yöpyminen ja säiden armoilla oleminen ovat osa matkan viehätystä. Ne ovat elämyksiä.

— Mieleenpainuvimpia reissuja ovat olleet ne, kun aamulla on herännyt teltasta ja yöllä on satanut lunta tai taivaalta on vihmonut räntää. Matkanteko on eräänlaista itsensä voittamista.

— Eräretki on seikkailu, jolla koetaan erilaisia olosuhteita, ylitetään virtoja ja jyrkänteitä. Nähdään mahdollisesti poroja, lintuja, jäätiköitä ja lumenviipymäkasveja. Syksyn vaellusretkellä voi yllättäen haistaa vaikka kevään tuoksun.

Yleensä Ellilän vaellusporukassa on parikymmentä henkilöä. Luonnossa voidaan vaeltaa hiljaisuudessa, mutta siellä myös keskustellaan ja kuullaan Elillän kertomia luonnon ihmeisiin liittyviä tarinoita. Satoi tai paistoi, eräoppaalta sujuu tulien teko.

— Metsästä, jopa paljakoilta, löytyy aina nuotiotarpeita. Sade ei haittaa nuotion sytyttämistä, ainoastaan kova tuuli on haaste tulen teolle.

Suomen luonto, siellä oleminen ja eräoppaana toimiminen ovat Simo Ellilälle enemmän kuin harrastus. Hän kokee olevansa osa kalevalaista jatkumoa. Samanlaista tunnetta kuin omissa metsissämme hän ei koe esimerkiksi Espanjan luonnossa.

Ellilästä ei ole mitenkään kummallista halata puita.

— Entistä enemmän aistin alkuperäisessä luonnossa harmonisen järjestelmän. Kutsun sitä energiaksi. Vanhoihin puihin, erityisesti mäntyihin, on kasautunut olemassaolon tasapainoa. Niiden lähellä kokee onnea ja rauhaa.

Luonto puhuu, jos ihminen malttaa mielensä ja löytää tiensä sen äärelle. Elämä ei enää olekaan itsestään selvä.

— Luonnossa oppii näkemään arjen kiireen läpi: kaikki mitä teemme ja saamme on lahjaa. Siellä huomaa, mikä arjessa on tarpeellista ja mikä ei. Ainakin minulle käy niin, että mietin, mitä turhuutta saatan elämässäni tavoitella tai mikä omassa olemisessani on tärkeintä.

— Luonnossa voi myös miettiä ikuisuutta ja oman aikamme lyhyyttä: nämä tunturit ovat olleet muuttumattomina vuosituhansia ja ovat vielä meidän jälkeemme.

Ellilälle hiljaisuus on energian lähde, mutta toisinaan hiljaisuus voi pelottaa. Pelko on kuitenkin luonnollinen osa ihmisyyttä.

— Olen joskus yöpynyt yksin erämaassa. Hetkeä ennen kuin olen ummistanut teltassa silmäni, on mielessä käynyt, että voisikohan joku tulla tänne. Mutta se on tuntunut positiivisesti salaperäiseltä.

Nykyisin Simo Ellilä asuu vaimonsa ja lapsiensa kanssa Helsingissä. Nuorena hän asui Vantaalla ja osallistui 11-vuotiaana Vantaankosken seurakunnan järjestämälle nuorten Lapin-vaellukselle. Siitä kipinä lähti. Ellilä kävi eräopaskurssin. Sen jälkeen hän toimi eräoppaana kymmenillä Hakunilan ja Tikkurilan seurakuntien vaellusrippileireillä.