Juuso Salakka lähtee jouluksi kotiin. Kuva: Sirpa Päivinen
Matkalla jouluun
On monenlaisia tapoja viettää joulua. Juuso Salakka, Janne Silvast ja Margareth Walkamo kertovat joulusuunnitelmistaan.
Kirkossa käynti on jouluspesiaali
Juuso Salakka, 23:
”Meillä kotona joulu on aina ollut tärkeä juhlapyhä. Joulua kritisoidaan usein kulutusjuhlaksi, että se on vain yksi syy törsätä. Minusta se ei ole niin. Lapsena tietysti kinusimme lahjoja, mutta minulla on joulusta lämpöiset muistikuvat. Muutin lapsuudenkodistani nelisen vuotta sitten opiskelemaan Vantaalle, mutta vietän edelleen joulut aina vanhempieni luona.
Olemme suunnitelleet tyttöystäväni kanssa uuden vuoden viettoa, mutta emme joulua. Vanhempamme tekevät sen meidän puolestamme. Olemme molemmat kotoisin Kuusankoskelta ja lähdemme jouluksi sinne.
Oikeastaan vasta kotona Kuusankoskella huomaan joulun. Siellä soi aina Jouluradio. Äiti aloittaa sen kuuntelemisen heti adventtina.
Pimeys virittää erityisellä tavalla jouluun. Vaikka se saattaa aluksi masentaa, jouluna se kääntyy päälaelleen: pimeys onkin intiimiä.
Joulunvietossani ei ole mitään niin vahvaa perinnettä, ettei sitä voisi muuttaa. Mutta ehdottoman tärkeää on se, kenen seurassa jouluna on. Olemme aina viettäneet joulua perheen kesken. Iidan kanssa olemme seurustelleet jo pitkään ja asumme yhdessä, mutta jouluaattona olemme erillämme omien perheidemme kanssa.
Jouluaattona käymme isovanhempien haudoilla. Sen jälkeen syömme jouluruokia.
Jouluyönä meillä on ollut vanhempieni kanssa tapana mennä Kuusankosken kivikirkkoon. En ole muualla oikeastaan käynytkään joulumessussa, lukuun ottamatta Teneriffalla isoisän luona vietettyä joulua. Kävimme siellä suomalaisessa messussa.
Kuusankosken kirkon joulumessu on hyvin kaunis. Siellä kuulee hartaita lauluja, joita esittävät kouluajalta tutut ihmiset. Messu huipentuu Jouluyö, juhlayö -lauluun. En yleensä ole kirkossa käyvä ihminen, mutta tämä käynti on jouluspesiaali. En koe omaa uskontoani vahvasti kirkon kautta, mutta en kirkkoa vieroksukaan.
Veljeni kanssa katsomme jouluaattona aina japanilaisen animaatioelokuvan Henkien kätkemä. Se ei ole jouluelokuva, mutta kuuluu meidän jouluumme.
Kun olin pieni, vietimme jouluja äitini lapsuudenkodissa maatilalla. Siellä oli paljon sukulaisia ja kylän ihmisiä. Sellainen joulu taitaa olla kuolevaa kansanperinnettä. Se oli raskastakin, kun meni tuntikausia ennen kuin sai pukilta oman paketin.
Nykyisin rauhoitun heti, kun pääsen kotiin Kuusankoskelle. Saan olla kotona lellittävänä, eivätkä arjen säännöt päde. Olen lapsi jälleen.”
Töihin lähteminen mielessä
Janne Silvast, 46:
”Olen tänä vuonna jouluyönä töissä ja perheen joulu räätälöidään sen mukaan. Tietyllä tavalla papintöissä olo tuo syvyyttä jouluun, koska elän työn kautta tiiviimmin joulun sanoman keskellä. Odotan jouluyötä ja sitä, kun urut alkavat soida.
Vaimo ja lapset ovat tottuneet siihen, että olen joka toinen joulu töissä. Tyttäreni ovat 13- ja 8-vuotiaat ja haluavat jo kirkkoon mukaan. Todennäköisesti he tulevat tänä vuonna Pyhän Laurin kirkon jouluyön messuun, jota olen toimittamassa. Oman perheen osallistuminen messuun luo läheisyyttä.
Aattoaamuna emme syö arkipuuroa, vaan riisipuuro saa valmistua pitkään ja rauhassa. Lahjat laitetaan kuusen alle. Syömme jouluaterian, jaamme lahjat ja käymme joulusaunassa ennen kuin lähden töihin. Aattoaamuksikin täytyy ehkä laittaa kello soimaan, sillä molemmat tyttäreni harrastavat ratsastusta ja heillä voi olla jouluaattona tallilla ohjelmaa.
Aattona töihin lähteminen on mielessä koko päivän. Lähtö keskeyttää perheen joulun rauhallisen kaaren. Silloin, kun en ole työvuorossa jouluna, käymme perheen kanssa Tuusulassa hartaudessa ja viemme muistelupaikalle kynttilän läheisillemme, jotka on haudattu muualle.
Jouluyön messussa aistin tunnelmaa ja keskityn siihen, mitä haluan sanoa. Pyrin välittämään joulun sanoman keskeisen sisällön ja löytämään yhteyden tämän päivän ihmisten tuntoihin. Silloin jouluevankeliumi tulee todeksi. Jouluyön messussa vietetään myös ehtoollinen.
Jouluyönä kirkossa on yleensä enemmän ihmisiä kuin tavallisessa jumalanpalveluksessa. Joulu on traditio. Ihmiset haluavat joulukirkkoon tullessaan tuttua ja turvallista, mutta myös jotain tuoretta.
Kun messu on loppu ja kirkko tyhjentynyt, menen muiden messun toimittajien kanssa sakastiin ja vaihdamme joitakin ajatuksia siitä, mikä tunnelma kullekin jäi. Vahtimestari ryhtyy pesemään ehtoollispikareita ja alkaa valmistautua jo jouluaamun messuun. Kiitämme toisiamme yhteistyöstä ja toivotamme hyvät joulut. Alban jätän sakastiin ja lähden autolla kotiin.
Messun jälkeen syömme kotona jotain pientä iltapalaa, lämmitämme ehkä glögiä ja sitten menemme nukkumaan.”
Erilainen joulu kuin tavallisesti
Margareth Walkamo, 57:
”Mieheni menehtyi puolitoista vuotta sitten. Saimme vain kuukautta ennen kuolemaa tietää, että hänellä oli haimasyöpä. Sairaus ei antanut merkkejä ennen kuin se oli jo laajalle levinnyt. Loppu meni tosi nopeasti. Helmikuussa Markku ehti täyttää 60 vuotta. Olen kiitollinen siitä, että hän oli elämässäni. Saimme olla 18 vuotta yhdessä.
Viime joulu oli ensimmäinen ilman miestäni. Olin vanhemman tyttäreni kanssa Pärnussa kylpylässä. Otimme hoitoja, söimme ja joimme. Meillä oli äiti-tytär-joulu ja aikaa toisillemme. Se oli erilainen joulu kuin tavallisesti. Oli hyvä, että ympärilläni oli hälinää. Vaikka seurassani oli oma tytär, en alkanut itkeä hänelle omia surujani.
Suru on muuttanut muotoaan. Jäin yksin omakotitaloon. Nyt se on myyty ja helmikuussa muutan Riihimäelle kerrostalokaksioon. Tavaroita pitää hävittää ja muistoja tulee mieleen. Hyviä ja huonoja, joskus naurahtaa jotakin ja jostakin tulee surulliseksi.
Kävimme Markun kanssa aina viikonloppuisin mökillä. Olimme siellä myös joulut kahdestaan. Markun isovanhempien hauta on Längelmäen kirkon hautausmaalla, ja joka joulu ennen joulurauhan julistusta veimme kynttilät sinne. Söimme joulupuuron ja aloimme odottaa joulua. Siitä se lähti.
Markun tytär lunasti mökin. Minä en olisi voinut sitä pitääkään, kun siellä on kaikki ne muistot. Jokainen kivi ja kanto käännettiin yhdessä.
Tänä jouluna menen toisen tyttäreni luokse Riihimäelle. Tyttären poikaystävän vanhemmat ovat kutsuneet meidät aattona heille. Joulupäivänä menemme käymään siskon ja äidin luona Hämeenlinnassa. Äiti on siellä vanhainkodissa.
|
Margareth Walkamo viettää toista joulua ilman puolisoa. Kuva Sirpa Päivinen. |
Tuntuu hyvältä, ettei minun vielä tänäkään jouluna tarvitse laittaa joulua. Sitten kun minulla on uusi koti, voin ehkä taas tehdä joulua itse. Vaihdoin kyllä itsenäisyyspäivän viikonloppuna jouluverhot, mitä en tehnyt viime vuonna, vaikka ennen Markun kuolemaa vaihdoin ne aina. Laitoin jouluverhot mökillekin.
Viime vuonna kävin keramiikkakurssin ja tein pieniä enkeleitä läheisilleni joululahjaksi. Minä uskon enkeleihin, ja enkelithän ne kertoivat, että Jeesus-lapsi on syntynyt. En odota lahjaksi mitään tavaraa, mutta toivon, että saan muuttoapua ja uudessa kodissani vaikka maalaus- ja tapetointiapua.
Ensimmäisenä vuonna Markun kuoleman jälkeen kävin joka kuukausi hänen haudallaan. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle sukuhautaan. Jouluna vien kynttilän sinne ennen kuin lähden reissuun. Nykyään on sellaisia kynttilöitä, jotka palavat monta vuorokautta.”
Jaa tämä artikkeli: