Chimamanda Ngozi Adichie kuvaa tytön elämää ankaran isän varjossa.
Maailma avartuu
Chimamanda Ngozi Adichie:
Purppuranpunainen hibiskus.
Otava 2010.
Nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien romaani Puolikas keltaista aurinkoa sai Suomessakin pari vuotta sitten ilmestyttyään innostuneen vastaanoton. Ehkä sen rohkaisemana on nyt suomennettu Adichien esikoisromaani Purppuranpunainen hibiskus. Siinä missä Puolikas keltaista aurinkoa oli polveileva kertomus erään perhe- ja ystäväpiirin kohtaloista Biafran sodan aikoihin, Purppuranpunainen hibiskus on tiiviimpi ja ehyempi kuvaus yhden perheen kätketystä kärsimyksestä.
Kirja kertoo muun muassa siitä, kuinka käy, kun uskoon tarrataan epätoivolla ja sitä käytetään hallinnan ja kontrollin välineenä. Vaikka romaani sijoittuu siirtomaa-ajan jälkeiseen, poliittisilta oloiltaan epävakaaseen Nigeriaan, teema on ikävällä tavalla ajankohtainen meillä nyky-Suomessakin.
Romaanin päähenkilö on 15-vuotias Kambili-tyttö, joka kasvaa vauraassa ja arvostetussa katolisessa perheessä. Sanomalehteä julkaiseva isä nauttii yhteisön kunnioitusta vapaustaistelijana. Vapaus on kuitenkin tuntematon käsite hänen vaimolleen ja lapsilleen.
Sankari-isä on kotihirviö, joka pitää perhettään jatkuvassa pelossa ja Herran nuhteessa. Kambilin etuoikeutettu ja turvallinen elämä onkin toisesta kulmasta katsottuna ahdasta ja ahdistavaa. Harjoittamaansa psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä loputtomia sääntöjä ja vaatimuksia isä perustelee uskonnolla.
Isän jäykän uskonnollisuuden vastapainoksi asettuu toisenlainen tapa elää kristittynä. Sitä edustaa isän sisar Ifeoma-täti, jonka perheessä eletään niukasti, mutta samanaikaisesti kaikilla perheenjäsenillä on vapaus ilmaista niin ajatuksiaan kuin keskinäistä kiintymystään.
Adichie kuvaa Kambilin tilannetta ja hänen sisäistä, vähitellen avartuvaa maailmaansa niin taitavasti, että lukija ottaa tytön varauksetta omakseen ja alkaa hiljalleen pelätä hänen puolestaan.
Kambilin avulla Adichie tulee antaneeksi äänen myös niille miljoonille muille maailman tyttölapsille, joilla ei ole oikeutta omiin päätöksiin tai toiveisiin, vaan joiden elämää koulunkäynnistä pukeutumiseen ja puolison valintaan säätelevät muut, yleensä miespuoliset perheenjäsenet.
Jaa tämä artikkeli: