Mike Pohjolan lapsenusko mureni rippikouluiässä.
Mahdolliset Jeesukset
Mike Pohjola uskoo, että hänen on pelastettava maailma.
Viisivuotiaana Mike Pohjola melkein putosi puusta.
— Oli sateen jälkeen aurinkoinen syyspäivä. Samanikäinen kaverini halusi kiivetä mäntyyn ja houkutteli minut mukaan. En muista otteen lipeämistä, mutta muistan, kun kaikki pysähtyi ja roikuin pää alaspäin. Olin jäänyt saappaastani kiinni oksaan.
Äiti totesi pojalleen suojelusenkelin pelastaneen tämän hengen. Siitä toteamuksesta käynnistyi lapsen mielessä päättelyketju, joka nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin on poikinut 600-sivuisen romaanin Ihmisen poika (Gummerus 2011). Romaanissa on myös muita juonteita, kuten 1970-luvun lopussa syntyneiden elämänpiiriä roolipeleineen ja aktivismeineen ja Turun kunnallispolitiikkaa.
— Äiti oli ehkä puhunut vertauskuvallisesti, mutta minä otin sen kirjaimellisesti. Minullahan oli suojelusenkelitaulukin sängyn vieressä. Ajattelin, että ahaa, kaikilla on siis suojelusenkeli. Myöhemmin aloin miettiä, että jos kaikilla on suojelusenkeli, miksi sitten jotkut kuolevat. Minun täytyi olla Jumalan mielestä jotenkin erityinen, koska minut pelastettiin, Pohjola kertoo.
Hän arvioi saaneensa lapsena tiukan uskonnollisen kasvatuksen.
— Vanhempani ja sisarukseni ovat kyllä kiistäneet sen. Ehkä otin asiat tiukemmin kuin oli tarkoitus. Joka tapauksessa iltarukous ja pyhäkoulu kuuluivat kasvatukseeni. Minulle syntyi uskonnon sävyttämä maailmankuva.
Ihmepelastuminen askarrutti poikaa niin paljon, että hän halusi selvittää, millainen suunnitelma Jumalalla saattaisi olla hänen varalleen ja mitä tehtävän toteuttaminen vaatisi — jotta hän ei vain epähuomiossa pilaisi koko juttua.
Raamattua tutkiessaan hän huomasi, että Vanhan testamentin ennustukset ovat jo toteutuneet, mutta Uudessa testamentissa ennustettua Jeesuksen toista tulemista ei ollut vielä tapahtunut. Voisiko olla mahdollista, että Mike olisikin Jeesus?
Vähän päälle 10-vuotiaana Mike päätti vastedes elää Jeesukselle soveliasta elämää. Tupakka, alkoholi ja kiroilu olisivat ehdottoman kiellettyjä.
Muutama vuosi vierähti Jeesuksena, vaikka Mike Pohjolaa alkoikin epäilyttää. Mitä jos hän ei olekaan Jeesus? Lopunaikoinahan sanotaan ilmestyvän paljon vääriä profeettoja. Entä jos hänkin on sellainen? Ei hän tosin ollut profetoinut kenellekään, kukaan ei tiennyt hänen Jeesus-jutustaan mitään.
Yläasteikäisenä Pohjola alkoi oivaltaa, että maapallo on tuhoutumassa.
— Tajusin, että minun todellakin pitää pelastaa maailma, ihan riippumatta siitä, olenko Jeesus vai en. Luontoa on suojeltava ja ihmisoikeuksia edistettävä.
Siitä pelastustehtävästä Pohjola on aikuisenakin pitänyt kiinni. Hän toimii kansalaisjärjestöissä — lahjoittaa esimerkiksi kirjansa sähköisen version tuoton Amnestylle — ja uskoo voivansa vaikuttaa myös kirjoittamalla ja keskustelemalla.
Uskonnollinen kriisi puhkesi täydellä voimalla rippikoulussa. Pohjola oli ajatellut saavansa vastauksia häntä askarruttaneisiin kysymyksiin ja ristiriitaisuuksiin, mutta tapahtui päinvastoin: hänelle ei joko osattu tai haluttu vastata.
— Minulle sanottiin, että hienoa, kun meillä on kriittisiä nuoria, tai että Jumala toimii salaperäisillä tavoilla tai että sitä sinun pitää kysyä omassa sydämessäsi. Pyrkimys pysyä uskossa tuli minulle ylivoimaiseksi.
Ja koska Mike ei enää uskonut Jumalaan, ei hän oikein voinut olla Jumalan poikakaan.
Uusia Jumalan poikia pulpahtelee julkisuuteen tämän tästä. Kirjassaan Mike Pohjola kertoo esimerkkejä omana elinaikanaan vaikuttaneista jeesuksista. Pelottavin heistä on Jim Jones, joka usutti sadat seuraajansa itsemurhaan. Mutta harmittomiakin tapauksia on joukossa.
— 1900-luvun lopun wannabe-Jeesuksista monet olivat ufo-uskovaisia ja Star Trek -televisiosarjan faneja. Ja Etelä-Korea on muuten jostain syystä erittäin jeesusrikas alue, Pohjola sanoo naurahtaen.
Mistä näitä omatekoisia jeesuksia sitten tulee?
— En usko, että kyse niinkään olisi vallanhalusta. On kai sitä helpompiakin tapoja vaikuttaa ihmisiin kuin väittää olevansa Jeesus. Ehkä joidenkin tarpeettoman monimutkaisesti ajattelevien ihmisten on helppo tulkita saavansa viestejä Jumalalta ja ulkoavaruudesta. Omaperäiset Jeesus-tulkinnat saattavat johtua siitäkin, että monin paikoin maailmaa kristinusko leviää suusta suuhun ja muuttuu matkan varrella.
Ja jostain löytyy myös halukkaita seuraajia. Pohjola hymähtää, että sen jälkeen, kun Ihmisen poika julkaistiin syyskuussa, hänellekin on ilmaantunut muutamia opetuslapsitarjokkaita.
— Itse en kyllä uskoisi, jos joku väittäisi olevansa Jeesus. Enkä kyllä enää uskoisi sitäkään, jos joku nyt vakuuttaisi minun olevan Jeesus. Mutta kirjaa kirjoittaessani aloin ajatella, että kaikissa meissä on Jeesuksen mahdollisuus. Voimme päästää Jeesuksen valloilleen: tehdä hyvää ja olla armollisia.
— Jeesus on monivivahteinen hahmo. Minulle hän symboloi oikein tekemistä, hyveellisyyttä, armoa ja vähäpätöisten huomioonottamista silloinkin, kun se on vaikeaa. Ehkä esimerkiksi Gandhi merkitsee samoja asioita jollekin toiselle. Tai Barack Obama — kaksi vuotta sitten häntä vielä pidettiin maailman pelastajana.
Raimo Harjulan mielestä on sankarillisempaa puolustaa hyljeksittyjä kuin tehdä ihmeitä.
Tehdään ajatuskoe ja otetaan etäisyyttä kristinuskoon. Katsotaan sitä uskontona muiden joukossa. Sen sankari on Jeesus, jonka kristityt uskovat olevan sekä jumala että ihminen. Jeesus-sankarin elämästä ja teoista kerrotaan neljässä evankeliumissa, jotka ovat niin sanottuja sakraalibiografioita, pyhiä elämäkertoja. Kuten muissakin uskonnoissa, myös kristinuskossa pyhät elämäkerrat kertovat merkityksistä, joita sankarin seuraajat ovat häneen liittäneet.
— Jeesus on hyvin tyypillinen uskonnollinen heeros eli sankari. Samoin kuin vaikkapa Buddha hän on syntynyt neitseestä. Monien muiden uskonnollisten sankareiden tavoin evankeliumien Jeesus teki paljon ihmeitä. Tyypillisesti myös hänen kuolemaansa liittyi ihmeellisiä luonnonilmiöitä, luettelee teologian tohtori, uskontotieteilijä Raimo Harjula.
— Uskontunnustuksessa sanotaan Jeesuksen vierailleen Tuonelassa. Niin ovat tehneet myös esimerkiksi tarusankarit Orfeus ja Väinämöinen.
Tätä sen sijaan ei ehkä ole tapahtunut muille sankareille: Jeesus nousi kuolleista, ilmestyi opetuslapsilleen ja järjesteli vielä kaikenlaisia asioita maan päällä. Lopuksi hänet otettiin taivaaseen. Tai ei edes lopuksi, sillä hänenhän odotetaan vielä aikojen lopussa palaavan toimittamaan viimeisen tuomion.
— Joo, voi sanoa, että evankeliumien kertomukset Jeesuksen monivaiheisesta ylösnousemuksesta ovat kristinuskon erityispiirre, Harjula arvioi.
Kristinuskon Jeesus-sankarin taustalla on historian Jeesus, galilealainen profeetta, ihminen. Tutkijoiden haasteena on selvittää, mitä evankeliumeiden perusteella voidaan tietää kerran eläneestä historiallisesta henkilöstä nimeltä Jeesus ja mikä taas on hänen seuraajiensa uskontulkintaa.
Raimo Harjula tarkastelee uudessa kirjassaan Jeesus — mies myyttien takana (Gaudeamus 2011) Jeesusta uskontotieteen näkökulmasta sekä sankarihahmona että sankarihahmon alle jääneenä historiallisena henkilönä.
— Historian Jeesus on varmasti ollut karismaattinen henkilö ja seuraajilleen tärkeä, ei evankeliumeihin muuten olisi liitetty sankarin piirteitä, Harjula pohtii.
Hän huomauttaa, että uskon sankariksi ei synnytä. Sellaiselle täytyy olla ympäröivässä yhteisössä sosiaalista tilausta. Henkilöllä itsellään puolestaan täytyy olla uskonnollinen itseymmärrys ja jonkinlainen missio.
— Jeesus on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun nämä naksahtavat yhteen.
Kuten tunnettua, kristinuskon Jeesus syntyi neitseestä. Oppiin on monen nykykristityn hankala uskoa — jotkut taas pitävät siitä kynsin ja hampain kiinni. Harjula huomauttaa, että uskonnollisen sankarin kuuluikin syntyä neitseestä. Joskus ihan maallisiinkin mahtimiehiin, kuten Aleksanteri Suureen, on liitetty sama ominaisuus.
— Myytti neitseestä syntymisestä tarjosi myös myöhemmin Jeesuksen seuraajille sopivan välineen puolustautua, kun Jeesuksen väitettiin olleen Marian avioton lapsi.
Avioton lapsi, isätön poika — Harjula miettii, että ehkä tällainen tausta teki Jeesuksen herkäksi syrjittyjen asialle.
— Jeesus toi juutalaiseen mielenmaisemaan uuden kuvan Jumalasta taivaallisena isänä — ehkä siksi, että hänellä oli kokemusta isättömän pojan sosiaalisesta asemasta sen ajan yhteiskunnassa. Se, että Jeesus lähestyi Jumalaa isänä, ärsytti hänen vastustajiaan. Heidän mielestään se oli jumalanpilkkaa.
Raimo Harjula toteaa, että jo evankeliumeista alkanut historian Jeesuksen katoaminen mytologian yöhön vain nopeutui, kun varhainen kirkko alkoi muotoilla oppejaan. Kirkon opetukset Jeesuksen jumaluudesta ja siitä, että Jeesus on samalla kertaa Jumala ja ihminen, hyväksyttiin 300- ja 400-lukujen kirkolliskokouksissa. Uskon Jeesus — voisi myös sanoa kirkon Kristus — oli syntynyt.
— Kirkon Kristus hävitti tieltään historian Jeesuksen, aikansa toisinajattelijan. Uudistusliikkeestä oli tullut uskonto, ihmisestä Jumala.
Se on Harjulan mukaan sääli.
— Minusta Jeesus-saagojen varsinainen sankari on historian Jeesus, profeetta, joka näkemystensä vuoksi teloitettiin ristillä. Sen sijaan myyttiytynyt Jeesus, joka kävelee vetten päällä, on vain kuva — ei todellinen sankari.
— Historian Jeesus oli Galilean suuri näkijä, joka kaikessa toiminnassaan asettui syrjittyjen ja hyljeksittyjen marginaali-ihmisten puolelle. Eikö Jeesuksen linjalle olisi tilausta vaikkapa Suomen nykyisessä henkisessä maisemassa?
Raimo Harjulan mielestä historian Jeesuksessa on silmiinpistävää hänen kutsumustietoisuutensa ja sisäinen vakuuttuneisuutensa. Kun lukee kolmea vanhinta evankeliumia — Markusta, Matteusta ja Luukasta — näkee, että hän piti missionaan oman aikansa juutalaisuuden uudistamista ja puhdistamista.
— Nämä evankeliumit antavat juutalaisesta uskonnollisesta eliitistä eli fariseuksista ja lainopettajista hyvin yksipuolisen kuvan. Ilmeisesti heidän tulkintojensa takia oli kuitenkin syntynyt historiallisesti uskottava kahtiajako: toisaalla oli itseään hurskaana pitävät ja toisaalla oli kirottu kansa. Lain tulkintajärjestelmästä oli tullut niin monimutkainen ja yksityiskohtainen, että tavallisen juutalaisen ei ollut edes mahdollista säilyttää rituaalista puhtautta.
— Lain oikeasta tulkinnasta oli tullut tärkeämpi kuin Jumalan luoma ihminen. Tätä vastaan historian Jeesus asettui.
Harjula arvioi, että Jeesus tiesi toimintansa johtavan kuolemaan viimeistään siinä vaiheessa, kun hän Jerusalemissa puhdisti temppelin. Monille juutalaisille hän oli jumalanpilkkaaja, roomalaisille vallanpitäjille levottomuuksia lietsova riskitekijä.
Mutta jos Jeesus teloitettiin kansankiihottajana, miten kristityt voivat tulkita sen niin, että hän kuoli ristillä sovittaakseen koko maailman synnit? Miksi ristiinnaulittu Jeesus ylipäänsä on ainakin länsimaissa kristityille niin tärkeä?
Harjula sanoo, että historian Jeesus tuskin piti itseään syntien sovittajana. Oppi on enemmänkin Paavalin luomus ja näkyvissä myös muita evankeliumeja nuoremmassa Johanneksen evankeliumissa. Harjulan mukaan sovitusoppia voisi selittää kotiuttamisen avulla: Jeesus-kuva pyritään tekemään kulloisessakin kulttuurissa ja yhteiskunnassa mahdollisimman ymmärrettäväksi ja merkittäväksi.
Kun kristinuskoa kotiutettiin länsimaiseen kulttuurimaisemaan, vallalla oli antiikin Roomassa syntynyt oikeusajattelu. Siihen istui ajatus kuolemasta rikosten sovittamisena. Muualla maailmassa Jeesuksesta on nostettu esiin ihan toisenlaisia piirteitä: intialaisessa kirkossa saattaa törmätä Jeesus-Guruun, Afrikassa vaikka parantaja- tai heimopäällikkö-Jeesukseen.
Kaipaisiko Jeesus nyt jonkinlaista uutta kotiuttamista maallistuneissa länsimaissa? Millaisella Jeesuksella olisi ihmisille merkitystä? Harjula miettii, ja ehdottaa jonkinlaista paluuta galilealaisen profeetan julistuksen ytimeen: rajattomaan lähimmäisenrakkauteen ja Jumalan suuruuteen.
— Ehkä merkityksellinen olisi sellainen Jeesus, jonka sanoma on: ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille”.
Kirjamessuilla Helsingin Messukeskuksessa Mike Pohjola esiintyy pe 28.10. klo 16 Aleksis Kivi -lavalla, Raimo Harjula keskustelee piispa Wille Riekkisen kanssa la 29.10. klo 10.30 Katri Vala -lavalla.
Jaa tämä artikkeli: