
Mielipide: Alkio ei ole ihminen
Marja-Helena Mäkelä arvioi kriittisesti aborttilain muutosvaatimuksia (K&k 5.11.). Hedelmöittynyt munasolu, jonka osa ehkäisyvälineistä abortoi, on eettisesti kauempana ihmisestä kuin kärpänen, koiranpennusta puhumattakaan: alkio ei ole tiedostava, ajatteleva eikä tunteva olento missään määrin.
Sama pätee varhaiseen sikiöön. Se ei ole vauva. Alkion kutsuminen ihmiseksi sanan eettisessä merkityksessä on sanamagiaa, kuin lakkaisi puutuolin lakkamarjoilla eikä lakalla, koska ”lakkaa sekin on”.
Ihmisoikeuksia ovat muun muassa sananvapaus, ruumiillinen koskemattomuus ja omaisuudensuoja. Ellei niitä taata ihmisille, yhteiskunnan kehitys kärsii vakavasti. Nämä perusteet eivät kanna muiden eläinten tai ihmisalkioiden kohdalla. Niiden lopetuksessa ratkaisevaa on tiedostetun kärsimyksen minimointi.
Abortin sanotaan myös johtavan siihen, että jää syntymättä ihminen, joka ehkä olisi muuten syntynyt. Niin käy myös joka sekunti, kun hedelmällinen ihminen ei harrasta seksiä. Kumpikaan ei ole eettisesti väärin.
On hyvä, että nykyään yhä isompi osa lapsista saa syntyä toivottuina, vanhemmille sopivampana aikana ja usein myös yhteensopivammalle, rakastavalle pariskunnalle.
Abortin kieltäminen ei vähennä vaan pahentaa abortteja: ne tehdään laittomasti, vaarallisesti ja liian myöhään. Ehkäisyvalistus ja -tarjonta vähentävät abortteja.
Kalle Mikkola
dosentti, moraalifilosofian tutkija, Espoo
Ota kantaa! Voit jättää oman mielipidekirjoituksesi täällä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Kuula: Katolisen kirkon aborttikanta saa tukea Suomen lääkäriliitolta – äitinsä kohtuun kiinnittyneellä alkiolla on oikeus elämään
PuheenvuorotHarva tekee aborttipäätöstä kevyin perustein, joten asiasta on keskusteltava varoen ja lempeästi.
