
Mielipide: Kirkko ja kaupunki ei ole mainio
Arvostamani helsinkiläiset seurakunta- ja kirkkoaktiivit opetusneuvos Veikko Pöyhönen ja professori Pekka Leino ovat herätelleet piispa Teemu Laajasalon innoittamina keskustelua Kirkko ja kaupunki -lehden linjasta ja sisällöstä. Veikko Peippo kirjoitti 16.8. lehdessä olevansa hyvin tyytyväinen tähän hänestä mainioon ja monipuoliseen julkaisuun.
Minusta se ei ole kovinkaan mainio. Monipuolinen kylläkin, mutta liian usein kielteisessä mielessä.
Jos lehdessä ei olisi seurakuntien tapahtumasivuja, tuskin sitä kaipaisin. Kun ne ovat lehden loppuosassa, tulee kirkollisveron maksajana lehteiltyä koko jäsenetulehti. Joskus lehdessä on tällaiselle tavalliselle seurakuntalaiselle ihan oikeaa hengen, sielun ja sivistyksen ravintoa. Mutta senkin myönteisen pyyhkäisee mielestä pois Ville Rannan sarjakuvat.
Vaikka olen paksunahkainen ja rasvaistakin huumoria kestävä, niin Ranta onnistuu kaikkia kristinuskon arvoja pilkkaavalla tyylillään kerta toisensa jälkeen pahoittamaan mieleni. Piirtäjällä näyttää olevan yksi tavoite: olla koko Suomen lehdistön rienaavin piirtäjä. Siinä hän on jo nyt onnistunut.
Jos Rannan piirrokset olisivat jossain tilattavassa lehdessä, olisin sen tilauksen päättänyt jo aika päivää sitten. Kun en halua erota kirkosta, on pakko kestää Rannan ilkeilyt ja mauttomuudet. Olivat Kirkko ja kaupungin arvot mitkä tahansa, niin mitä lisäarvoa piirrokset tuovat tähän aviisiin?
Pertti J. Rosila
Espoo
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Mielipide: Seurakuntalehti rakentakoon seurakuntaa
Puheenvuorot