null Merkittävä avustus

Merkittävä avustus

Pääkirjoitus: Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto jakoi viikko sitten kansainvälisen vastuun eli lähetystyön ja kansainvälisen auttamistyön määrärahan. Taloudellisesti kyse on merkittävästä avustuksesta. Espoon tuki, kaksi miljoonaa euroa, on 4,1 prosenttia arvioiduista verotuloista ja sen suhteellinen osuus on valtakunnallisesti korkein.

Kyse on muutenkin merkittävästä asiasta. Lähetystyö ja humanitaarinen apu ovat kirkon ytimessä. Lähetystyötä tekemällä kirkko toteuttaa olemustaan ja kertoo armahtavasta Jumalasta sanoin ja teoin. Vapahtajasta kertominen, kärsivän ihmisen auttaminen ja oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen maailmanlaajuisesti on kirkolle luovuttamatonta.

Uutinen oli kuitenkin se, että valtuusto päätti luopua Kansanlähetyksen ja Kylväjän tukemisesta asteittain vuoteen 2015 mennessä. Aiemmin Espoossa on jo evätty avustukset kahdelta muulta järjestöltä. Helsingissä ja Vantaalla on toimittu samalla tavalla. Mistä on kysymys?

Päätöksen pohjalla on järjestöjen suhtautuminen naispappeuteen ja sukupuolivähemmistöihin. Valtuutettujen enemmistö katsoi nyt, että Kansanlähetys ja Kylväjä eivät sitoudu kirkon linjauksiin näissä asioissa. Verovaroin halutaan tukea vain sellaista toimintaa, joka on kirkon virallisten päätösten mukaista ja jossa esimerkiksi naispappeus ei aiheuta ongelmia.

Päätös ei ollut yksimielinen. Viime vuonna äänestys päättyi vastakkaisiin lukemiin. Todennäköisesti niin päätöksen kannattajat kuin vastustajat kokevat, että lähetystyön osalta olisi hyvä päästä keskustelemaan myös muista sisällöllisistä asioista. Näin ei riittävässä mittakaavassa tule tapahtumaan ennen kuin lähetysjärjestöjen sitoutuminen yhteisiin päätöksiin on ratkaistu koko kirkon tasolla.

Naisten tasa-arvo ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät silti poistu keskustelusta, sillä maailmanlaajuisesti niissä on vielä paljon tekemistä. Kirkon lähetystyön tehtävä on tukea paikallisia kirkkoja näidenkin tavoitteiden saavuttamisessa.

Ps. Seurakuntien avustukset ovat harkinnanvaraisia eli kenelläkään ei ole niihin mitään automaattista oikeutta. Pienemmät seurakunnat kanavoivat apunsa usein vain yhden järjestön kautta.

Urpu Sarlin

urpu.sarlin@evl.fi

päätoimittaja

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vantaankosken seurakuntaneuvosto palasi äänestyksen jälkeen lähetysjärjestöjen tukemisessa aiemmalle linjalle – Tasa-arvonäkökulma jäi vähemmistöön

Ajankohtaista

Viime vuonna seurakunta leikkasi yhden äänen enemmistöllä kolmen järjestön tukia. Tuolloin perusteluna oli kyseisten järjestöjen suhtautuminen naisten pappeuteen.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.