null Metallin voimaa

Metallin voimaa

Virret kajahtavat voimalla sunnuntai-iltana Tikkurilan kirkossa, jossa vietetään ensimmäistä kertaa Vantaalla metallimessua. Metallimessu on ehtoollisjumalanpalvelus, jossa virret ja muu musiikki on sovitettu metallibändille, kuorolle ja solistille.

— Hienointa metallimessussa on ehdottomasti musiikki eli metallihenkiset sovitukset, jotka ovat tässä ajassa mukana, sanoo pastori Riikka Wikström Tikkurilan seurakunnasta.

Wikström on aikaisemmin käynyt Helsingissä pidetyissä metallimessuissa ihan tavallisena seurakuntalaisena, mutta nyt hän pääsee saarnaamaan.

— Yritän varmaan elävöittää saarnaa jotenkin ja välttää kapulakieltä. Päivän aihe on kasteen lahja. Raamatunteksti on aika voimallista kieltä, siinä on tulta ja viskaimia, ja sellaista haluaisin tuoda saarnaankin. Toivoisin, että messusta tulisi puhutteleva, että hengellisyyttä elettäisiin kaikilla aisteilla, Wikström kertoo.

Hän olettaa, että metallimessuun tulee erilaista väkeä kuin sunnuntain aamumessuun: nuoria aikuisia ja nuoria, sekä sellaisia metallimusiikin ystäviä, jotka eivät tavallisesti kirkossa käy. Muualla järjestetyt metallimessut ovat usein vetäneet kirkot täyteen, ja niin Wikström toivoo käyvän Tikkurilassakin. Hän rohkaisee ylittämään kirkon kynnyksen vaikka ihan uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta.

Metallimessun liturgina on Haka Kekäläinen ja esilaulajana Kärtsy Hatakka.

Metallimessu su 11.1. klo 18 Tikkurilan kirkossa

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.