null Mielikuvitusta hurjempia kuvia

Bruce Willisin tähdittämä Sin City -elokuva sai aluksi ikärajaksi 18, mutta sitä laskettiin myöhemmin 15 ikävuoteen. Elokuvatarkastamo piti sarjakuvamaisuutta lieventävänä asianhaarana.

Bruce Willisin tähdittämä Sin City -elokuva sai aluksi ikärajaksi 18, mutta sitä laskettiin myöhemmin 15 ikävuoteen. Elokuvatarkastamo piti sarjakuvamaisuutta lieventävänä asianhaarana.

Mielikuvitusta hurjempia kuvia

Lasta ei saa jättää elokuvien, televisio-ohjelmien ja pelien kuvavirtaan yksin.

Kieroilua, kiusaamista, huumeita, nyrkkitappelua, paljasta pintaa ja muutama murha. Aikuiselle illan elokuvan sisältö on jo niin arkipäiväistä, ettei asiaan kiinnitä erityisempää huomiota, mutta lasta moiset tapahtumat mietityttävät. Mikä olikaan fiktiota, mikä totta? Entä kenen vika tai virhe on, jos synkät kuvat tulevat lapsen uniin?

Elokuvien, televisio-ohjelmien ja pelien ikärajoja ja niiden valvontaa koskevaa lakia ollaan uudistamassa siten, että audiovisuaalisen alan yritykset saavat tulevaisuudessa asettaa ikärajat ensisijaisesti itse.

Elokuvien ja pelien ikärajojen ennakkovalvontaa tekevä Valtion elokuvatarkastamo lakkautetaan parin vuoden sisällä. Sen tilalle suunnitellaan mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskusta, joka myös valvoisi ikärajaluokituksia, mutta vain jälkitarkastuksina.

Suunniteltu keskus antaisi myös mediakasvatusta ja valvoisi alaa lastensuojelun näkökulmasta eli hoitaisi tehtävää, joka ennen on kuulunut Viestintävirastolle. Uudistuksia on perusteltu sillä, ettei mikään valvontajärjestelmä pysty valvomaan kaikkea tarjontaa.

Dvd-kansiin symbolit

Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo ja mediapsykologi Anu Mustonen pitävät uudistusta hyvänä ja tilannetta selkeyttävänä. He ovat olleet mukana uudistuksen valmistelussa.

— Pidän uudistusta välttämättömänä, sillä mediamaailma on muuttunut. Tarjonta on kasvanut ja sitä on enää mahdotonta säädellä. Valvonta voi uudistuksen myötä jopa tiukentua, sillä tarkoitus on, että tulevaisuudessa myös yleisö osallistuisi valvontaan. Kuka tahansa voisi valittaa ikärajasta, kun nyt sitä tekevät alan yritykset, Paloheimo perustelee.

"Lapset elävät aikamoisessa tunnemyllyssä."

Tulevaisuudessa ohjelmat luokiteltaisiin joko kaikille sopiviksi tai niille asetettaisiin 7, 12, 16 tai 18 vuoden ikäraja. Tallenteisiin tulisi myös symbolit, jotka kertovat tarkemmin siitä, mitä ohjelma tai elokuva sisältää. Omat symbolinsa saisivat ainakin kauhu, väkivalta, seksi ja huumeet.

Paloheimon ja Mustosen mukaan nyt tarvittaisiin erityisesti vanhempien valistusta, sillä monet eivät piittaa ikärajoista tai luulevat, etteivät ne ole sitovia. Taustalla on tietämättömyyttä, mutta usein myös usko siihen, että oma lapsi on ikäistään fiksumpi ja kypsempi myös tunne-elämältään.

— Samassa ikäluokassa voi tietysti olla monenlaisia lapsia, mutta rajoitukset on tehty luomaan turvaa. Pitäessään kiinni ikärajoista vanhemmat luovat turvallisuudentunnetta, Mustonen muistuttaa.

Media- ja tunnemyllytystä

Kautta aikojen vanhemmat ovat kauhistelleet lasten ja nuorten käytöstä ja heidän huvituksiaan. Esimerkiksi keskustelu Salattujen elämien vaikutuksesta lapsiin ja perheystävällisyydellä itseään markkinoivan SuomiTV:n tulo on saanut monet miettimään, onko ohjelmisto oikeasti mennyt hurjemmaksi ja ovatko televisiokanavat todella piittaamattomia ohjelmien vaikutuksista lapsiin.

"Aikuisten tehtävä on motkottaa ja paheksuakin, 
olla ikäviä tyyppejä — ja lasten tehtävä on uhmata."

— Kierrän paljon kouluilla puhumassa ja minusta tuntuu, että huoleen on ihan oikeasti aihetta. Lapset elävät aikamoisessa tunnemyllyssä, katsovat netistä kaikenlaista ja käyttävät sosiaalista me-diaa. Peleissä ja elokuvissa väkivalta ylikorostuu. Päihteitä ja syrjintää esitetään ihannoivasti. Seksi ja porno taas lähinnä hämmentävät lasta, sillä heidän käsityskykynsä ei yleensä riitä ymmärtämään, mistä on kyse, Anu Mustonen sanoo.

Myös Matti Paloheimon mielestä huoleen on aihetta, sillä sisällön lisäksi viihteen määrä on kasvanut huimasti. Valvonnan kannalta ongelmallista on satelliittikanavien ja internetin välittämä tarjonta, jota Suomen lainsäädäntö ei koske.

Anu Mustosen mielestä myös Suomessa toimivien alan yritysten kuten televisiokanavien työntekijöiden asenteissa on korjattavaa.

— Usein niissä vedotaan siihen, että lasten huomioiminen on vaikeaa, kallista ja teknisesti haastavaa, Mustonen toteaa.

Aikuisten tehtävä on suojella

Anu Mustosen mielestä mediakasvatus kuuluu kaikille, päiväkodeille, kouluille, seurakunnille, vanhemmille ja lapsille, mutta vastuu siitä, mitä lapsi katsoo, on ensisijaisesti vanhemmilla.

Kuvavirran vastapainoksi tarvitaan suojelua, lapsen kanssa keskustelemista ja yhdessä ihmettelemistä.

— Aikuisten tehtävä on motkottaa ja paheksuakin, olla ikäviä tyyppejä — ja lasten tehtävä on uhmata. Asiat ovat hyvin, kun lapsi tietää, että hänelle on asetettu tietyt rajat, vaikka hän joskus rikkoisikin niitä, Mustonen sanoo.

Mediakasvatuksen kasvava tarve pohjautuu osittain siihen, että kuvallinen kulttuuri on lapselle vaativampaa kuin kirjallinen. Esimerkiksi hurjaa satua luettaessa lapsen mielikuvitus toimii ikään kuin suodattimena ja vanhemman läsnäolo luo turvallisuuden tunnetta. Grimmin sadut ja synkkäsävyinen piirroselokuva eivät siis ole täysin vertailukelpoisia.

— Kuvallinen viestintä tuo lapsen eteen paljon sellaista, mitä hän ei vielä pysty käsittämään. Kaiken lisäksi television ja tietokoneen ääressä lapsi on usein yksin.

Jaa tämä artikkeli: