null Luottavainen vaeltaja

Idols-ohjelmasta julkisuuteen ponnistaneelle Kristiina Braskille musiikista tuli hetkessä ammatti.

Idols-ohjelmasta julkisuuteen ponnistaneelle Kristiina Braskille musiikista tuli hetkessä ammatti.

Luottavainen vaeltaja

Kristiina Brask etsii syvyyttä ja sanomaa.

Ensimmäiset laulut, jotka tulivat Kristiina Braskille tutuiksi, olivat ukin opettamat virret.

— Virret olivat minun lapsuuteni musiikkia. Minä liitän niihin edelleen tietyn turvallisuuden tunteen.

Idolsista kuuluisuuteen ponnistanut Brask on artistivieraana ensi sunnuntaina Tikkurilan kirkossa järjestettävässä popmessussa. Hän ei esitä siellä virsiä, mutta hengellisiä lauluja kuitenkin.

— Iloisella mielellä odotan tätä esiintymistä. Kirkossa laulamisesta on aina jäänyt hyvä tunnelma.

Kauniita melodioita kirkkoon

Popmessu on jumalanpalvelus, jonka rakenne noudattelee perhemessun kaavaa. Ero perusjumalanpalvelukseen syntyy musiikista, jota bändi ja kuoro esittävät.

— Artistivieraan tehtävänä on tuoda oma osuutensa kokonaisuuteen. Minä toivon, että pystyn osaltani virittämään harrasta ja rauhallista tunnelmaa, Brask sanoo.

Popmessussa Brask on ollut mukana kerran aiemminkin, viime talvena Töölön kirkossa. Silloin hän lauloi oman kappaleensa Unohtaisinpa ja nuorten veisuista tutut Kuljeta ja johda, Väsyneet maan ja Vaeltaja.

— Ehkä valitsen tälläkin kertaa mukaan jonkun Töölön kirkossa esittämistäni veisuista. Ne ovat esittäjälle kivoja, niistä saa laulullisesti paljon irti. Kun sovitukset ovat tarpeeksi yksinkertaisia, kauniit melodiat pääset esille. Ja sanoma on kohdallaan.

Vauhtia viihdeohjelmasta

Kristiina Brask osallistui vuoden 2007 Idols-kisaan ja ylsi kolmanneksi. Se menestys riitti levytyssopimukseen, kultalevyihin ja siihen, että musiikista tuli hetkessä ammatti.

— Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Savosta. Silloin 16-vuotiaana näin, että Idols oli ainoa tapa tulla muusikoksi. Halusin mukaan ohjelmaan, koska tahdoin laulaa ja tehdä musiikkia.

Viihdeohjelma teki unelmista totta.

— Kaikki tapahtui tosi nopeasti. Siinä menossa kyllä korostui se, mistä oma arvomaailma on lähtöisin. Kyllä minä vanhempien kanssa kävin pitkät keskustelut siitä, saanko lähteä ohjelmaan mukaan ja kannattaako se, Brask kertoilee.

— Vanhemmille nostan hattua: he ovat osanneet antaa matkalle mukaan oikeita neuvoja.

Syvyyttä poppiin

Julkisuudenhenkilö Kristiina Braskissa kiinnostavat pintapuoliset asiat. Braskia itseään sen sijaan kiinnostaa rakentaa kuvaansa musiikin, ei hiustenvärin perusteella.

— Uskon, että itsestä se lopulta on kiinni, millainen artistikuvasta tulee. Olen oppinut, että pisimmälle pääsee olemalla rehellisesti oma itsensä.

— Nyt olen laulaja ja toimin tulkitsijana toisten kappaleille. Haluaisin saada levyilleni enemmän näkyviin omaa itseäni. Ainakin osallistun sanoituksien kirjoittamiseen ja ehkä mukaan mahtuisi jotain itse sävellettyäkin.

Samalla Brask kaipaa lisää syvyyttä lauluihinsa.

— Pitää sanoa, etten ole aivan tyytyväinen kaikkeen siihen, mitä esitän. Ehkä en vielä ole löytänyt ominta aluettani. Se, mitä etsin, on vähän pelkistetympää.

— Toinen asia, jota mietin ovat keikkapaikat — onko se baareissa esiintyminen antoisinta? Yleisö kykenee ottamaan enemmän vastaan, kun ovat selvin päin.

Artistikuva ja hengellisyys

Idols-kisan finaaliin Kristiina Brask pääsi laulamalla Joan Osbornen gospelhenkisen kappaleen One of Us.

— Sen minä valitsin aivan tietoisesti ajatellen, että jos on tarkoitettu, että tästä tulee jotain, niin sitten niin on tarkoitettu, Brask sanoo ja viittaa ylöspäin.

Hengellisen sisällön yhdistäminen pop-uraan ei Suomessa ole aivan yksinkertaista. Laulajan pitää päättää, mihin suuntaan matkaansa jatkaa.

— Minä pidän tärkeänä sitä, mistä laulan ja mitä lauluilla ihmisille välitän. Esimerkiksi esittämissäni popmessun lauluissa oleva lohdutus ja rakkauden sanoma ovat aitoja, niihin on helppo tarttua. Eikä siinä laulaessa tarvitse yrittää esittää yhtään mitään kenellekään. Sen kuin vain laulaa, Brask sanoo ja naurahtaa.

— Ukki tapasi sanoa poppia rytkyralliksi. Kyllä minä haluaisin tehdä sellaisenkin levyn, jonka olisin tyytyväisenä voinut antaa ukin käteen.

Kristiina Brask vieraana Tikkurilan kirkossa popmessussa su 12.9. klo 18.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.