Luota rohkeasti
Mies muutti pois maanantaina. Tyhjentyneissä huoneissa kaikuivat omat ja lähteneen askeleet. Vuosien tapahtumat olivat jättäneet varjoja nurkkiin.
Illalla raahatessani jäljelle jääneitä huonekaluja huoneesta toiseen minua pelotti. Samalla mielen täytti huima muutoksen mahdollisuus. Mitä elämästä tulisi? Selviäisinkö suuresta velasta? Kissa katsoi touhuamistani epäluuloisena.
Kolme päivää myöhemmin kokoontui vanha meditaatioryhmämme. Puoli tuntia hiljaisuutta ja päälle Isä meidän -rukous. Harvoin olen tarvinnut rukousta yhtä paljon kuin sinä iltana. Harvoin olen tajunnut yhtä kirkkaasti, mistä uskossa on kysymys.
Tuntui kuin tuolini olisi siinä hiljaisuudessa seilannut avaralla merellä, jonka rantoja en nähnyt. Tunsin vahvasti, että turvallinen köysi oli irti ja minä liikkeessä kohti tuntematonta.
Usko on luja luottamus, sanotaan. Nyt oivalsin siitä jotain. Usko ei ole oikeaa oppia ja viisaita päätöksiä, vaan merelle joutuneen luottamusta siihen, että matkaa ei tarvitse tehdä yksin.
Kun turvaköysi on jo irti ja aallot nousevat, voi hengittää rauhallisesti sisään ja ulos ja sanoa hiljaa mielessään: ”Minä en tiedä, mitä tästä kaikesta tulee. En tunne itseäni enkä sitä, mitä pohjimmiltani haluan. En osaa varautua kaikkeen edessä olevaan. Onneksi sinä, uutta satamaa etsiviä ihmisiä rakastava Jumala, olet luvannut meille uskollisen läsnäolosi. Lisää minussa luottamusta siihen, että sinä pysyt rinnallani.”
Jaa tämä artikkeli: