null Mielipide: Koronaepidemia ei ole syy jättää ketään yksin

Mielipide: Koronaepidemia ei ole syy jättää ketään yksin

Suomessa on noin 400 000 yksinäistä ihmistä (THL:n selvitys vuodelta 2015). Koronarajoitukset ja niihin liittyvät tapaamisten välttämiset ja elämänpiirin supistuminen ovat lisänneet yksinäisyyttä. Erityisesti tämä on koskettanut ikääntyneitä, sekä kotona että hoivakodeissa.

Yksinäisyyden kokemus kannattaa tuoda esiin läheisille, sukulaisille tai viranomaisille. Aina läheiset eivät sitä itse huomaa arjen pyörteiden keskellä. Myös kirkolla ja vapaaehtoistoiminnalla on monia matalan kynnyksen tapoja auttaa.

Paras joululahja yksinäisyyteen on toinen ihminen ja hänen antamansa aika. Ihmisiin kannattaa olla yhteydessä puhelimitse, ja jos osaa käyttää teknisiä laitteita, niin videoyhteyksien avustuksella.

Läheisten tapaaminen, yhteinen kävelyretki tai kahvihetki voivat olla myös tärkeitä. Tällöin pitää muistaa, että tavataan vain terveenä, vältetään halaamista, huolehditaan käsienpesusta ja istutaan ruokapöydässä vähän etäämmällä toisistaan.

Koronatilanne ei ole syy jättää ketään yksin. Joulu ja joulun sanoma saavuttavat jokaisen kodin koronasta riippumatta.

Mia Laiho
lääkäri ja kansanedustaja (kok)

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi