Utön majakka kurottautuu kohti taivaankappaleista lähintä eli kuuta. Tieto avaruudesta ei ole vain fysikaalisia totuuksia. Kertomukset, taide ja pyhät kirjat tuovat esiin taivaan jumalineen, henkineen ja ilmiöiden vaikutussuhteineen. Kuva: Tuomas Heinonen/Rodeo
Me olemme tähtien lapsia
Maailma on kaunis sana, joka pitää sisällään paljon enemmän kuin maan ja ilman. Sen monitasoisuuteen eivät yllä sellaiset vieraskieliset käsitteet kuin world tai världen.
Maan pinnalta löytyy kallioita, kiviä, metsiä, peltoja, suota ja vettä. Kaikki ne ovat liikuttaneet ihmisen ajatuksia ja tarjonneet käsille työtä. Näitä taivaanrannan alaisia elementtejä on ihminen hyödyntänyt sellaisella voimalla, että ympäristöongelmien joukkoon on tullut iso rikka, ilmasto-ongelma. Sellainen laittaa ajattelemaan vieläkin isompia asioita.
Kevään kynnyksellä maanpinnan yläpuolisia asioita pohdittiin kolmen päivän ajan Valamon Luostarissa Heinävedellä. Kansainvälinen ympäristöestetiikan konferenssi oli osa viidentoista vuoden aikana järjestettyä konferenssisarjaa, jonka päätöksessä tähyiltiin avarasti taivaalle. Keskiössä olivat taivas ja avaruus.
Katse nousee taivaisiin
Ihmiset ovat luoneet katseen ylös taivaisiin aina. Suuresta tuntemattomasta ovat tulleet niin salamat kuin sateet, jotka ovat vaikuttaneet voimakkaasti maailmankuvaamme. Tähtijoukot yksittäisine tähtineen kuten Iso karhu ovat opastaneet niin merenkulkijoita kuin tietäjiä. Taivaan ilmiöistä on johdettu vuorokausi, kuukausi ja vuosi. Luonnon vakaa kierto on ollut hyvä mitta, parempi kuin kvartaali tai sekunti.
Taivaan liike on koko ajan ollut niin luonnon kuin kulttuurin ilmiöiden taustalla. Ylhäisistä tapahtumista revontulineen ja tähdenlentoineen on tarkkailtu tulevaa. Siinä todellisuus ja tulkinta ovat kohdanneet toisensa välillä lähempänä, välillä kauempana toisiaan.
Maailmankuvassa maapallo on siirtynyt kaikkeuden keskipisteestä aurinkoa kiertäväksi planeetaksi, joka pieni piste laajenevassa avaruudessa. Yli kolmentoista miljardin vuoden takaisessa alkuräjähdyksessä syntyneet ainekset elävät meissä, kun hengitämme ja syömme, synnymme ja kuolemme. Tästä syystä ihmisiä voi kutsua tähtien lapsiksi.
Maailmanpylväs kannatteli kirjokantta
Taivaallista alkuperää ihmiset ovat myös Jumalan lapsia. Pyhien tekstien vahvistama jumaluus liittää ihmisen myös kaikkeuden kiertokulkuun. Kulttuurin kehityksen suurena käännekohtana on nähty juuri hautaamiseen liittyvä käsitys elämän jatkuvuudesta.
Korkeimmalla on usein nähty taivaan jumala, sen jälkeen muut jumalat, sananjulistajat ja tavalliset kuolevaiset. Taivaaseen ovat päässeet hyvän elämän eläneet. Onnettomat jäivät kulkemaan rauhattomina maan päälle. Kansaa on myös peloteltu helvetin pätseillä.
Muinainen suomalainen saattoi tulkita yläpuolella näkyvän taivaan maailmanpylvään kannattamaksi kirjokanneksi, jonka rei’istä näki jumalten valtakuntaan. Kannen alla asuivat ihmiset ja alimpana oli tuonela, joka on kuolleiden tyyssija.
Myyttien maailmaa ovat myös suomalaisen muinaisrunouden luomiskertomukset. Lönnrotin visioimassa Kalevalassa tuuli ja vesi saattoivat veden emo Ilmattaren raskaaksi. Ilmattaren polvelta vierähtäneistä munista syntyi maa ja taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet.
Maallisen vallan katedraalit hipovat nyt taivasta
Monissa kulttuureissa vuori on osoittanut kohti jumalten valtakuntaa. Se on ollut portti taivaaseen. Maamerkkien merkitys on kuitenkin muuttunut. Pyramidien ja kirkkojen pyhän korkeuden ovat ohittaneet pilvenpiirtäjät, jotka edustavat maallista rahaa ja valtaa.
Myytit, tarinat ja seremoniat ovat uudistuneet vuosituhansien aikana. Yhtäällä taivasta kannatteleva maailmanpylväs on maailmanpuu. Sen juurella on oltu yhteydessä tuonpuoleiseen, joka on jumalien ja menneiden sukupolvien maailmaa. Se on myös paratiisin elämänpuu, jonka juuret ovat meissä kulttuuriakin syvemmällä.
Kaukoputket ovat muuttaneet ihmiskunnan maailmankuvaa. Voimme nähdä yhä kauemmaksi ja yhä tarkemmin. Tänään tiedämme, että akselinsa ympäri kiertävä maapallo pyörii auringon ympäri yli 100 000 kilometrin tuntivauhdilla ja että linnunradalla on suhteessa maailmankaikkeuteen vieläkin nopeampia liikesuuntia.
Ennen taivaalla nähtiin karhuja ja hirviä, mutta myös nykyiset avaruuskartat ovat tulkintaa. Tähtien liikkeet ja galaksien muutokset esitetään väritettynä koreografiana, kuten tanssina, pyörimisenä ja lentämisenä. Kaoottinen ja kaukainen avaruus on jatkuvassa selvitystilassa.
Ääretön liimautuu ihoon
Taivaan ja ilman piiri on ihossa kiinni. Sen olemusta kuitenkin harvoin tiedostaa, sillä taiteessa ja arjessa vuoret, puut, kasvit, eläimet, ihmiset ja esineet pyrkivät etualalle.
Kuvataiteessa, musiikissa ja kirjallisuudessa taivas ja ilma ovat olleet aiheena esimerkiksi William Turnerin, Jean Sibeliuksen ja F.E. Sillanpään töissä. Myös esimerkiksi elokuvissa maailmankaikkeuden piiri tulee lähelle valojen, vuodenaikojen ja taivaan liikkeen kautta.
Voisi jopa kysyä, mitä kaikkea kuuluukaan taivastaiteeseen? Ei ole kyse vain perinteisestä maisemamaalauksesta vaan tiloista, ajasta, aisteista, tunteista, muistista, sisällöistä ja maailman kokonaisuudesta.
Pohdittavaa avautuu arjen tämänpuolisesta aina tuntemattoman ja pyhän tuonpuoliseen. Hyvin voi puhua taivaan ja avaruuden estetiikasta. Miten suuri osa myös maiseman kokemisesta on taivaan ja ilman tuomaa, kuuluvathan siihen valon, tuoksujen, varjojen, tuulen, kosteuden ja lämmön vaihtelut?
Sade ja auringonvalo ovat esimerkiksi puutarhurille tärkeitä kasvutekijöitä, mutta ne ovat myös osa koko ajan muuttuvaa maisemakokemusta niin japanilaisen puutarhan kuin suomalaisen kesämökin näköpiiristä katsoen.
Ympäristöajattelu avautuu maailmankaikkeuteen
Tieteiselokuvissa avaruus täyttyy ammusten räiskeestä, ja maapalloa uhkaavat ulkoavaruuden oliot ja muut vaarat. Ihmisestä kertoo paljon se, että avaruutta lähdetään valloittamaan.
Todellisempi vaara taitaa olla ihminen itse. Joskus avaruutta on ajateltu pohjattomana roskakorina, jonne jätteet häviävät kuin mustaan aukkoon. Nyt satelliitit ja alukset ovat jo törmäyskurssilla avaruusromun kanssa. Ympäristöajattelu on hiljalleen avautunut maailmankaikkeuteen. Vastuuta pitää olla, etteivät maan mainokset tai virukset valtaa avaruutta.
Kristus astui taivaisiin helatorstaina
Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen Öljymäellä 40 päivän kuluttua pääsiäisestä: ”He näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään”, tekstissä kuvataan.
Kristillisen uskon mukaan Kristukselle on annettu kaikki valta maan taivaan päällä. Emme voi saada yhteyttä Kristukseen aistiemme välityksellä, mutta hän on läsnä seurakunnassa Pyhän Henkensä kautta.
Tommi Sarlin
tommi.sarlin (a) kotimaa.fi
Kuun pintaa sekä muita maapallon ulkopuolisia yleviä kohteita tulisi arvottaa arvokkaina maisemina. Tulevaisuuden avolouhokset kuussa tulisi sijoittaa vain sen pimeälle puolelle pois kaukoputkien tavoittamasta lähes neitseellisestä maaperästä. Suojeluun tulisi kuitenkin jäädä kuun valloituksen ensijäljet kengänpainanteineen ja avaruusromuineen.
Äärettömyyden kokemus pyörryttää
Suuremmat huolet ovat täällä maan pinnalla. Joitakin huolettaa, että jää pois ensimmäisten avaruusturistien joukosta. Pilvenveikon katsellessa ikkunasta alas maanpäälliset huolet varmaan unohtuvat kuten monilla, jotka kesämökin terassilta katselevat ylös ohi näkymättömän avaruusaluksen.
Valtavan tila-aika-avaruuden äärellä voi kokea äärettömyyden ja ikiaikaisuuden suuruuden, maailmankaikkeuden ylevyyden. Äärettömyys taustalla on hyvä myös pohtia avointa tilaa, joka jää maiseman kiinnekohtien, rakennelmien ja vesipisaroiden mutta erityisesti tungettelevien mainoskuvastojen väliin.
Maanpäällinen tyhjiö täyttyy helposti mikrobeista, pölystä ja kohinasta mutta toivottavasti myös taivaallista olotilaa etsivistä ajatuksista. Helatorstai on sellaisille pohdinnoille oivallista aikaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Harras hetki: Kuuta kuvatessaan Hannu Kytö kokee olevansa osa avaruutta
HengellisyysMielenkiintoisin kuu on nousun ja laskun aikaan.