Pekka Töpöhäntä on yksi lastenkirjallisuuden tutuimpia hahmoja. Hännättömän kissaherran seikkailut ovat viihdyttäneet yhä uusia ja uusia lapsisukupolvia — ilmestyihän ruotsalaisen Gösta Knutssonin ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja vuonna 1939 ja suomeksikin jo vuonna 1943.

Knutssonin luomat hahmot ovat vierailleet myös elokuvissa ja näyttämöllä. Nyt Uppsalan kissakaarti esiintyy Korsossa Lumosalissa. Asialla ovat Lumon lukion esittävän taiteen linjalla opiskelevat nuoret, jotka ovat koostaneet Pekan tarinasta musikaalin. Esityksen koreografiat ja laulut on myös tehty oppilastyönä.

— Pekka-raukka on saanut kuulla siitä, että häneltä puuttuu häntä, ja kohdata kaikenlaisia ennakkoluuloja. Silti hän koettaa olla reipas ja mennä elämässä eteenpäin. Hän haluaa näyttää muille olevansa ihan hyvä tyyppi, vaikka hänellä ei häntää olekaan, kuvailee Maiju Mustonen.

17-vuotias Maiju tuntee tyypin läheisesti, onhan hän harjoitellut Pekan nahoissa olemista kolmisen kuukautta. Opettelemista on ollut esimerkiksi siinä, kuinka liikkua kissamaisesti.

Monni saa pitkän nenän

Kuten moni varmaan muistaa, Pekka Töpöhäntää piinaa kirjasta toiseen ilkeä Monni-kissa hölmöjen apuriensa Pillin ja Pullan kanssa. Mutta vaikka Monni miten juonii, Pekka onnistuu selviytymään kiperistä tilanteista ja hankalista ansoista neuvokkuutensa ja kiltteytensä avulla. Hyvä voittaa pahan, niin kuin kunnon sadussa kuuluukin.

Maiju Mustonen miettii, että kiusaamisteema on aina ajankohtainen ja puhuttelee kaikenikäisiä.

— Lastenkin maailmassa erilaisia syrjitään. Ihmisillä on ennakkoluuloja. Ajatellaan helposti, että jos joku on erilainen kuin minä, hänen täytyy olla jotenkin huonompi tai paha ja sen vuoksi häntä on muka oikeus syrjiä.

— Meidän näytelmämme lopussa Pekka saa tyttökissa-Ullan ja Monni pitkän nenän. Mutta silti tarina varmaan jatkuisi niin, että Pekkaa kohdellaan edelleenkin erilaisena, Maiju pohtii.

Hän muistaa lukeneensa lapsuudessaan pari Pekka Töpöhäntä -kirjaa, mutta mikään erityisen läheinen hahmo Pekka ei hänelle ollut.

— Pekka Töpöhännän tärkein sanoma on varmaan erilaisuuden hyväksyminen. Ja ehkä kirjojen suosioon on syynä sekin, että kissat ovat niin hellyttäviä.

Pieni jännitys päällä

Pekka Töpöhäntä on lukion toisella vuosikurssilla olevan Maiju Mustosen ensimmäinen päärooli.

— Mutta olen ollut mukana aika monenlaisissa jutuissa, koska aloitin teatteriharrastuksen jo 8-vuotiaana, hän lisää.

— Vielä minua ei jännitä. Vaikka olen tottunut olemaan näyttämöllä, ennen jokaista esitystä on aina pieni jännitys päällä. Mutta se on ihan hyvä.

Pekka Töpöhännän valmistaminen esitykseksi on merkinnyt kahdeksalle nuorelle näyttelijälle koko syyslukukauden ajan pitkiä harjoituksia joka tiistai-iltapäivä. Ensi-illan lähetessä tiedossa on myös ylimääräisiä iltaharjoituksia. Kun koulutyökin vie oman aikansa, muuta ei juuri ehdi harrastaa. Mutta Maiju ei valita, vaan nauttii.

— Tykkään ilmaista itseäni lavalla. On hieno fiilis, kun pitää samaan aikaan muistaa oma roolinsa ja tarkkailla muita ja reagoida siihen, mitä he tekevät.

Iloa ja yhteishenkeä

Teatteri on joukkuelaji. Maiju Mustonen sanoo, että tärkeämpää kuin esimerkiksi kiinnostava juoni on se, millainen porukka näytelmää on tekemässä. Lumon lukiossa esittävän taiteen linjalaiset ovat ainoita, jotka voivat valita opintoihinsa teatterikursseja.

— Kun tehdään ja ollaan paljon yhdessä, yhteishenki kasvaa, Maiju toteaa.

Vielä Maiju ei tiedä, milloin hän kirjoittaa ylioppilaaksi. Koulun jälkeinen elämäkin on vielä pohdintavaiheessa.

— Haluaisin pitää teatterin osana elämääni, mutta en tiedä, haluaisinko siitä ammatin itselleni. Toimeentulo olisi aika epävarmaa. Ehkä voisin vaikka harrastuksena ohjata nuorisoteatteria.

Tähteydestä hän ei kuulemma ainakaan haaveile.

— En minä sen takia tee teatteria, vaan siksi, että haluan nauttia. Näytteleminen on niin kivaa!

Pekka Töpöhäntä Lumosalissa ke 17.11. klo 10 ja klo 18 ja to 18.11. klo 10. Liput 3 ja 5 euroa.