Mielipide: Inhimillisyyttä oleskelulupapäätöksiin
Viime vuoden marraskuussa Maahanmuuttovirasto tiedotti käyvänsä läpi noin 500 turvapaikkapäätöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) antaman päätöksen vuoksi. EIT:n mukaan Suomi on rikkonut ihmisoikeussopimuksen 2. ja 3. artiklaa eli jokaisen oikeutta elämään.
Viraston päätös on hyvä alku, mutta se ei vielä riitä. Poliisi on viime kuukausina palauttanut ja ottanut säilöön Suomesta turvapaikkaa hakeneita – myös tänne alaikäisenä yksin saapuneita nuoria.
Tuntemamme pakkopalautetut nuoret ovat paenneet heti uudestaan maasta, koska pelkäävät vainoa ja väkivaltaa.
Työllistyneille tai opiskeleville nuorille tulisi taata mahdollisuus hakea sujuvasti oleskelulupaa. Heille tulisi myös myöntää muukalaispassi silloin, kun passin puuttuminen on työ- tai opiskeluperusteisen oleskeluluvan esteenä.
Myös yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella oleskeluluvan saaneille nuorille tulisi myöntää muukalaispassit.
Haluamme varmistaa, ettei yksikään nuori enää joudu pakkopalautetuksi tai paperittomaksi ja että nuorille annetaan aito mahdollisuus rakentaa elämänsä Suomeen. Pyydämme siksi päättäjiltä inhimillisyyttä täältä yksin alaikäisenä turvaa hakeneille nuorille.
Paitsi inhimillistä, nuorten hyväksyminen osaksi yhteiskuntaamme olisi myös Suomen etu. Annetaan heidän olla mukana rakentamassa tulevaisuuttamme.
Ulla Kärki
Anssi Rantanen
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: