Marja Parkkimalle taksinkuljettaminen on kutsumustyötä.
Melkein kuin kylätaksi
Taksi on pysähtynyt uimahallin ulko-oven tuntumaan. Näyttää siltä, että se odottaa asiakasta, mutta kuljettajaa ei näy missään.
Kohta ovesta tulee ulos kaksi naista. Toinen heistä liikkuu pyörätuolilla, toinen kiirehtii pitämään ulko-ovea auki ja alkaa sitten availla taksin ovea.
Tottunein ottein taksinkuljettaja Marja Parkkima auttaa asiakkaansa etuistuimelle ja asettelee pyörätuolin auton takaosaan.
Ura alkoi Limousine-palvelusta
Seutulalaisesta Marja Parkkimasta tuli taksinkuljettaja, kun hänen elämänsä kaksi keskeistä juonnetta yhdistyivät. Hän on aina pitänyt autoista ja autoilla ajamisesta. Sen lisäksi hän on tehnyt koko ikänsä asiakaspalvelutyötä.
Ensi tuntumaa asiakaspalveluun Parkkima sai, kun hän oli töissä Elannon sekatavarakaupassa kotikylässään. Pitkäaikainen työpaikka löytyi Helsingistä Postin filatelia-palvelusta.
— Ihmisten kanssa toimiminen on minusta aina ollut mukavaa. Kun postissa alkoivat 1990-luvulla muutokset, oli selvää, etten halunnut siirtyä vain tietokoneiden pariin. Sanoin, että jos pääjohtaja voi lähteä, niin yhtä hyvin minä.
Samoihin aikoihin osuivat Suomen EU-jäsenyyden valmistelut ja toteutuminen. EU-virkamiehiä ja poliitikkoja alkoi tulla yhä enemmän tutustumis- ja kokousmatkoille Suomeen. Ja kuinka ollakaan, Limousine-palveluun tarvittiin kielitaitoisia taksinkuljettajia.
— Lähdin hoitamaan joitakin ajoja, ja jäin sille tielle.
Nostalgiaa lentokentällä
Tutut asiakkaat kutsuvat Marja Parkkimaa taksi-Marjaksi.
— Tätä nykyä työskentelen oikeastaan isäntärenkinä. Isäntä ei pysty enää itse ajamaan ja halusi kuljettajan, joka ottaa auton hoitaakseen ja huoltaakseen. Autolla ei ole muita kuljettajia, vaan ajan autoa yksinäni.
Taksi-Marja toimii samaan tapaan kuin maaseudun kylätaksit. Hän järjestelee töitään kotoaan käsin. Arkipäivisin on enimmäkseen etukäteen tilattuja kyytejä.
— Iltamyöhällä ja viikonloppuisin, jolloin ei ole terveysasemalle tai leikkaukseen vientikyytejä, saatan käydä tyhjentämässä lentokoneita.
Lentokenttäkeikkoihin liittyy oma nostalgiansa. Silloin kun lentokenttä aloitti, ja oli nimeltäänkin Seutulan lentokenttä, siellä toimi kuusi taksia. Yksi niistä oli taksi-Marjan isän taksi, jota Marjan veli jatkaa.
— Kerran takapenkille istahti nainen, joka katsoi kelloa ja totesi, että aikaa on niin paljon, että voisi vaikka käydä ensin tutustumassa Seutulan lentokenttään. Hän kertoi kuulleensa siitä niin paljon, että olisi kiva nähdäkin se. Hän ei tiennyt, että vain nimeä oli muutettu.
Lentokentän lisäksi taksi-Marja on tutustuttanut asiakkaitaan moniin kohteisiin — ja saanut heistä ystäviä Australiaa ja Japania myöten.
Hätätilanteita ja keskusteluseuraa
Taksi-Marjan vakioasiakkaiden joukossa on muun muassa muistisairaita ihmisiä.
— Olen useammankin asiakkaani muisti. Otan sen luottamustehtävänä. Muistina toimimiseen kuuluu usein yhteistyötä myös sairaanhoitajien tai sosiaalivirkailijoiden kanssa.
Tuttu asiakas saattaa soittaa kuljettajalle myös silloin, kun äkillinen kipu tai muu hätä yllättää.
— Minun ei ole vaikea nousta ja käynnistää autoa, jos on lähdettävä viemään synnytykseen tai hakemaan muuta apua. Tämä on tapa elää, lähden ajoon silloin kun tarvitaan.
Toisinaan tilanne on ollut niin paha, ettei taksinkuljettaja ole voinut lähteä kuljettamaan sairasta.
— Kun lyhyen ajan sisällä kävi kolmannen kerran niin, että jouduin soittamaan ambulanssin, sen henkilökunta vähän katsoi että, olenko ihan tosissani. Jotenkin tilanteen vakavuuden näkee ja vaistoaa. Siitä, että kouluaikanani terveysopin tiedot jäivät hyvin mieleeni, on ollut paljon hyötyä.
Hyötyä on ollut siitäkin, että Marja Parkkima muistaa Katriinan sairaalan alkuajat 1960-luvulta. Silloin se tosin oli vanhainkoti.
— Mummoni oli töissä vanhainkodissa, ja poikkesin sinne koulumatkoillani. Juttelin vanhusten kanssa ja kävin piha-alueella työntelemässä heitä heidän pyörätuoleillaan.
Jaa tämä artikkeli: