Margareta Johansson toimii vapaaehtoisena Haartmanin sairaalassa. Kuva: Sirpa Päivinen
Margareta Johansson kuuntelee päivystyksessä jonottavia potilaita
Vapaaehtoistyö on tullut sairaalan aulaan. Moni yksinäinen tai huonosti voiva ihminen ilahtuu kuuntelijasta.
Margareta Johansson, pukee päälleen vaaleanvihreän liivin. Hän on yksi Haartmanin sairaalan päivystyksessä vastikään aloittaneista vapaaehtoisista. Vajaan vuoden hän toimi vapaaehtoisena Malmin sairaalassa, mutta talvella matka Haartmaniin on helpompi.
– Olen vähän kuin opaskoira, liivi päällä, nainen naurahtaa.
Työvuoro kestää kaksi tuntia. 71-vuotias Johansson tekee vuoron noin kerran kuussa. Hän on tehnyt elämänuransa sosiaalityöntekijänä ja psykoterapeuttina psykiatrian ja päihdehuollon saralla. Nuorena hän työskenteli myös legendaarisessa Nikkilän sairaalassa.
Vieressä istuminenkin voi helpottaa
Päivystyksessä kohtaa paljon yksinäisiä, muistisairaita, päihdeongelmaisia ja levottomia ihmisiä. Myös psyykkisestä hädästä ja ahdistuksesta kärsiviä on paljon, sillä Auroran sairaalan psykiatrinen päivystys siirtyi Haartmaniin viime vuonna.
– Ihmisten kohtaaminen on minulle tuttua. En hätkähdä pienistä. Elämän koko kirjo on tullut tutuksi. Jo se, että istuu vieressä ja ottaa vaikka kädestä kiinni, rauhoittaa kummasti, Margareta Johansson on huomannut.
– Moni yksinäinen vanhus saattaa sanoa, että kiitos, kun kuuntelit, helpotti kovasti. On ihmisiä, joilla ei ole ketään tai välit läheisiin tai sukulaisiin ovat katkenneet.
Potilailta on aina tärkeää kysyä, haluavatko he jutella. Kaikki eivät halua, ja sekin on ymmärrettävää. Joillakin voi olla myös kovia kipuja. Johansson katsookin hieman ammattisilmällä, ketä lähestyy.
– Me suomalaiset olemme myös vähän varautuneita, emmekä haluaisi olla vaivaksi. Kivut tekevät olosta ärtyneen ja levottoman. Kerran kysyinkin yhdeltä ihmiseltä, onko sinulla kipuja, ja sain myöntävän vastauksen.
Sohva ja telkkari eivät riitä
Margareta Johansson pitää mukanaan laitetta, jota painamalla saa vartijat paikalle, mutta sitä hän ei ole koskaan tarvinnut. Johansson jäi virallisesti eläkkeelle vuonna 2009, mutta teki sijaisuuksia päihdehuollossa ja psykiatrian poliklinikalla vielä vuonna 2012. Hän näki ilmoituksen haettavista vapaaehtoisista Metro-lehdessä ja hakeutui koulutukseen.
– Eläkkeelläkin on kiva, kun on mielekästä tekemistä. En jaksaisi vain maata sohvalla ja katsoa telkkaria. Toimin vapaaehtoisena myös Emmaus-kirpputorilla kerran viikossa. Vanha klisee pitää paikkansa: kun antaa jotain, saa jotain. Auttaminen tuntuu hyvältä.
Johansson käy lähes joka aamu uimassa kotinsa lähellä olevassa Leppävaaran uimahallissa.
– Uimahallin kahvilan pitäjällä on Lupu-koira, jonka kanssa puhutaan ja pussataan. Koiraa ei voi jättää yksin kotiin, koska hän kärsii eroahdistuksesta.
Myös matkustelu eksoottisiin maihin on Johanssonin intohimo. Seuraava matka suuntautuu Sri Lankaan. Varsinkin työaikoina matkustelu oli tärkeä keino rentoutua ja irrottautua työstä.
– Amazonin viidakkohotellissa papukaija laskeutui kerran aamupalalla minua vastapäätä. Olen tutustunut siellä alligaattorin poikasiin ja onkinut piraijoita. Borneolla näin nenäapinoita ja Afrikan safareilla mielenkiintoisia eläimiä.
P.S.
Nautin ulkoilusta, uimisesta ja lukemisesta. Kotini lähellä on hienot ulkoilumaastot. Luen paljon sekä dekkareita, romaaneja että elämäkertoja.
En voisi koskaan vahingoittaa ketään.
Toivoisin, että pysyisin mahdollisimman pitkään terveenä. Se ei ole koskaan itsestään selvää.
Lisätietoa Helsingin kaupungin Aulis-toiminnasta: www.hel.fi/vapaaehtoistoiminta
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Iisakki Seppä: "Parasta vapaaehtoistehtävissä ovat fiilis ja samanhenkiset ihmiset"
AjankohtaistaRippileiriltä alkoi Iisakki Sepän vapaaehtoistoiminnan ura: ensin yksi soittokeikka messussa, sitten vakituisemmin, sitten isoskoulutukseen ja lisää vastuutehtäviä. Pian seurakunnan touhut täyttivätkin nuorukaisen elämän.