Vappu Rolinin aviomies kuoli vuosi sitten syyskuussa.
Matkatovereita surun tiellä
Vappu Rolin osallistui sururyhmään miehensä kuoleman jälkeen.
Vappu Rolinin aviomies Karl-Johan kuoli syyskuun ensimmäisenä päivänä viime vuonna. Kuukauden lopulla pariskunta olisi viettänyt 56. hääpäiväänsä. Aviomiehen kuolema tuli yllättäen, sillä pariskunta oli elänyt kesää toisenlaisissa tunnelmissa.
Miehellä oli todettu syöpä edellisenä kesänä. Hän oli sairastanut syövän jo kerran aikaisemmin, liki kymmenen vuotta sitten. Talvikausi 2010–2011 oli kulunut hoitoihin. Ne näyttivät tehonneen. Mies toipui, ja kesällä hänen kuntonsa saatiin kohoamaan.
— Pääsimme käymään merellä. Mieheni kävelymatka piteni kahteen kilometriin.
Elokuussa miehen piti mennä sairaalaan tutkimuksiin. Puolentoista viikon jälkeen todettiin, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Metastaaseja oli joka puolella.
— Viikon ajan mieheni tiesi kuolevansa. Sinä aikana puhuimme asiat selviksi ja sovimme monista käytännön järjestelyistä. Asioiden hoitaminen ei ole ehtimisestä kiinni. Jollain tavalla se viikko oli asiallista ja seesteistä aikaa. Mieheni oli valmis kuolemaan.
Apua puhumisesta
Aviomiehen toiveen mukaisesti hänet siunasi hautaan sukulaispappi, pariskunnan kummipoika Kuhmoisista.
— Ensi alkuun ikävässä auttoi se, että piti hoitaa monia käytännön asioita, kuten hankkia arkku. Pojanpoika oli silloin kaverinani. Muutenkin lapset ja lastenlapset ovat olleet tukenani.
Kun Vappu Rolin kävi varaamassa kotiseurakunnastaan Rekolasta tilat siunaus- ja muistotilaisuutta varten, hänelle kerrottiin, että pyhäinpäivän jälkeen kirkolla aloittaisi sururyhmä.
— Yleensä toivotaan, että läheisen kuolemasta olisi kulunut noin puoli vuotta ennen sururyhmään tuloa. Marraskuussa aloittavaa ryhmää ajatellen olin siis leskenä liian nuori, vaikka ikävuosia minulla toki on, toteaa Vappu Rolin, 77.
Tilavarauksen yhteydessä seurakunnan pappi kävi juttelemassa Vappu Rolinin kanssa.
— Sitten puhuin puhelimessa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. En muista, miten ja mistä sain ajan. Hoitaja oli sitä mieltä, että voisin mennä sururyhmään.
Ennen miehensä kuolemaa Vappu Rolin olimenettänyt omat ja miehensä vanhemmat ja joitakin muita läheisiä ihmisiä. Hän on nähnyt surua myös ammatissaan perushoitajana Marian sairaalan päivystys-ja tarkkailuosastolla.
Hänen mielestään puhuminen auttaa kaikenlaisissa vaikeuksissa ja ongelmissa.
— Olen aina pystynyt puhumaan kipeistä asioista. Tiedän, että puhumalla paranee.
Aikaa toipumiselle
Viime talvikauden Vappu Rolin kävi Rekolan seurakunnan sururyhmässä, johon osallistui yhteensä neljä lähiomaisensa menettänyttä.
— Ryhmässä kukin sai kertoa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Mitä kuului ja miten on mennyt, kuinka elämä ja suru on edennyt.
— Sururyhmässä ei tarvitse hävetä omista tunteistaan puhumista. Saa itkeä.
Sururyhmä kokoontui seitsemän kertaa. Lisäksi ryhmäläiset tapasivat kevään lopulla ja vieläkin on tarkoitus tavata.
Rolinin mielestä keskeistä sururyhmässä oli vertaistuki. Mukana ollut pappikin oli enemmän kuuntelija kuin puhuja.
— On aivan turha pelätä, että seurakunnan sururyhmä olisi vain jotain virrenveisuuta.
— Voi olla, että juuri siksi, että ryhmäläiset ovat toisilleen vieraita, heille on helpompi puhua kuin omille tuttaville. On niitäkin, jotka eivät ollenkaan halua puhua surustaan tutuille. Ehkäpä he ovat joskus huomanneet, että heidän vointiaan kysellään vain uteliaisuudesta tai muodon vuoksi.
Vappu Rolin on keskustellut surusta monien naapureiden ja tuttujen kanssa.
— Eräs leski kertoi, että puolison kuolemasta toipumiseen voi mennä kolmekin vuotta. Miehen kuolema oli hänelle pitkään aamulla ensimmäinen ja illalla viimeinen ajatus. Sitten se vain yhtäkkiä hävisi.
— Minä saatan yhä aamulla herätessäni miettiä, onkohan mieheni herännyt aikaisemmin ja lähtenyt vaikka keittämään kahvia.
Toivo tuonpuoleisesta
Miehen haudalla käyminen ei ole ollut Vappu Rolinille päivittäinen tai viikoittainen tapa. Siihen vaikuttaa sekin, että miehen tuhkauurna laskettiin sukuhautaan Kirkkonummelle.
— Mieheni kuoleman jälkeen on uskoni kuolemanjälkeiseen elämään vahvistunut. Minusta tuntuu, että mieheni on jossain, hän näkee ja kuulee.
— Viimeisessä henkäyksessä henki pakenee ja ihminen muuttuu. Jäljelle jää vain maallinen kuori, henki lähtee jonnekin. Vaikka ruumis poltetaan ja tuhkataan, jotain jää jäljelle.
Vappu Rolin oli viime vuoden pyhäinpäivänä Rekolan kirkossa, kun siellä luettiin vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet. Hän on viettänyt miehensä kuoleman ja siunaamisen vuosipäiviä käymällä messussa kotikirkossa.
— Kun kävelin kirkon rappuja ylös ja kirkonkellot alkoivat soida, minulta tuli itku. Vuosi sitten kellot soittivat mieheni viimeiselle maalliselle matkalleen.
Uusia sururyhmiä alkaa
• Hakunilan kirkolla pe 9.11. klo 13. Lisätietoja ja ilmoittautumiset diakoniatyöntekijä Susanna Heikkinen p. 050 593 5503.
• Hämeenkylän kirkolla ke 8.11. klo 18. Lisätietoja ja ilmoittautumiset diakoniatyöntekijä Anne Puumala p. 09 830 6472.
• Myyrmäen kirkolla to 29.11. klo 17.30. Lisätietoja ja ilmoittautumiset pastori Antti Isopahkala p. 050 347 3096.
• Rekolan kirkolla to 15.11. klo 18. Ilmoittautumiset 7.11. mennessä seurakunnan virastoon p. 09 830 6700.
Jaa tämä artikkeli: