null Matkamies maan

– Oman tasapainoni takia minun on säilytettävä voimakkaana ajatus, että maailma voi tulla paremmaksi, Heikki Aittokoski sanoo.

– Oman tasapainoni takia minun on säilytettävä voimakkaana ajatus, että maailma voi tulla paremmaksi, Heikki Aittokoski sanoo.

Matkamies maan

Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski on käynyt 70–80 maassa.

Kartat ovat tärkeitä. Ihminen ahdistuu, jos hän ”ei ole kartalla”. 43-vuotias Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja ja tietokirjailija Heikki Aittokoski on käynyt paikoissa, joista ei ole karttaa, vain satelliittikuvia.

Kirjassaan Narrien laiva – matka pieleen menneessä maailmassa Aittokoski kuvaa kokemuksiaan muun muassa rikkirevitystä Mogadishusta. Turvamiehenä oli ”Joe”, joka kantoi taittoperäistä AK-47-rynnäkkökivääriä Made in China.

– Jos oppi armeijassa RK62:n käytön, ymmärtää myös Kalašnikovin, Aittokoski sanoo.

Kiväärit eivät häntä sinänsä kiinnosta, mutta asetuntemus oli elintärkeää jo 1997. Silloisen Zairen sisällissodassa hän halusi erottaa mahdollisimman kaukaa, oliko sotilaan aseessa varmistin päällä vai ei.

– Pelko kriisi- ja sota-alueilla on tervettä, sillä se auttaa järjen säilyttämisessä. Jos ei pelkää, ei myöskään laske riskejä.

Aittokosken kirjan nimi perustuu 1400 ja 1500-lukujen vaihteessa eläneen saksalaisen Sebastian Brantin runoteokseen Daß Narrenschyff, Narrien laiva. Keskiajalla mielisairaita ahdettiin veneeseen, joka pantiin ajelehtimaan Rein-joelle oman onnensa nojassa.

Koulupojan kädessä on aarre, joka painaa kaksi grammaa alle kaksi kiloa. Valittujen Palojen Atlas – Suuri Maailmankartasto on lahja isältä. Pöydällä on lyijykynä, sakset ja leivinpaperia.

Kolmasluokkalainen Heikki Aittokoski istuu huoneessaan ja jäljentää karttoja leivinpaperille. Hänellä on sammumaton tarve tietää.

Samana vuonna, kun Aittokoski sai kartaston, hänen isänsä kuoli. Sen jälkeen kysymys kärsimyksestä on pysynyt ajankohtaisena eri muodoissaan.

Narrien laiva täytyi kirjoittaa, koska minulla oli voimakas tarve päästä käsiksi kysymykseen, miksi maailmassa on niin paljon pahaa.

Millaista on ulkomaantoimittajan housuissa? Heikki Aittokosken tapauksessa kysymys on boksereista. Tammikuussa hän osti Stockmannilta alushousuja ja sukkia 158,30 eurolla.

Sitten hän lähti Bangladeshin pääkaupunkiin Dhakaan etsimään ompelijoita, jotka näitä vaatteita valmistavat.

– Ennen matkaa teen aina taustatyön. Mutta Helsinki–Vantaan jälkeen en voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tarinankertomisen suola on siinä, että matkoilla tapahtuu asioita, joita ei voi ennakoida.

Dhakassa Aittokoski tapasi 25-vuotiaan Khadizan. Miehensä hylkäämä lukutaidoton kahden lapsen äiti ompelee alle 20 sentin tuntipalkalla tuhat kaulussaumaa päivässä.

– Monsuuniaikana Khadizan perhe elää kuin kanat orrella. Pieni omaisuus on nostettava tiilipinojen päälle, sillä lattia täyttyy vedestä.

15 neliömetrin asuntorähjässä asuu seitsemän henkeä. Ikkunaa ei ole. Samaa vessaa käyttää seitsemän muuta perhettä, yhteensä puolensataa ihmistä. Lounaaksi on melkein joka päivä kukkakaalia.

Tällaisen elämän kohtaamisessa voi paaduttaa sydämensä tai murtua, ehkä ruveta narriksi. Aittokoski valitsee raportoinnin.

Pekka Haavisto puhuu globaalista silminnäkijän vastuusta. Kun tiedämme epäkohdan, jokaisella on vastuu omalla keinollaan parantaa maailmaa, oli se sitten keräyslahjoitus tai uutisen kirjoittaminen.

Jaa tämä artikkeli: