Aila Alarotu tuntee Hakunilan ja pitää sitä mainettaan parempana paikkana.
Maalaismaisemasta kasvoi kaupunki
Aila Alarotu ja Jaakko Simojoki ovat nähneet, kuinka Vantaa muuttuu. Pyysimme eläkepäivät aloittavia konkareita pohtimaan mennyttä ja tulevaa.
”Lehmät laitumella naurattivat”
Aila Alarotu on ollut töissä Vantaan seurakunnissa vuodesta 1973, viestintäpäällikkönä vuodesta 1989.
Ensimmäinen muistoni Vantaalta…
ovat lehmät laitumella Tikkurilan lähellä, Maatalouden tutkimuskeskuksen niityllä. Niin maalaismaisemaa! Ja siihen aikaan tätä sanottiin ruuhka-Suomeksi. Nauratti. Entiset kotikaupunkini Kajaani ja Jyväskylä olivat oikeita kaupunkeja.
Kun aloitin työt Vantaalla…
Vantaa oli vielä maalaiskunta. Siitä tuli kaupunki 1974. Asukasmäärä oli kasvanut hurjaa vauhtia, tuolloin oli juuri ylitetty 100 000.
Olen asunut Vantaalla…
ensin tilapäisesti Tikkurilassa, mutta jo muutaman kuukauden päästä muutin Hakunilaan, jossa olen asunut kolmessa eri paikassa perheen koon mukaan. Ehdottomasti mainettaan parempi paikka.
Kotiseutuidentiteettini on…
nykyään vahvasti vantaalainen. Sen ymmärtämiseen meni tosin parikymmentä vuotta.
Parasta työssäni on ollut…
vaihtelevuus. Vuodet eivät ole veljeksiä tässäkään tapauksessa.
Suurin saavutukseni töissä on ollut…
— enpä tiedä, onko se mikään saavutus, mutta aina kun Kehä III:lla näen kyltin ”Pyhän Laurin kirkko”, muistan kirkon nimeen liittyvän prosessin ja oman osuuteni siinä. Vaikka työni tuloksena syntyneitä lehtijuttuja on leikekirjoissa useampi hyllymetri, niitä ei kukaan muista. Kyltti pysyy tienposkessa.
Esimiehenä olen mielestäni ollut…
siinä hyvä, että olen osannut valita meille töihin itseäni erittäin paljon fiksumpia työtovereita. Siitä on ollut suuri ilo joka päivä.
Verrattuna siihen, mitä Vantaan
Lauri oli aluksi…
näen että se on yhä samalla Pyhän Laurentiuksen viitoittamalla tiellä, mutta entistä parempana. Hyvä, että sivumäärää on voitu kasvattaa ja toimittajia lisätä.
Nyt eläkkeelle jäämisen kynnyksellä tunnen itseni…
pieneksi koululaiseksi, jota odottaa pitkän pitkä kesäloma.
Verrattuna siihen, millainen olin
nuorempana…
suhtaudun asioihin rauhallisemmin. Tiedän, että teenpä mitä tahansa, kolmannes ihmisistä ei tykkää.
Töistä jään kaipaamaan…
työtovereita, ideointia, kiihkeitä keskusteluja, eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten näkökulmia, yhteisiä palavereja, naurua.
Eläkkeellä aion…
vaikka mitä: opiskella kieliä, harrastaa liikuntaa, matkustella, tehdä jotain vapaaehtoistyötä, kutoa sukkaa, lueskella, kutsua ihmisiä syömään. Tässä vaiheessa tuntuu, että aikaa tulee olemaan määrättömästi.
Eläkkeellä en ainakaan…
Kaikki ovet ovat auki, vielä en sulje mitään pois.
Harrastus, jonka voisin vielä aloittaa…
on taiji, jonka mukana tulevat kuulemma meditaatio, taistelutaito ja terveyden edistäminen.
”Myyrmannin räjähdys kosketti”
Jaakko Simojoki on ollut töissä Vantaankosken seurakunnassa vuodesta 1974, kirkkoherrana vuodesta 1998.
Ensimmäinen muistoni Vantaalta…
on kotiseurat Kesäkylässä Juhannustiellä tammikuussa 1974.
Tullessani töihin Vantaalle…
olin 26-vuotias juuri naimisiin mennyt papinalku.
Työskennellessäni kirkkoherrana Vantaankoskella olen asunut…
Louhelassa, Kivistön kirkolla, Silvolassa, Varistossa, Kannistossa ja Martinlaaksossa. Nyt asun Meilahdessa.
Kun aloitin työt Vantaalla…
kaupunki oli nostokurkien ja perinteisen maalaismaiseman kiehtova yhdistelmä. Länsi-Vantaan aluerakentaminen oli jo päässyt hyvään vauhtiin. Martinlaakson radan valmistumista odoteltiin.
Nyt Vantaa on…
ihmisläheinen ja eteenpäin katsova, perinteitä kunnioittava pääkaupunkiseudun keskeinen kaupunki, joka vahvasti luottaa omaan osaamiseensa kaikilla elämänalueilla.
Länsi-Vantaalla eniten on
muuttunut se…
että väkimäärä on kasvanut tasaisesti. Väestön ikääntyminen on tulevaisuuden merkittävä haaste.
Kirkkoherrana työskenteleminen Vantaankoskella on…
ollut seurakunnan perustehtävien hyvästä hoitamisesta huolehtimista ja välillä työyhteisön luotsaamista rajujenkin kriisien läpi.
Eniten kirkkoherran työssä on
yllättänyt…
seurakunnan alueen asukkaiden ja monien yhteistyökumppaneiden varaukseton myönteisyys seurakunnan toimintaa kohtaan. Olen yrittänyt huolehtia, että kynnys seurakuntaan on mahdollisimman matala.
Kerran, kun olin vihkimässä
erästä paria…
kehotin vahtimestaria katsomaan, että sulhanen kykenee tulemaan alttarille vihittäväksi liikuttuneesta tilastaan huolimatta.
Veikkaisin, että olen Vantaankoskella kastanut ainakin…
1000 lasta.
Parasta työssäni on ollut…
seurakuntalaisten palveleminen papin perustehtävissä kirkollisissa toimituksissa ja erilaisissa jumalanpalveluksissa.
Urani vaikeimmat hetket olivat…
Myyrmannin räjähdyksen ja Kaivokselan kirkon palon kohtaamiset.
Nyt eläkkeelle jäämisen kynnyksellä tunnen itseni…
täysin palvelleeksi ja huojentuneeksi.
Töistä jään kaipaamaan…
innostuneita ja luovia, tehtäviinsä sitoutuneita työtovereitani.
Eläkkeellä aion…
tehdä papin töitä mahdollisuuksien mukaan.
Eläkkeellä en ainakaan…
haikaile entisten töiden perään.
Harrastus, jonka voisin vielä aloittaa…
on golf.
Messu ja Jaakko Simojoen lähtöjuhla su 29.5. klo 10 Myyrmäen kirkossa
Jaa tämä artikkeli: