null Maailmankaikkeuden kaunein seutu

Maailmankaikkeuden kaunein seutu

Hiljaisuus kulkee päivien lomassa. Se ei ole äänettömyyttä eikä tekemättömyyttä, vaikka voi olla myös niitä. Se ei ole kaunista eikä rumaa, vaikka voi pukeutua kumpaan tahansa. Hiljaisuus on sydämen asento, avara paikka. Sitä ei säätele sisäinen eikä ulkoinen pakko. Mielen ovi ja aistit ovat siinä auki, kuvat, tuoksut ja tuntemukset saavat tulla ja mennä.

Olisikohan tuo hyvä? kyselen.

Tuon aika on jo ohi, huomaan.

Opin kysymään, mikä minulle on hyvää minun itseni tähden.

Kun annan hiljaa itsekseni itselleni luvan olla juuri niin kuin olen, opettelen antamaan saman luvan toisellekin. Kuka tietää, kuinka monella tuhannella tavalla tässä maailmassa voi kuunnella sisintään tai kääntää katseensa hyvään? Temppelien ovet viuhuvat, holvit kaikuvat, ja heilahtiko tuolla tanssivan dervissin valkoinen helma?

Kun keittiönikkunasta katsoo oikein silmin, näkee omassa pihassaan maailmankaikkeuden kauneimman seudun. Hiljaisuus on niin avara paikka, ettei toinen voi sanoa: ei noin. Toiselle voi kertoa vain, millaista omassa hiljaisuudessa on, ja sekin on vain oman hiljaisuuden kalpea kuva.

Jaa tämä artikkeli: